Hakutulokset

  1. W

    Hyönteiset

    Irlannissa asuessa noihin varastohämähäkkeihin tuli tutustuttua tarpeettoman usein, Suomessa en ole nähnyt koskaan enkä taaskaan edes muistanut että näitä kavereita elää Suomessakin. Varmaan enemmän lauhkeampien rannikkoseutujen asukki. Ikimuistoisin kohtaaminen tuommoisen jättikotihämpyn (kuten...
  2. W

    Hyönteiset

    Eilisistä ampiaisbongauksista tuli mieleen että pitäisi googletella hieman eri ampiaislajeja. Yhdellä pimppareista oli huomattavan leveä punaoranssi raita perspuolen tyvessä kun muut olivat normaaleja musta-keltaisia. Mietin voisiko olla jopa herhiläinen, mutta ei ollu mitenkään erityisen...
  3. W

    Hyönteiset

    Tänään näin ensimmäistä kertaa yhtään useampia ampiaisia kerralla, olivat ruokailemassa tattaripellolla ja tietä pitkin kulkiessa jäin hetkeksi seuraamaan niitä. Ihan touhukkaita otuksia ja kai nekin jonkun verran saavat pölytettyä vaikkei karvapinnoitetta olekaan. Iltapäivällä toimin ansana...
  4. W

    Hyönteiset

    Alkaa tosiaan piisata ystäviä. Suorassa auringonpaisteessa saa olla verrattain rauhassa ja tuossa tuli muutama tintu hakattua klapia. Kuuden maissa nosti hieman pilviä ja uidessa pörräsikin pään ympärillä kunnon parvi paarmoja. Lentomuurahaisia tuntuu piisaavan kanssa, harmillisesti parveilevat...
  5. W

    Hyönteiset

    Tällainen ajattelutapa on varmin tehdä maapallosta myös ihmisille erittäin vihamielinen paikka. Ei muuta kuin nikotinoideja maasto täyteen ja ihmetellään sitten jälkikäteen kun ei enää kukkivat kasvit kasva ja niin ollen vähän heikonlaisesti myös niiden tuottamat hyödykkeet. Keski-Euroopassa...
  6. W

    Hyönteiset

    Eilen tuli ihmeteltyä moporetken lounastauolla kun ristiinalaisbaarin terassilla syödessä ampiaisia kiinnosti pelkästään pizza, Jaffan saadessa olla täysin vailla huomiota. Täälläkin isompi hurtta (vasikan kokoinen ruttunaama) on sairaalloisen kiinnostunut värikkäistä pörriäisistä ja yrittää...
  7. W

    Hyönteiset

    Ampiaiset tuntuvat tosiaan olevan aikaisin iholla, tämä viikko on tullut tehtyä polttopuita ja melko ikävää touhua kun käytössä moottorisaha jossa ei terän pysäytin toimi ja rankapinolle tulee jatkuvasti uusia ampiaisia ihmettelemään touhua. Useampaan kertaan miettinyt että jos pistää niin ei...
  8. W

    Hyönteiset

    Itse olen kerran tehnyt lähempää tuttavuutta suurikokoisen kiitäjän kanssa, yöllinen sade oli ilmeisesti yllättänyt otuksen kun löytyi vesilammikosta räpistelemästä aamupäivällä. Googlettelin muistaakseni lajiksi haapakiitäjän, melkoinen jöllikkä sekin. Vuosi sitten alkukesästä pääsin...
Ylös