Hakutulokset

  1. W

    Päällikkö Jokinen Jukurien päävalmentajana

    OJ:n aikakausi päättyi tosiaan tänään ja vaikka toki tavallaan pettymykseen, niin kyllähän Jukurit on isossa kuvassa tosiaan nostettu ihan uudelle tasolle uskottavana jääkiekko-organisaationa nimenomaan pelillisen puolen suhteen kaikkineen. Kokonaisuudessaan OJ:n kausi tavallaan siis synnytti...
  2. W

    Päällikkö Jokinen Jukurien päävalmentajana

    Milläs keinoin Jukurit lähti nousukiitoon toissakaudella kun muistelisin että silloinkin lokakuun lopulla tuntui että OJ:n väriliiduilla piirustettu pelivihkonen oli läpiluettu kavereiden toimesta samaan lokakuun loppuun mennessä? Tai olihan siinä toki se Rädyn saaminen, mutta pelkästään yhdellä...
  3. W

    Päällikkö Jokinen Jukurien päävalmentajana

    Jotenkin tuntuu että viime kauden "sensaatiomainen" runkosarjan kakkossija sokaisi ja organisaation johdossa luotetaan että kyllä se homma lähtee kulkemaan kohta kun viimekin kaudella lähti alkuvaikeuksien jälkeen. Nyt on kuitenkin ollut täysin älytöntä räpellystä kun ilmeisesti kukaan...
  4. W

    Päällikkö Jokinen Jukurien päävalmentajana

    Itse pidän eniten hupina tuota että kyllä pitää sitoutua siihen pelitapaan millä on aloittanut. No juu pitkäjänteisyys voi olla hyve, mutta kerrankin koutsi tiedosti puutteet heti tuoreeltaan, kertoi ne myös haastatteluissa suoraan ja sitten jopa puuttui niihin ja korjasi ne. Aiemmin on kuultu...
  5. W

    Päällikkö Jokinen Jukurien päävalmentajana

    Luulen että Aatu Rädyn iloinen peli-ilme ja suunnan löytyminen (ja pysyminen, ensimmäisen/ensimmäiset pelit olisi voineet mennä vielä sattuman piikkiin) on siinä määrin isoja sulkia OJ:n henkilövalmennuksen hattuun että rekrytointi OJ:n Jukureihin on tulevilla kausilla nimenomaan huippulupausten...
  6. W

    Päällikkö Jokinen Jukurien päävalmentajana

    Onkos OJ:n Jukurit voittanut KalPan jo useammin kuin kolmen edellisen koutsin joukkueet yhteensä? Vähän ainakin tuntuu siltä.
  7. W

    Päällikkö Jokinen Jukurien päävalmentajana

    Ihan mielenkiintoinen tuo Krivokrasovin haastattelu. Aika vahvasti kyllä alleviivaa että Jukurit on ponnahduslauta isompiin ympyröihin, toisaalta sillä varmaan on mahdollista sitten saada niitä potentiaalisimpia nuoria kavereita ketkä sitä pomppua ovat hakemassa. Eikä toki isompiin sarjoihin...
  8. W

    Päällikkö Jokinen Jukurien päävalmentajana

    Ei tähän oikein maisterispohjaltakaan osaa sanoa kuin että kylläpä siellä vanhat vuohet määkii kitkerästi, ehkä ollut väkirehussa torajyviä seassa. Jokisen suuria syntejä kouluja käymättömyyden ohella ettei ole hakenut the Johtavalta lupaa ja hyväksyntää tulla Suomeen valmentamaan ja vielä...
  9. W

    Päällikkö Jokinen Jukurien päävalmentajana

    Ainakin on lupaavat puheet ja kai niiden taustallakin sitten jotain konkreettista kun melko isosti pistää OJ nyt mainettaan likoon. Vaikka nyt hieman kauhulla odottaakin lopputulemaa, niin varovaisen toiveikkaana kuitenkin. Eikä nuo valkkutiimin arpavalinnatkaan mikään automaattinen jojoonmenon...
Ylös