Hakutulokset

  1. V

    Juha Jääskä

    Hiihtelee varjojen mailla. Tuntuu, että on aivan pihalla tapahtumista. Yrittämisestä ei ole kiinni, mutta pihalla kun lintulauta. Vesalaisen ohella suurin potentiaalinen mahdollisuus tuoda pöytään lisää.
  2. V

    Juha Jääskä

    No ei, mutta potentiaali ja varmaan omat odotuksetkin ihan jotain muuta.
  3. V

    Juha Jääskä

    On kyllä aivan takapihalla. Tuska paistaa kilometrien päähän.
  4. V

    Juha Jääskä

    Jääskän ainoa puute on, ettei ”osaa pelata”. Ts. on ns. puusilmä. Ahkera, riittävän hyvä luistimilla, ok laukaus jne., mutta kovalevy korvien välissä ei oikein riitä tulosketjuihin. Mestarijengin oiva nelosen laituri. Toivon olevani (taas) väärässä varsinkin kun on hifkiläinen parhaasta päästä.
  5. V

    Juha Jääskä

    Sorry, peesaus! Olet ollut kaikki nämä viikot mielestäni oikeassa. Itse kuitenkin uskalsin tulla kaapista ulos vasta nyt! Heljangon ongelma on puutteellinen liike ja fysiikka, jolloin ei pääse hyödyntämään kiekollisia avujaan. Varsinkaan kun peliaikaakaan ei sen vuoksi tule. Fysiikkaa voi aina...
  6. V

    Juha Jääskä

    Samaa mieltä. Kysehän on itse kunkin odotuksista Jääskän suhteen. Potentiaalia nousta hyväksi liigapelaajaksi ja tasaiseksi suorittajaksi lähes roolissa kuin roolissa. Tuskinpa kuitenkaan nousee tekstiteeveen vakiokasvoksi, mitä tehopisteisiin tulee.
  7. V

    Juha Jääskä

    Ei taida omata mitään erityisen hyvää osa-aluetta. Pelikäsitys mallia putkinäkö, luistelu-laukaus-fysiikka keskinkertaista. Näen Heljangossa enemmän potentiaalia, mitä pisteisiin tulee. Kunhan saa luistelun ja fysiikan edes liigan keskitasolle.
  8. V

    Juha Jääskä

    Kuvastaa vakiopakiston tasoa.
Ylös