Hakutulokset

  1. W

    Kajaanin Hokki 2015–2016

    Hokki on vaihtanut paidan väriä tässä ajan saatossa aika monta kertaa, vaikka päävärit ovatkin pysyneet suurin piirtein samoina. Onkohan nyt ensimmäisen paidan jäädyttämisen jälkeen tuo valkoinen paita punaisilla raidoilla se tulevaisuudenkin kotipaita. Omaan silmään se on aina näyttänyt hieman...
  2. W

    Kajaanin Hokki 2015–2016

    Kurjalta näyttää, mieluummin sitä ottaisi vastaansa Hermeksen tai KeuPan, kuin TuTon. Toivottavasti Seppälä ei eilen levinnyt aivan täysin ja pystyy pelaamaan pleijareiden alkaessa, tänään näyttäisi olevan ulkona kokoonpanosta.
  3. W

    Kajaanin Hokki 2015–2016

    Varsin vakuuttavaa peliä Hokilta tällä viikolla. Kaikki saatavissa olleet pisteet päätyivät Kajaaniin. Molemmat maalivahdit suorituivat erinomaisesti ja kaikki ketjut pystyivät pyörittämään peliä vastustajan päässä. Eipä tässä voi risuja hirveästi jaella. Toki typeriä jäähyjä välillä, jotka...
  4. W

    Kajaanin Hokki 2015–2016

    KeuPa-ottelu oli numeroiden valoissa erittäin tiukka ja olihan KeuPalla pari melko hyvää paikkaa joista pistää limppu laatikkoon, mutta muuten tuo ottelu oli suurimmilta osin Hokin hallintaa ja etenkin kolmannen erän ensimmäisen kympin aikana ei KeuPa tuntunut edes pääsevän omalta alueeltaan...
Ylös