Hakutulokset

  1. W

    Kajaanin Hokki 2019–2020

    Ei Hokki onneksi ihan heittopussi ole, vaikka (etenkin) kolmannet erät ovatkin menneet vähän vihkoon ja takkiin tulee. Ehkä puolustajilla on liikaa kuormaa ja kunto/räjähtävä nopeus ei riitä, kun lähes jokainen vastustaja pääsee laidasta ohi maalia päin. Taistelutahtoa joillain pelaajilla...
  2. W

    Kajaanin Hokki 2019–2020

    Muistelen, että noin on käynyt aiemminkin (ehkä 15v sitten) ja silloin peli eteni jollain toimitsija-aition pelikellolla. Kuuluttaja sitten ilmoitti vähän väliä peliajasta ja tilanteesta. Miksihän Kajaanin jäähallin isolla ruudulla ei näy pelitapahtumia ja uusintoja? Siihenhän voisi laittaa myös...
  3. W

    Kajaanin Hokki 2019–2020

    Itsekin annan ääneni junioreiden peluuttamiselle edustuksessa. Virheitä voi sattua, mutta jääkiekkoahan tämä vain on. Hokki saa viikonlopun ajan nauttia Sport-laina, Samu Markkulan esityksistä. Mies on esiintynyt varsin vahvasti aiempina Mestis-kausina Hermeksessä. Viime kaudella tuli 16+47...
  4. W

    Kajaanin Hokki 2019–2020

    Erityisesti kolmannet erät ovat olleet haastavia. Ehkä peruskunto ei ole aivan samalla tasolla kuin muilla, vaikka yritystä kyllä näyttäisi olevan. Hokki on kuitenkin onnistunut voittamaan juuri niillä sarjanousijan eväillä, eli uhrautuvalla puolustamisella, kulmissa vääntämisellä ja...
  5. W

    Kajaanin Hokki 2019–2020

    Tiivistettynä Peliitat hallitsi peliä, Hokki puolusti ja Seppänen oli uskomaton. Hokilla oli vähän paikkoja, mutta niistä sitten upposi suurella prosentilla. Peliitoilla oli puolestaan todella hyviä paikkoja, mutta lopulta vain yksi vahinko lipsahti Seppäsen selän taakse. Kaikki Hokin maalit...
  6. W

    Kajaanin Hokki 2019–2020

    Kiitoksia Evertonille taulukosta. Osa eurooppalaisista jääkiekkosarjoista on taulukon mukaan varsin lähellä Mestiksen tasoa, mutta varmaan monessa sellaisessa sarjassa myös maksetaan paljon parempaa palkkaa kuin Mestiksessä. Lähtökohtaisesti Mestikseen hankittavan ulkomaalaisen pelaajan on...
  7. W

    Kajaanin Hokki 2019–2020

    Ei mitään hajua kuinka suuri osa pelaajabudjetista on nykyisissä pelaajissa kiinni, mutta eiköhän sieltä vielä tule jokin vonkale johtamaan hyökkäystä. Mikäli kotimaista peluria ei löydy millään, niin ehkä pitää etsiä jonkin Suomea eksoottisemman jääkiekkomaan piileviä tähtiä. En tiedä onko...
  8. W

    Kajaanin Hokki 2019–2020

    Hokki latasi facebookkiin videon Risto Mattilan pojasta, joka vaikuttaisi kannattavan Hokkia myös ensi kaudella. Tästähän voisi päätellä aika paljon.
  9. W

    Kajaanin Hokki 2019–2020

    Hokille sopivia hankintoja tähän mennessä. Toivottavasti koukkuun nappaa myös isoja kaloja, jotka vähän määrittävät mennäänkö Mestikseen pärjäämään vai selviytymään. Valmentajastakin voisi tosiaan olla hyötyä joukkueen rakennuksessa.
  10. W

    Kajaanin Hokki 2019–2020

    LeKi taitaa tehdä jonkinlaisen valituksen(?). Sehän voi viivyttää lisenssiprosessia.
  11. W

    Kajaanin Hokki 2019–2020

    Todella hyvä homma! Uskon, että Hokki täyttää vaatimukset ja ensi kaudella pelataan taas Mestistä. Toivottavasti lätkäbuumi iskee Kajaaniin ja saadaan paljon hyviä pelaajia (talouden ehdoilla tietenkin). Surullinen tilanne LeKin kannattajille, mutta toisen harmi on tälläkin kertaa toisen onni...
Ylös