Hakutulokset

  1. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Ei, mutta kyllähän tuossa nyt nähdyssä ryhmässä oli sentään vähän eri lailla pallollista potentiaalia kuin vaikka Englannin neljän vuoden takaisessa Em - ryhmässä. Mukana oli muun muassa monta Tottenhamin kaveria jotka ovat tottuneet vähän vaativampaan pelitapaan seurajoukkueessa. Tottenhamia...
  2. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Milner taisi käväistä Venäjä - matsin loppuhetkillä kentällä eikä ihmeitä ehtinyt esittämään, mutta noin yleisesti häntä olisi kannattanut ehdottomasti peluuttaa enemmän, olisi tuonut kaivattua juurevuutta toimintaan. Hodgsonin pakkomiellettä Wilsheren peluuttamiseen oli vaikea käsittää.
  3. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Pitää muistaa että Englannin joukkueessa oli todella paljon arvokisojen ensikertalaisia. Niin oli tietysti Islannillakin, mutta heiltä, toisin kuin Englannilta, ei odotettu mitään. Ratkaisevassa ottelussa Islannilla oli pelkästään voitettavaa ja Englannilla hävittävää. Muutenkin kyseenalaistin...
  4. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Tämä kaikki on tietysti totta, Englanti on ollut historiallisesti iso suunnannäyttäjä jalkapallossa ja on sitä tietyssä mielessä edelleen Valioliigan globaalin menestyksen kautta. Tässä mielessä on tietysti surullista että Englanti ei ole myös pelillinen suunnannäyttäjä. Potentiaalia tähän...
  5. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    En ole tästä vertauksesta millään tasolla samaa mieltä. Ensinnäkin, Kanada on selkeä maailmanvalta lätkässä ja synonyymi sanalle voittamisen kulttuuri, näin ei ole Englannissa. Toiseksi, kanadalaiset pelaajat ovat sarjansa suurimpia tähtiä mitä suurin osa Englannin pelaajista ei ole. Myös...
  6. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Olisikohan taustalla ollut vittuuntuneisuus Englannin jalkapalloliiton johtajan lausuntoihin kisojen aikana. Kun ottaa huomioon millaisten paineiden alla Englannissa muutenkin operoidaan, ei ole välttämättä fiksua mennä kesken kisojen julistamaan että sinne ja sinne asti pitää kisoissa selvitä...
  7. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Englanti tuntuu edelleen olevan prosessissa sen suhteen että miten sitä pallollisempaa jalkapalloa pelataan. Selvästi oli yritystä modernimpaan peliin, mutta vähän puolinaiseksi jäi vielä suorittaminen osin materiaalista, osin valmennuksesta johtuen. Hodgson oli sittenkin vähän väärä mies tämän...
  8. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Pitää muistaa että Sterling ei ole pelkkä juoksukone vaan pelaaja joka pystyy myös rytminvaihdoksiin ja käännöksiin niin että pallo pysyy jalassa. Tämä on hyödyllinen ominaisuus bussia vastaan pelattaessa. Mitään loistavaa turnaustahan Raheem ei ole pelannut, mutta itse peräänkuuluttelin häntä...
  9. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Kane on ollut käsittämättömän vaisu ja ihmettelen todella mikäli menee vielä avaukseen. Myös Vardyn pelotevaikutus on lopulta aika vähäinen jos juoksujen mahdollisuus otetaan pois. Tosin kärkiparkina Sturridegen kanssa on toiminut aika hyvin. Englannin ongelma on tällä hetkellä sama kuin...
  10. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Briteiltä tosi hyvä matsi, ainoastaan maali jäi puuttumaan. Ihan hyvät lähtökohdat on jatkopeleihin vaikka eivät voittaneetkaan lohkoa. Vastus on F2 eli tuskin mikään mahdoton.
  11. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Rooney on melkoinen poikkeus 2000 - luvun brittifutaajissa, käytännössä ainoa sikäläinen huippupelaaja joka on selvinnyt julkisuusmyllystä "hengissä" ja lunastanut itseensä kohdistuneet järjettömät odotukset. Tähän on ilman muuta syynä Sir Alex ja se, että Rooneylla on nuorena pelaajana...
  12. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Lallanan heikkous hyökkäyspäässä on pelkkää höpinää, ihan kohtuullinen määrä tlanteita on kahdessa pelissä tullut juuri sieltä oikealta laidalta. On tosiaan aina hyvin pelattavissa, nopea pallon kanssa ja ilman ja riittävän taitavakin. Isoin miinus on se, että ne viimeiset ratkaisut ovat usein...
  13. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Mielestäni Lallana on ollut omassa roolissaan ihan jees, sen sijaan Kanen paikan avauksessa voisi hyvinkin antaa Vardylle. Rooney on ollut hyvä itselleen epätyypillisessä roolissa, näkyy hyvin kuinka taitava ja monipuolinen pelaaja hän todella on. Hautominen on enemmän seurausta siitä että...
  14. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Minä ajattelin outoutta eniten sen kautta, että Wilsheren pelituntuma ei käsittääkseni ole hääppöinen.
  15. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Mielestäni Englannin ensimmäinen jakso oli yksi koko turnauksen parhaista tähän asti, pelasivat nimenomaan aktiivisesti ja loivat tilanteita. Peli muistutti ajoittain aika paljon Tottenhamin otteita mikä mielestäni selittyi runsaalla Spurs - edustuksella, myös Allilla ja Dierilla. Vardya en näe...
  16. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Niin, tai ainakin siten että peli vain romahtaa täysin ja niinhän ei Englannille käynyt missään vaiheessa. Minusta he kuitenkin kangistuivat pahoin toisella jaksolla ja minulle Venäjän tasoitus ei ollut valtava yllätys, pelitapahtumista huolimatta.
  17. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Tästä samaa mieltä, kuten toisessakin ketjussa totesin, brittien eka jakso oli parasta jalkapalloa turnauksessa tähän asti, ja siinä jos olisi tullut avausmaali, ei pelin voittajaa olisi tarvinnut epäillä. Tuo" sulaminen" on ehkä hiukan väärä termi vaikka itsekin sitä käytin, minusta joku...
  18. V

    Englanti EM-kisoissa 2016

    Olen hiukan eri mieltä sikäli, että mielestäni sulamisen oireet alkoivat näkyä jo toisen jakson alussa. Jos hiukan kärjistän, niin ilman sitä yhtä kyseenalaista vaparia ja siitä helpohkosti uponnutta maalia, olisi perinteikäs 0 - 0 saattanut olla todennäköisin lopputulos. Hodari ei ole kyllä...
Ylös