Hakutulokset

  1. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Ei vaan, käyttäjä @Jupa :han totesi että 2000-luvulla muut kuin runkosarjan voittaneet ovat yhteensä vieneet enemmän mestaruuksia kuin se runkosarjan ykkönen, kyse ei siis ollut siitä miltä sijoitukselta runkosarjassa on eniten viety, jos oikein ymmärsin. Selvä homma, pitää tästä itsekkin...
  2. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Kieltämättä mielenkiintoista tilastofaktaa. Sanoisin että suurin etu tuosta runkosarjan voitosta on se, että saat puolivälierissä ja vielä välierissä sen ennakkoon heikoimman vastuksen. Esimerkiksi tänä vuonna IFK sai vastaan ensin Pelicansin, ja sitten JYP:n, kun taas vaikkapa runkosarjan 3.s...
  3. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Onnittelut täältäkin Tapparalle! Ansaittu mestaruus tuli vihdoin ja hyvän sarjan jälkeen. Tappara oli tänään pelin alusta asti paremmalla liikkeellä ja valmiina nappaamaan sen maljan kotona. Peli pysyi tänään pitkään tuloksellisesti tasaisena, vain koska Tappara ei pystynyt peliä naulaamaan...
  4. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Ja silti yksikään teistä faneista ei voinut tätä aiemmin nostaa tänne vaan penätään vain meidän faneilta sitä lähdettä, laiskaa toimintaa..
  5. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    En ole lainaamasi käyttäjä @Renegade mutta katkaisen teidän vääntöä tällä linkillä: Tappara-lääkäri Peltolan tilanteesta: Näköhäiriöitä, vähintään viikon lepotauko | Yle Urheilu | yle.fi Tuolta jutusta lainaus lääkärin sanomisista: - Suora isku oikeaan silmään ja sen jälkeen Jukalla oli...
  6. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Noita myöntämisiä en ole näiden playoffien aikaan vielä nähnyt, jos niitä on siis ollut missään muotoa niin on mennyt minulta ohi. Ja pointtini ei ollutkaan se, että esimerkiksi noissa mainitsemissasi tilanteissa olisi mitään syytä todeta olevansa väärässä, jos oma mielipide on eri se...
  7. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Huomasitko siinä tekstissä sanaa ''käyttäjä'', lisäsin vielä t:n perään jotta saatiin sanasta monikko. Sinun kanssa vääntämisessä on se huono puoli että näet lähes jokaisen tilanteen eri tavalla kuin vastustajan fanit alkaen jo puolivälieristä, ja sinulla ei ole tapana myöntää virheitä tai...
  8. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Jos et noista kuvista havaitse kumpi on pyrkimässä eteenpäin ja kumpi pyrkii leveässä haara-asennossa kampeamaan vastustajalta vauhtia, niin suosittelen näiden tilanteiden arvioimisen lopettamista. Näissä ei puhuta enää edes pelkästään värilaseista, vaan joillakin se arviointikyky tuntuu olevan...
  9. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Näin se menee, tuskin Tapola on itse tehnyt arviot Peltolan silmästä, vaan lääkärin kuulopuheella on luultavasti menty kuten yleensä on muuallakin tapana. Vaikka Luttisen kommentit herättivät häpeän tunnetta niin jollain tapaa sen ymmärtää, ei se tunnekuohu ole yleensä laantunut pelaajilla vielä...
  10. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Noista värilaseista kirjoitat mielestäni täysin asiaa. Lisäisin vielä että värilasejakin on eri vahvuisia eli joku ihminen näkee kaiken omaa joukkuettaan vastaan tai että vastustajaa suositaan ja toinen taas ei niinkään herkästi. Tuosta viimeisestä olen osin eri mieltä, koska ulkopuoliset...
