Hakutulokset

  1. W

    Positiivisuusketju

    Niin jos puhutaan IFK:n urheilullisesta menestyksestä, niin sitä ei ole. Olet siis täysin oikeassa. Haluan kuitenkin muistuttaa, 2011 mestaruus ja 2016 finaalipaikka, niin teillähän ei koko viime vuosikymmeneltä ole yhden yhtään finaalipaikkaa. Lähtö putinin liigaankin tapahtui tyylillä...
  2. W

    Positiivisuusketju

    Nyt on kyllä aika kovaa tekstiä ja uhoa kun tietää Jokerien omat "saavutukset" tuolta ajanjaksolta ja kuinka mm. sinä olit yksi suurimmista KHL:n sanansaattajista täällä aina lyttäämässä kaiken muun paitsi KHL:n. Kun miettii kuinka likainen tuo kyseinen ajanjakso Jokereilla oli ja miten pahasti...
  3. W

    Positiivisuusketju

    Kaksi IFK:n miestähän tuossa, toinen vain duunissa narreissa. Ykkössentteri on IFK:n mies henkeen ja vereen. Näin mulle joskus kirjoitteli, mutta painaa intohimoisesti duunia nuorten parissa.
  4. W

    Positiivisuusketju

    Se, että vilkaisen tänne ja vaikka kirjoitankin pikaiseen viestin taikka pari ei todellakaan vielä meinaa, että kiinnostaa. Olen käyttänyt elämässäni paljon enemmänkin aikaa asioihin jotka eivät kiinnosta. Olen myös tietoinen siitä keitä Jokereihin on viime päivinä siirtynyt. Kiinnostaako? No ei...
  5. W

    Positiivisuusketju

    Hiljaista on (pl. Lambertin siirto). Jokerien talouskuviot, Venäjä-kytkökset jne. kyllä kiinnostavat niin eriskummallinen kuvio tuo on tällä maaperällä.
  6. W

    Positiivisuusketju

    Negat negaan ja posit posiin eli tänne. Näin ulkopuolisen yllätti kuinka kovasti tuo joukkue paiski hommia logon eteen, palkka-armeijasta ei ollut tietoakaan vaan jokainen teki hommia täysillä ja laittoi kroppaa likoon ja blokkasi kuteja minkä ehti. Tyytyväisiä voitte olla tuon jengin...
  7. W

    Positiivisuusketju

    Voi kun olisivatkin "sankareita", mutta ei...
  8. W

    Positiivisuusketju

    En usko, että olet kovin kaukana totuudesta, mutta mitkä olisivat tähän syyt? Veikkaisin itse, että koska Jokereilla ei olisi enää nykyiseen tyyliin namusetää taustalla olisi Jokereiden pyrittävä edes siihen nollatulokseen tai ainakin niin lähelle kuin mahdollista sitä ja tämä tietenkin...
  9. W

    Positiivisuusketju

    Ei kai tämmöiset 22 vuotiaat pääse katsomaan lastenlipulla matseja?
  10. W

    Positiivisuusketju

    Hjallis mainitsee myös melko korkeat lipunhinnat, kumma kun kaverini sai liput 15 eurolla ja kysyi minua mukaan matsiin. Onko tuo 15 euroa sitten se melko kova hinta...
  11. W

    Positiivisuusketju

    Joo myönnän heti alkuun, että en ole käynyt katsomassa kuin yhden SKA:ta vastaan pelatun pelin ja siinä show varmastikin oli parasta mitä KHL tarjoaa, mutta olihan se todella upea. Jos Tappara ja Jokerit lyötäisiin nyt yhteen paras seitsemästä sarjaan kiinni niin joo ehkä Tappara siitä jatkoon...
  12. W

    Positiivisuusketju

    Aikamoista on meno täällä nykyään tai no, lähes koko KHL-aikakausihan tuota on ollut. Löytyy niitä jotka näkevät KHL:ssä kaiken vain ja ainoastaan positiivisena ja sitten niitä jotka näkevät kaiken kriittisesti. Jos itse miettisin IFK:ta tuossa tilanteessa niin näkisin varmaankin plussat ja...
  13. W

    Positiivisuusketju

    @Action Bronson tämä nyt oli vain huomioni eilisestä, että yllättävän paljon siellä oli ihmisiä jotka olivat vain katsomassa hyvää lätkää, mutta eivät mitään Jokerit tai edes SKA-faneja eli ilman mitään tunteita. Ja kukaan tuskin on väittänyt etteikö IFK jakaisi myös ilmaislippuja, jakaa kyllä...
  14. W

    Positiivisuusketju

    Tuskin eilen tarvitsi paljon ilmaislippuja jaella, kyllä SKA kiinnostaa Datsyukin ja Kovalchukin takia ihmisiä, olinhan minäkin eilen paikalla. Kyllähän sen jokainen tietää, että Jokerit ovat KHL-aikana jakaneet ilmaislippuja paljon matseihin (jos vastassa ei ole ollut joku SKA tai TSSKA) niitä...
  15. W

    Positiivisuusketju

    Liigaan palatessa Jokerien tulisi todennäköisesti ainakin pyrkiä pääsemään lähelle nollatulosta ellei takana ole taas jokin sugardaddy joka maksaa kaikki viulut, tuskin. Tämä tarkoittaisi jo sitä, että lippuja ei voitaisi myydä niin halvalla kuin niitä nyt myydään ja noita lippuja tuskin...
  16. W

    Positiivisuusketju

    Niitähän tuntuu saavan vähän joka paikasta, milloin subwaystä (itse ja kaverini saatiin viime vuonna tuskin nyt ainoat oltiin), millon kuntosaleista (mistä setäni on näitä saanut tämän tästä) jne. Itselle ei näitä IFK:n ilmaislippuja ole osunut kohdille, johtuu varmaan siitä, että näitä taitaa...
  17. W

    Positiivisuusketju

    Eli siis arvon haukka, jos joku heittää jotain posia kuten mm. tuo mihin minä alun perin vastasin, että hallissa oli noin 9700 ihmistä niin siihen ei saa kommentoida ja kysyä, että onko tuo nyt oikeasti kovin kummoinen luku noilla hinnoilla ja "ilmais"lippumäärillä?
  18. W

    Positiivisuusketju

    No vittuakos sitten kysyt jos ei kiinnosta! On tää kyllä yks hiekkalaatikko ei voi muuta sanoa, tänne kun tulee jonkun kysymyksen esittämään ilman mitään vittuilua tms. niin hyökkää kaiken maailman haukat ja vallet haukkana paikalle suu vaahdossa. Ja yks vielä ihannoi SBA:ta, huh.
  19. W

    Positiivisuusketju

    Niin, kysyin siis alun perin ihan vilpittömästi, että onko tuo noin 9700 niin kova luku kun ottaa huomioon A) Lippujen hinnat ja B) Ilmaislippujen määrät niin tämäkin pitää sitten kuitata takaisin. No ei siinä, pysy tyylillesi uskollisena vain. Tottakai niitä on, mutta suosittelen tutustumaan...
  20. W

    Positiivisuusketju

    Kylläpäs näytti taas kolahtavan koville. Eiköhän IFK saisi myös ihan kivat yleisömäärät jos olisi Hartwallin kokoinen areena ja jakelisi lippuja yhtä paljon kuin Jokerit sekä myisi lippuja samaan hintaan kuin Jokerit ovat nyt mainostaneet. Mutta toisella on namusetä taustalla ja toisella ei ja...
Ylös