Hakutulokset

  1. V

    Pesiskausi 2019

    Meinaatko että olisi kuhaa uistelemassa jos ei olisi kommentoimassa.
  2. V

    Pesiskausi 2019

    Hyvät naiset ja herrat. Mikko Robert Korhonen...
  3. V

    Pesiskausi 2019

    Olli ei mikään nopea ollut. Oivaltava kyllä mikä näkyi lukkarin työskentelyssä. Kotiuttajana oli kuin Tuhkasen Asko. Täysiä lyödessä pallo tippui just koppareiden eteen jos sattui keppiin osumaan.
  4. V

    Pesiskausi 2019

    90-luvun alun joukkueista tulee ensimmäiseksi mieleen Hartikaisen Olli lähinnä ulkopelimeriiteistään. Aikansa paras lukkari, mutta sisäpelissä ei mikään kummoinen ollut. Piti myös omat hereillä kun kaari alkoi nukahdella ja touhu mennä flegmaattiseksi.
  5. V

    Pesiskausi 2019

    Epelle jäi ulkopelaajan rooli vasta kultaisen sukupolven eli Jannen, Samin ja Karran noustua ratkaiseviin rooleihin. Pelasi 80-luvun alkupuolelta asti ykköskärkenä ja meni kentälle ihan kovalla prosentilla ja Itä-Länsi pelaajaksi. Mestarijoukkueissa sitten rooli lähinnä ulkopelissä ja kaarella...
  6. V

    Pesiskausi 2019

    90-luvulta mukaan nostettava Asko Laine, IPV:n parivaljakko Pepe Laakso ja Vesa Mikkola. Ja tietenkin myös lätkämanagerina loistanut Essi Honkalehto.
  7. V

    Pesiskausi 2019

    Nuoremmat eivät muista, mutta kovin pompunhakija ja armoton ruoska oli 90-luvun alussa Jymyssä tuhoisaa jälkeä tehnyt Wallinin Pööki. Todella monipuolinen urheilija, jolla oli taustaa myös mäkihypystä ja keihäänheitosta. Pomppasi todella korkealle hakemaan laskeutuvaa pomppua ja ei ollut...
Ylös