Hakutulokset

  1. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Pilkillekin pääsi pitkästä aikaa viime viikonloppuna ja (tolkuttoman työläistä pienistä) ahvenista tehtyä tomaattista uunivuokaa on tullut hyödynnettyä moneen paikkaan. Toimii pastakastikkeena ja tänään askartelin pizzan ahvenilla ja tateilla, että molemmat täytteet oli kasvaneet kävelymatkan...
  2. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Tiistaina tein uunissa 5 tunnin haudutuksella hirvisärää. Eilen loppui alusnaatit (käytän perunan lisäksi punajuurta) mutta ylikypsää hirveä jäi vielä reilusti niin nyt rääppeistä lämmitettynä tuommoinen nepalilaisella currytahnalla maustettu oikein lämmin ohrasuurimo-hirvi-hapankaalimuhju...
  3. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Hirveä saanut taas syödä kun jahti alkaa lauantaina ja entisiäkin jäljellä pakastimessa. Tällä kertaa ulkofilee pihveiksi ja kaveriksi muhjuinen kuoriperuna-sipuli-tuorejuustomuusi. Perusasiat hyvä pitää perusasioina ajoittain.
  4. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Se olisi taas pitsan vääntö käynnissä kun pakastimesta löytyi vieläkin sieniä vaikka kuvittelin että olisin saanut säilötyt jo käytettyä. Tällä kertaa vähän erilaista kokeilua tuossa kun laitan juuston sijaan päälle viikonloppuna siipidipiksi aivan liikaa sekoitettua jugurtti-homejuustomuhjua...
  5. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Edelleen käynnissä urakka tyhjentää pakastin viimevuotisista sienistä ennen uutta satokautta (mikä tosin näillä keleillä varmaan jo paikoin käynnissä), juuri askartelin hommien tekemisen lomassa uuniin pizzan mihin sipulia, artesaanisalamia (sivistyneesti ts. ohutta siivua ja vähän), mustia...
  6. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Ai että tuli herkkua kun askarteli reilusti sipuleita ja sopivasti porkkanaa, parsakaalia ja kukkakaalia sekä tuorejuusto- ja sinihomejuustopakettien jämät sisältäneen kastikkeen kanafilepihveille ja sivuun Tom ka -tahnalla maustetussa vedessä kiehutettuja ohrasuurimoita.
  7. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Hyvää on kuhakänkky, tätä olisi toki voinut höystää vielä tateilla että olisi saanut vielä enemmän lähiruokaisaa ja tavallisesti tehtyä fiinimpää, harmi vaan että tatit muisti vasta kun pitsa oli jo kypsä.
  8. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Tuli siivoiltua vähän pakastinlokeroa niin sieltä tarttui toissavuotinen kuhafile siivutettavaksi ja pannun kautta pitsalle sipulin ja aurinkokuivatun tomaatin kanssa. Kohta pääsee maistelemaan, pitäisi olla ihan pätevää kun ainakin kuhapalat maistuivat todella maukkailta...
  9. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Tässä kun jaksanut pilkkiä ja leipoa niin eilen pistin tekeytymään ahvenkukon ja tänän sitä tullut syötyä. Aika uskottava viritys ensiyritelmäksi vaikka itse sanonkin.
  10. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Eilen tuli käytyä taas ongella ja löytyi vajaan parin tunnin edestä perattavaa pikkutirriä. Nyt pienet särjet ja vielä reilusti pienemmät ahvenet (yhteensä ehkä 1,5kg) saa mennä aamupäiväksi uuniin miedolla lämmöllä, alle ja päälle pekonisiivut ja sekaan purkillinen Polpan tomaattimurskaa ja...
  11. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Aamulla tuli käytyä pilkkimässä ahvenia ja paluumatkalla hakemassa kaupasta lanttua ja pekonia. Nyt sitten uunissa ruiskuoressa hautumassa edellämainittuja asioita vielä muutaman tunnin ja pitäisi suht syömäkelpoinen kokonaisuus noista siunaantua.
  12. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Tässä kun jaksanut ehkä n. kuukauden verran harrastaa tuota leivontaa niin vaivaaminen menee vielä ihan mukavasti hartiavoimin ilman taikinakulhoa erikoisempaa välineistöä, mutta tuo ohueksi kaulinta (esim. tortillojen tekoa testatessani ja nyt kun olisi tarkoitus kokeilla ensimmäistä kertaa...
  13. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Laitoin eilen tekeytymään thaikkuhenkisen maustekastikkeen missä suunnilleen 50/50 sitruunamehua ja kalakastiketta ja seassa ohueksi pilkottua chiliä, korianteria ja hippu sokeria. Nyt hautumassa tom ka tahnalla maustettu tofuwokki ja uunissa pari uutta kauraleipääkin ettei ihan kokonaan olla...
  14. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Tässä kun on tullut testattua monenlaisen uuden evään laittoa niin eilen jaksoin muistaakseni ensimmäistä kertaa eläissäni nylkeä pieniä ahvenia. Alkujaan oli ajatus tehdä ihan kukko, mutta ei sitten lopulta jaksanut puuhan jälkeen enää leipomaan ruveta niin pistin hautumaan pekonikuutioiden...
  15. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Niinjuu, siis aiolin nimellä löytyy majoneesihyllystä valkosipulimajoneesit ja kuvittelisi niistä omaan makuun sopivankin löytyvän. Salaatinkastikkeiksi tarkoitetut toki juoksevampia ja etikkaisia verrattuna majoneeseihin.
  16. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Hesen sooseja myydään ainakin kaupoissa, luulisi olevan melko uskottavaa tavaraa. Itse kun edelleen leivontainnossa, niin tein ensimmäistä kertaa eläissäni pitaleipiä. Täytteeksi eilen kiehuteltua chili con carnea ja vähän vihreitä asioita ja turkkilaista jugurttia ja kyllähän se taas toimii.
  17. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Pistinkin tuolta osan muhjaantunutta myös täytteen sekaan, jos olisi hahmottanut miten paljon täytettä kuluu/kääryle, niin olisi voinut silputa reilusti enemmänkin. Toisaalta setti oli siinä mielessä optimaalisen kokoinen että sai tuommoisena runnottua melko tiiviisti peltivuoalle, isompi satsi...
  18. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Onneksi on etätyöt, ei ihan normiarjen vapaa-ajalla kaalikääryleitä värkkäisi kun pari tuntia mennyt että sai systeemit siihen vaiheeseen että odottaa uunin lämpiämistä ja kääryleiden heittoa kypsymään. Vähän perkeleesti jäi tuota kaalia ylikin vaikka yritin kaupan pienimmän valita, en sitten...
  19. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Oli tarkoitus tehdä ensimmäistä kertaa eläissään kualjkiäryleitä, mutta eipä sitä tämän päivän keleillä viitsinyt sisälle jäädä kaalia keittelemään kun ei ihan hätäisen hommaa ole, niin sehän on sitten lähes yhtä klassinen suomalaisruoka, eli pakastekänkky. Mutta huomenna pääsee sitten...
  20. W

    Mitä tänään syötäisiin?

    Jostain tullut inspis leipomiseen vaikka viimeksi vasta kuutisen vuotta sitten tuota harrasti, niin tullut omatekoista kauraleipää syötyä ja toisesta testiversiosta tuli jo hyvinkin onnistunut. Muutenkin on oltu perusasioiden äärellä, niin pottumuusia (seassa porkkanaa ja maitotuotteena...
Ylös