Hakutulokset

  1. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Busquets aivan järkyttävän kovassa vireessä näissä kahdessa ottelussaan ja ollut molemmissa kentän paras pelaaja. Pedriltä loistava peli myöskin ja nousujohteista tekemistä hänelläkin, kuten koko Espanjalla.
  2. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Dembele ilmeisesti jättänyt Ranskan maajoukkueen polvivamman takia ja ensitietojen mukaan huilia voi tulla kaksi kuukautta. Todella surkea uutinen Barcan kannalta koska hänestä melkeinpä pitäisi päästä nyt eroon tai rustata jatkopahvi, ettei vuoden päästä kävele ilmaiseksi. Joo on siellä toki...
  3. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Depayn saapuminen siis viimein varmistui. Alkaa olla melkoista ruuhkaa hyökkäyspäässä. Ovien luulisi seuraavaksi käyvän toiseen suuntaan.
  4. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Tähän itsekin olen törmännyt. En vaan tähän jaksa uskoa ennen kuin näen. Ensinnäkin en ymmärrä miksi Messi sitouttaisi itsensä tälläiseen. Messi pääsee halutessaan Jenkkilään vaikka 7 vuoden kuluttua mikäli jalkapallon potkiminen nappaa. Sama pätee tuohon johtoporras asiaan. Ihan varmasti...
  5. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Koeman ja Laporta tosiaan palaveerasi illalla puolisen tuntia, mutta ilmeisesti päätöksiä Koemanin jatkosta ei vielä tehty. Neuvottelut jatkuvat lähipäivinä.
  6. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Melkoisen raskas kausi takana, vaikka olihan siinä toki hetkensä. Copan voitto takasi, ettei sentään toista pokaalitonta kautta tullut putkeen. Matka sen voittoon olikin tämän kauden se hienoimmat elämykset tarjonnut juttu. Cornella kaatui ensimäisellä kierroksella vasta jatkoilla. Vallecanokin...
  7. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Naurattaisi tuo räpeltäminen, jossei se itkettäisi. Peliä tuskin tarvitsee isommin purkaa, mutta toivottavasti ei ollut Messin viimeinen peli Camp Noulla. En tiedä kyllä millä Laporta Messin meinaa vakuuttaa.
  8. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Olipas tuttu ensimmäinen puoliaika. Celtalla yksi veto ja yhtä monta maalia. Pakko sanoa, että joskus Valverden ajan heikoilla hetkillä Messi ja MAtS ansaitsivat Barcalle tukun pisteitä, mutta pakko sanoa, että ter Stegeninkin kausi ollut hyvin hyvin keskinkertainen, eikä ole pystynyt ottamaan...
  9. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Kirjoitetaanpa omaakin arviota Koemanista. Todella positiivisina juurikin tuo junnujen yllä mainittu sisäänajo. Toisena positiivisena asiana voi mainita myös, että pystyi muokkaamaan joukkueen peliä niin, että homma alkoi rullata kehnon alkukauden jälkeen. Koeman reagoi välillä myös pelin...
  10. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Hmm. Eikös tuossa MD:n uutisessa sanota ettei sisältäisi tuota pykälää? edit. Laitetaan linkkiä vielä https://www.mundodeportivo.com/futbol/fc-barcelona/20210512/493738062339/xavi-renueva-dos-temporadas-con-al-sadd.html
  11. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Niin, että kun parempia ei löydy, niin tyydytään tähän nykytilanteeseen? Ei tämä näin voi mennä. Alban laidalle on pakko löytää pelaaja, joka nyt lähtökohtaisesti osaa edes puolustaa. Tottakai siellä pitää pystyä muutenkin soveltumaan Barcan vaativaan pelitapaan, eikä siellä välttämättä löydy...
  12. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Pique ja Alba on varmasti vieläkin parhaimmillaan pelipaikkansa parhaat pelaajat joukkueessa, mutta se nyt ei yksinkertaisesti riitä. Tuolla on nyt useampi koutsi koittanut noita kokeneita pelaajia saada ruotuun, mutta totuus on että joku vastuu se on näillä kokeneilla pelaajillakin pitää olla...
  13. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Kausi pakettiin. Toki tuota vitutti taas katsoa, mutta hyvä ettei tässä mitään Koemanin työpaikkaa säilyttävää säälimestaruutta tule. Toivottavasti iso luuta lakaisee jäänteet vanhasta kesällä.
  14. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Odotetunlainen ottelu ja tulos. Kyllä tämä kausi melkoisen varjon Koemanin ympärille asettaa tulevaa ajatellen, vaikka tästä jotenkin mestaruuden vielä onnistuisi voittamaan. Taas nähtiin kun vastustaja puolustaa agressiivisesti ylhäältä ja tiivisti omissa, niin Barca on melko aseeton...
  15. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Melkoinen matsi taas ja katsomisen nautinto oli taas aika kaukana. Ensiksi pitkään turhautti, sitten vitutti, sitten ilahdutti, sitten helpotti, kunnes taas pelotti ja toivoi, että peli vain päättyisi. Elintärkeät 3pistettä kuitenkin ja unelma mestaruudesta elää edelleen. Pakko myöntää, että...
  16. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Tänään sitten edessä kauden toistaiseksi tärkein peli. Tästä pistemenetys, niin alkaa vaatimaan mestaruuden voittaminen jo pientä ihmettä. Vaikea peli odottavissa, vaikkei Valencia mitenkään häävi joukkue ole tällä kaudella ollut. Mestalla ollut tälläkin kaudella hankala paikka hakea voitto...
  17. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Palataan vielä eiliseen. En syytä Koemania myöskään Moriban avauksen paikasta. Itsekin olen Pedrille lepoa huudellut jo tovin. Toki sitä paikkaa olisi toivonut lähtökohtaisesti Puigille, mutta Moribakin oli ennen ottelua iloinen yllätys. Sen sijaan tuo Roberto rassaa edelleen. Ei siis tietysti...
  18. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Todellakin saa. Yhtä paljon kiinnostaa mitä helvettiä Sergi Roberton tasoinen turhake tekee laidalla, kun pitäisi tehdä maali ja samaan aikaan Dest istuu penkillä? Aivan järkyttävä matsi. Tätä pistemenetystä oli toki jo kerjätty Valladolid ja Villareal matseissa ainakin, mutta kyllä taas...
  19. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Mainittakoon illan pelistä vielä, että nyt yhteensä neljä pelaajaa on kortin päässä pelikiellosta. Messi, de Jong, Griezmann ja Mingueza. Alkaa kohta olemaan ihme jossei se vahinkokortti napsu jollekin. Toivotaan ettei se myöskään näy liiallisena varovaisuuteena.
  20. W

    FC Barcelona 2020–2021: Uuden alun alku vai vielä pahempaa sähellystä?

    Joo ei todellakaan varaa tuudittautua mihinkään. Tietysti tuo ohjelma voisi olla vaikeampikin, mutta esimerkiksi Valencian vierasreissu on varmasti hankala rasti Atletico-matsin alla. Sieltä ei ole tällä kaudella lähtenyt vastustaja kuin kolmesti voitto taskussa (Sevilla 0-1, Atletico 0-1, Betis...
Ylös