Hakutulokset

  1. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Joo uudella joukkueella korvaaminen olisi toki tullut turhan nopealla aikataululla eteen, mutta meinasinkin että tekniikka siellä oli paikalla joka tapauksessa että sinänsä Telialle ihan sama ketkä siellä sotivat keskenään. Kuvittelisin että vuorokausi riittäisi tekemään järkeviä ottelusiirtoja...
  2. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Tuskin olisi iso muutos ollut televisioinninkaan kannalta jos eilen olisi Mikkelissä pelannut Ilveksen sijaan mikä tahansa muu karanteenivapaa porukka, sama tuotanto siellä on hallilla joka tapauksessa.
  3. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Ilmiselväähän se on että jostain lopummalta kautta olisi pitänyt siirtää pelejä nyt aiemmaksi, todennäköisesti siellä on joku muukin joukkue joka olisi kohtaamassa vielä ennen runkosarjan loppua sekä Jukurit että Ilveen/Sportin. Kun yleisö ei halliin kuitenkaan pääse niin näkisi että noita...
  4. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    On kyllä melkoinen muutos tsempissä ja tekemisen tasossa verrattuna parin kuukauden pätkään tammikuun alusta lähtien. Hyvin osoittaa että liigassa tasoerot sen verran pieniä että draivin ollessa päällä pystyisi ihan hyvin pärjäämään tälläkin joukkueella. En osannut kyllä voittoputkea arvata...
  5. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Hyvä muistutus tämä. Jukureiden tappiota veikkaamalla saanut onnettomista kertoimista huolimatta jo hurjat saldot veikkauksen tilille niin pistää nyt kaikki ansaitsemattomista euroista JYPille niin eiköhän sillä vähintään piste osteta ja katastrofi vältetty tältä kaudelta.
  6. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Outoa henkilöönkäymistä (ilmeisesti, mikä on safe space?). Totuus on että RD:lle sorvattiin toimiston puolelta (typerästi) erittäin pitkä ja kallis ja katkaistuna ainoastaan kalliiksi seuralle käynyt jatkosopimus, jäljelle jäi 3 vuoden sopimukset anttijaatisten yms. kanssa ja valmentajanero...
  7. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Kai tuon haastattelun jälkeen 0 pinnaa 11-1 maaliero (sentään 2 matsiin) oli sitten muun negatiivisen julkisuuden päälle semmoinen "jotain tehtävä että näyttää että jotain tehdään" -signaali. Itse tuonne Makon ketjuun kommentoin tuoreeltaan ettei tuolla mitään käytännön merkitystä ole (kuten ei...
  8. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Ei se mikään täysin kelvoton valmentaja mielestäni ole, jos nyt ei mikään varsinainen nerokaan ja muistelisin että melko tarkka vuosi sitten olin jopa paikan päällä todistamassa kun Makon Jukurit pöllytti RD:n Sportia Mikkelissä täysin samoin lukemin. Sitä perintöä oli satojen tuhansien erorahat...
  9. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Kokkosen pitäminen hinnalla millä hyvänsä on kyllä osoittautumassa hutipäätökseksi (ei toki läheskään ainoaksi), siinä taitaa olla pelaajakin mukavoitunut ja voihan se ihmetyttää vieruskaveria kuka suorittaa tuplasti paremmin neljänneksellä tuloista. Toki sen ymmärtää että ne kotikylän starat...
  10. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Tässä naamakynnössä on se oletettavasti positiivinen juttu että pitäisi nyt viimeistään toimistollekin olevan selvää että nämä arpalappujengit ei tule tuottamaan muuta kuin jengille ennätystappioita ja medianäkyvyyttä missä kysellään toistuvasti että minkä helvetin takia näitä amatöörejä...
  11. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Itse olen pitänyt jo aika kauan tämän kauden positiivisimpana asiana koronapandemiaa ja sen myötä tulleita läsnäolokieltoja.
  12. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Tuntuuko hyvältä? Millaisen perinnön Ripa sinun mielestäsi jätti Jukureille, etenkin olisi kiva tietää mitä hyvää sen kausilta jäi käteen? Eikä hyvää ole vielä se että jälkeenjääneet on vetänyt vielä enemmän päin persettä.
  13. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Jesperin ulostulosta aistii kyllä tuskan mikä kopissa on tällä hetkellä. Toisaalta siinä mielessä lupaavaa että kyllä ne ukot sitten itsekin tiedostavat ettei ihan nappiin ole mennyt (ja varmasti ryhmäkurin kynnys on matala jos joku sluibailee) ja laajemmalla tasolla positiivista että tämä...
  14. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Eipä se sinänsä auta vaikka hallin pihassa kävisi jokainen kausikorttilainen rituaalinomaisesti saksimassa kortin poikki ja vaikka tässä ei enää jaksa mitenkään hirveän tiuhaan kommentoida touhuja niin aivan perseestähän ne on. Vuodenvaihteen tienoilla näytti hetken paremmalta kun pää käväisi jo...
  15. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Tämä on ihan totta. Huomioidaan nyt ettei Jukurit olisi edes ainoa porukka mikä operoi ilman valmentajaa eikä todellakaan voi huonommin mennä niin ihan sama mitä tekevät. Toisaalta säästöäkään ei tule kun seura on ihan liian myöhässä hyödyntääkseen SaiPan ja JYPin "annetaan koutsille potkut...
  16. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Kauppinen saa lähteä, kunhan se ei maksa seuralle mitään. Tämä kausi oli juuri ja juuri pinnalla räpiköintiä vuodenvaihteeseen ja suoraa syöksykierrettä siitä lähtien, ettei sinänsä ole jaksanut kiinnostaa itseään noiden touhujen seuraamisella kiusata pitkiin aikoihin. Tehkööt mitä tekee, fokus...
  17. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Joukkue pääsarjasta?
  18. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Jos, niin toivottavast vaan siihen "toiseen". Tuohon konkurssiin ihan turha tuoda palikoita, katellaan syssymmällä sitten uusin voimin ja mielellään mahdollisimman isolta osin säästynein varoin.
  19. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Ei tarvitse välttämättä edes missään voittoputkessa liidellä kunhan näyttäisi edes että ukkoja kiinnostaa lainkaan että voittaako vai häviääkö. Jos pelaajisto on luovuttanut niin hankala perustella yleisölle miksi se ei saisi tehdä samaa. Siinä mielessä Jukureihin voisi hommata välillä...
  20. W

    Mikkelin Jukurit kaudella 2020–2021

    Eipä tuommoinen löysä paska paljoa pöhisytä, toki kevään merkkeihin kuuluu että vähän lemahtaa mutta ei nyt tarvitsisi noin paljoa kuitenkaan. Tuskin se kouvostoliittolaisiakaan jaksaisi niin innostuttaa jos jengi "harjoittelisi liigaan" viidettä vuotta ja ainoa positiivinen asia on ettei kukaan...
Ylös