Hakutulokset

  1. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Heh. Ilmeisesti harmaa talous -tematiikka sai aikaan freudilaisen lipsahduksen, tosin tietysti pahimmat puliveivarit jättävät koko kirjanpidon tekemättä tai hävittävät sen.
  2. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Suomessa ammatinharjoittajan ei tarvitse edes pitää kaksinkertaista kirjanpitoa, maksuperusteinen kirjanpito riittää. Yrittäjäriski on mielestäni mitä ilmeisin silloin kuin palveluja myydään laajalle asiakaskunnalle (esimerkiksi tilintarkastaja), tosin rajanvetoa työsopimuksiin voi joskus...
  3. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Tämä on erittäin totta, asiansa täysin hoitavat pienyrittäjät ovat monessa mielessä kyllä jotakin sellaista, että ei voi kuin ihmetellä. Onneksi nämä osinkoasiat eivät aivan pienimpiä yrittäjiä koskettele, sillä se ei ole kannattavaa nostaa tuota osinkoa kiinteällä veroprosentilla jos palkan...
  4. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Aikoinaan erinomaisen avoir fiscal -periaatteella toimineen osinkoverotuksen muuttamista perusteltiin sillä, ettei yhtiöveron hyvityksiä haluttu maksaa ulkomaisille omistajatahoille. Sittemmin myös tuomioistuinratkaisut pakottivat muuttamaan verojärjestelmää. Valtion velkaongelman hoitaminen...
  5. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Nenä kasvaa ja korvat heiluvat. Kuten Jutta Urpilaisen ja Eero Heinäluoman kommentit kautta linjan todistavat, SDP:n linjaa ei joko ole olemassa tai sitten linja on 1) opportunismi ja 2) muunnellun totuuden puhuminen. Mitä sosiaaliliberaalia on esimerkiksi eläköityvien palkansaajaeliittien...
  6. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Minulla on kyllä käsitys, että JypFabun kaipaama politiikka ei kelpaisi väestön suurelle enemmistölle. Sen lupauksen voin kyllä tässä jo tehdä, että jos tarpeeksi JypFabuja vielä tulee äänestyskoppiin tahi vaikka astalot kädessä sen ulkopuolelle, niin omasta puolestani kyllä lupaan, että en...
  7. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Aarno Laitinen: Miten luodaan profeetta? / IL Laitista on luettava kuin entistä Pravdaa eli kaikki mahdollinen uusi, ei-kierrätetty sisältö on rivien välissä. Onko tämä kirjoitus "hätähuuto" sen suhteen, että SDP:n sisällä olisi käynnissä Erkki Tuomiojan käynnistämä junttaus- ja...
  8. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Säälittävää median toimintaa. Koko korppikotkalauma oli jonkun toimittajan mielikuvituksessaan keksimän "skuupin" perässä, mutta varsin "toverilliseksi" suhtautuminen muuttuu siinä vaiheessa, jos kokonainen politiikka-alue tai ainakin siitä kansalaisia varten luodut mielikuvat osoittautuvat...
  9. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Kannattaa muistaa, että edellinen väite oli, että vihreät on "kokoomuksen puisto-osasto". Vaikka kokoomuslaisia arvoja tunnustavat ovatkin monessa suhteessa tämän yhteiskunnan edistyksellisin osa, niin tuskin sentään olemme siirtyneet kaksipuoluejärjestelmään "kokoomuslaiset" vs. "muut".
  10. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Ajattele nyt. Veikko haluaa tässä empaattisesti kertoa, että voit nukkua yösi rauhassa. Vain yli 100.000 euroa ansaitsevat nukkuvat yönsä huonosti. Vasemmisto, yrittäjien puolue.
  11. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Ne kertovat enemmän Suomen toimimattomasta työperäisestä sosiaaliturva- ja etuusjärjestelmästä, jonka muuttamisen SAK ja SDP oman etunsa nimissä vastoin yhteiskunnan suuren kokonaisenemmistön etua estävät. Passivoiva ja invalidisoiva järjestelmä nykymuodossaan on tärkeä ay-pomoille ja siten...
  12. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    P-Karjalassa (mitätön vaalipiiri, vain 6 kansanedustajaa) demareilla saattaa olla edessä yhden kansanedustajan menetys, sillä Esa Lahtela ei ole ilmoittanut lukuisista piirinsä kehotuksista huolimatta alustavalle ehdokaslistalle. Luultavasti Lahtela vain kiristää piiriä ja puoluetta olemaan...
  13. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Kallasvuo taitaa olla suomalainen työtön, 21.9 alkaen.
  14. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Big Brother 2010 alkaa tänään, ja ketjulla on jo yli 55.000 katselijaa. SDP:tä käsittelevällä ketjulla on tätä kirjoitettaessa 141.000 katselukertaa, joten meneekö viikko tai jopa kaksi, että Big Brother 2010 ohittaa suosiossa maamme johtavan oppositiopuolueen?
  15. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Miksi ylipäätään on muutakin kuin valtionhallintoa? Koska järjestelmä toimii aina paremmin silloin, jos ihmisillä on edes jokin käsitys siitä, että mihin he "kuuluvat". Täysin hahmottomat ja sekavat järjestelmät, kuten nyt esimerkiksi HUS tai Yleisradio, eivät synnytä ainakaan mitään...
  16. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Katainen puhui taas tänään kuntien palvelurakenteen uudistamisesta, jonka osalta yksi tärkeimmistä huomioon otettavissa puolista olisi kuntien määrän vähentäminen, kuntademokratian ja kansalaisten vaikutusvallan turvaamiseksi. On turha pitää sellaisia kuntia keinotekoisesti valtion tuilla...
  17. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Jos palataan keskustelun aiheeseen, niin en ole nähnyt kovinkaan montaa pohdiskelua tästä demareita vaivaavasta melkoisesta kuilusta puolueen todellisten näkemysten ja viestinnän välillä. Demarit - kuten mjr/Yläpesä - tietävät, että "jottain tarttis tehrä", mutta viestinnässä tämä ei näy. Mitä...
  18. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Miksi tässä ketjussa käsitellään lehdistön keksimiä narratiiveja viime vaalien ajalta, kun esitetty kritiikki SDP:n talouspolitiikkaa ja lupauksia kohtaan tuli vihreistä? Joku pitäisi asiaa kyllä sumutuksena sumutuksen tai kusetuksena kusetuksen päälle, mutta ei käytetä näin pahoja sanoja...
  19. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Jos totta puhutaan, niin arvo- ja trenditutkimusten mukaan kokoomuksen kannatuksen pitäisi olla paljon enemmänkin kuin mitä se nyt on. Eli ilmeisesti kampanjat verottavat potentiaalista kannatusta.
  20. V

    Sosialidemokraatit – SDP

    Miksi meitä pitäisi kiinnostaa, että minkälainen hallituspohja jatkaa, jos ainoa yhteiskunnallinen tavoite näyttäisi olevan satujen kertominen? Kyllä SDP:n edun puolesta toimittaja kuin toimittaja vanhasta muistista valehtelee ja vääristelee, mutta missä sisältö? Ilma ja pierut suolistossamme...
Ylös