Hakutulokset

  1. V

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Ei latistunut. Laitelan kirjoitukset on kaikki sitä tasoa että ihmettelen mikä onkaan suosikkijoukkue. SaiPaa ainakin mollaa jatkuvasti, ja vieläpä ilman todellista syytä.
  2. V

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Tai sitten kyse on siitä, että ylempiin ketjuihin on saikulta tulossa vahvistusta pudotuspeleihin ja Hendersonin paikka on kolmos - nelosketjussa. Luottoa valmennukseen, ne tietää ihan varmasti paremmin mitä tehdään ja miksi kuin yksikään peruspalstalainen.
  3. V

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Niitä vaan tulee, siis myös muille kuten esim. viime kierroksen tulokset näyttävät. Kukaan ei voi mennä äärirajoilla jatkuvasti pitkän kauden aikana. Eikä ne jämäjoukkueet huonoja ole, oikeastaan vain tämän hetken Blues on sellainen junnuryhmä jolle pistemenetyksiä ei voisi ymmärtää.
  4. V

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kun näitä kirjoituksia lukee, niin nyt on siis jo selvillä loppuottelupari HIFK - Tappara. Siis koska SaiPa hävisi Ipalle, Kärpät Sportille ja Lukko Ässille ei kukaan noista voi päästä kuuden parhaan joukkoon, jonne tällä kaudella pääseekin vain edellä mainittujen lisäksi JyP. Kaikki loput...
  5. V

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Mistään tarkistamatta, mutta eikös tuo paikkajako ole aika selkeä. Lopullinen sijoitus ratkaisee CHL-osallistumisen.
  6. V

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Miten niin ei ole kehittynyt? Alivoima oli pitkään todella heikkoa, häntäpäässä muihin verrattuna. Nyt se on koko kausi huomioiden 9. parasta ja mikä merkittävintä kehittymisen kannalta, viimeisten 10 ottelun otannalla liigan parasta. Kyllä tällä budjetilla operoivan seuran tekemiset on hyvällä...
  7. V

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Eipä tuo paljon puutu siitä että oltaisiin kuuden sakissa. Yhdestä voitetusta pelistä kiinni ja voitaisiin olla sijoilla 4-6. Minusta tuossa viime pelissä oli kyllä positiivista se taistelu lopussa vielä kahden maalin tappioasemassa. Jokaisessa pelissä on nykysäännöillä voittaja ja häviäjä, ei...
  8. V

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Mjooh.... ja mitä tyhjempää hallilla sitä huonommat mahdollisuudet saada peli kulkemaan nyt ja myös tulevina kausina. Jotain on oikeasti tehtävä, ja yleisö on yksi osa sitä millä jengi saadaan syttymään. No, heikko esitys oli Hämeenlinnassa eikä siitä muuta. En kuitenkaan hylkää joukkuetta nyt...
  9. V

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Ei tää nyt niin huonolta näytä kuin monet täällä näyttää ajattelevan. Maalintekijöitä kaivataan ja ylivoimaa haukutaan, silti vain HIFK ja Tappara tehneet enemmän maaleja kuin SaiPa ja ylivoima neljänneksi parasta. Eli vielä huonommin on valtaosa muista joukkueista suorittanut tällä kaudella, ja...
Ylös