  11. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Tämä on aivan totta, niin kauan kun Liigaa haluaa seurata, tulee vaan hyväksyä se asia että viihteen mukana tulee nämä huonot ratkaisut tuomareilta, ja ihmisiähän ne tuomarit ovat muissakin Liigoissa, tosin kovempia ammattilaisia ne jossain muissa sarjoissa on ja se näkyy virheiden luonteessa...
  12. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Mutta olet kirjoituksissasi jatkuvasti syyllistänyt IFK:n pakkeja tuosta tilanteesta ilman että olet maininnut itse virhettä juurikaan. On myös itselleen valehtelua väittää ettei pakkien pelaamiseen vaikuta millään tavalla se että kentällä on 5 tai 6 tuollaisessa tilanteessa. Siispä, kannattaako...
  13. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Väitätkö tossissasi ettei yksikään 4:stä tuomarista havainnut että kentällä oli 6? Aivan varmasti näki vähintään 1 tuomari että siellä on 6 jäällä, sen verran pitkään siinä Mäntylä oli kentällä ollut samalla kun Kanki lähti jo pakittamaan hyökkäystä. Lisäksi edelleen kun vertaatte Ramun...
  14. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Tämä yllätti minut, en olisi uskonut että Liigan toimihenkilö (varsinkaan Savolainen) lopulta myöntää että virhe tapahtui. Se on ollut juuri kuvottavaa aiemminkin, että ei ole suostuttu edes myöntämään sitä virhettä vaan on lähdetty sille ''tulkinnan mukaan mentiin ja ei virhettä'' -linjalle...
  15. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Oletin että Tapparan pelin nopeutus olisi ollut prosentuaalisesti vieläkin isompi, no hyvä että sain korjauksen omaan käsitykseen. Tapparan pelinopeus oli yleisesti kovemmalla tasolla kuin aikaisemmin, varsinkin ensimmäisessä erässä Tappara ylitti keskialueen ja luisteli päätykiekkoihin aivan...
  16. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Kaukalon ulkopuolella nuo puheet on sitä perus lätinää, sitten jos saavat kaukaloon nuo korjaukset niin voi antaa kehuja. Mielenkiintoista on nähdä tekeekö Tapola taktisten muutosten lisäksi muutoksia hyökkäysketjuihin, noissa reagoimattomuus on usein huono ratkaisu jos siellä on useammalla...
  17. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Viime vuonna valitettiin (enimmäkseen jatkoajalla) kun finaalien ottelutahdilla vietiin pelistä tasoa ja pelaajat oli väsyneitä, nyt tuota pelitahtia on kevennetty vaikka nuo viikonlopun tuplamatsit ovatkin tilalla. Kyllä tuon tiistain jälkeen tulee liian pitkä tauko, mutta toisaalta kyllä...
  18. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Tuolta se näyttää kun toinen voittaa kovemmalla prosentilla kaksinkaimppailuja, on luistelussa edellä, ja ennenkaikkea maalintekotehokkuus on aivan omissa sfääreissään. Lisäksi IFK:n jokainen yksilö vei Tapparan vastaavaa yksilöä ja suurin osa vieläpä selkeästi. Auvitu vs Plastino, Ramu vs...
  19. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Oikeilla jäljillä olet kun nostit tuon Törmäsen harjoittaman hienosti toimivan yksilön reagoinnin osana pelitapaa, toisella kaudellaan Stögö on saanut tämän täysin iskostettua pelaajien selkärankaan ja mikä parasta ja viime kauteen verrattuna, nyt se toimii viisikon tasolla eli kaikki ovat...
  20. W

    Playoffs 2016 finaalit: HIFK – Tappara

    Se sivuverkko oli joku tolppaa hipaissut muistaakseni. Kannattaako noilla tolppa osumillakaan jossitella enempiä? Vaikka se Laine olisi laukonut 5 tolppaa niin hänen maalinsa seuraavassa pelissä ei ole yhtään todennäköisempi. Ulkotolpat on ulkotolppia, tarkkuutta lisää ja ensi pelissä voi...
Ylös