Hakutulokset

  1. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Siinä vaiheessa kun ratkaisu piti tehdä, Ässien kausi oli menossa pahasti perseelleen. Kivi ei olisi saanut Ässiin hyvää jatkosopimusta vaikka olisi sellaisenkin halunnutkin eikä jatkossa olisi ollut mitään järkeä. Kaiken kaikkiaan koko episodi tietysti alleviivaa sitä kuinka vaikeaa ja...
  2. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Täsmälleen näin, tätähän sinullekin on suositeltu tällä palstalla jo ainakin vuoden verran. Sinulla näyttää olevan kirkas kuva itsestäsi jonakin salattujen totuuksien paljastajana, mutta jos täällä jotakin suurin osa keskustelijoista ei ole, niin sinisilmäisiä, seurasta pelkästään hyvää...
  3. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Mietipä sinä miten Ässät on suoriutunut viimeiset 12 vuotta. Seura selätti aiemmat talousvaikeutensa, voitti mestaruuden kolme vuotta sitten, toteutti lähes utopistisena pidetyn halliremontin ja teki ylipäätään hyvin vähän tappiota Hirsimäen toimikaudella. Ei Ässillä ollut mitään todellista...
  4. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Minä en taas edelleenkään ymmärrä miksi nämä kaksi asiaa edes liitetään yhteen. Uusitalon (jos tässä nyt siis hänestä puhutaan) viimeinen myyntipäivä pelaajana oli ohi, hänen jatkamiselleen Ässissä ei ollut mitään perusteita. Hirsimäki taas oli pestissään 12 vuotta, se on pitkä aika...
  5. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Puhumattakaan siitä että hänet velvoittettaisiin leikkimään julkisuudessa seuran määräämiä leikkejä ja peittelemään totuutta. Taitaa karhu elää edelleen Pentti Aholan aikaa. Silloin näille vainoharhaisille salaliittoteorioille oli jotakin katetta, tällä vuosikymmenellä Ässät on hoitanut...
  6. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Tässä ei ole kysymys mielipiteestä vaan tiedosta ja minä kysyn nyt vielä kerran että mistä sinun tietosi ovat peräisin. Jos lähdet tuohon sävyyn kyseenlaistamaan asioita, sinulla pitäisi olla esittää jotain kättä pidempää. Kyseessä oli samanlainen asiainhoito siinä mielessä että seuraa pitkään...
  7. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Ja lähteesi tähän on mikä? Miksi jankutat Hirsimäen halusta jäädä työttömäksi? Hän on ollut nyt virallisesti vajaan vuorokauden ilman työtä, mutta aikaa on ollut miettiä tulevia useampi kuukausi. Meinaatko että hän on nyt jotenkin kriisissä tämän asian kanssa? Väittäisin että Hirsimäen on...
  8. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Eli kumpaa mieltä sinä nyt oikein olet? Pistettiinkö äijä pihalle kuten alun perin väitit vai tapahtuiko ero mukavassa yhteisymmärryksessä? Mitä oikein yrität sanoa kaikilla näillä viesteilläsi?
  9. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Sinulla taitaa olla Pekka Rautakallion kyrpä sen verran syvällä korvassakin, että kuulo on käynyt valikoivaksi. Tuossa yksi uutinen Hirsimäen erosta: http://yle.fi/uutiset/3-9096272 Minkä takia tällaisia juttuja vaivauduttaisiin tekemään jos äijä oltaisiin vain laittamassa pihalle? Ja...
  10. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Näin on, esimerkkinä epäonnistuneesta hankinnasta toimii Naurov joka ei edes ollut Ässissä silloin kun Toivola täällä vaikutti. Myös junnutoiminnassa tapahtuneiden ja tapahtumatta jääneiden asioiden kippaaminen päävalmentajan/urheilujohtajan päälle on vähintäänkin omituista, siellä puolella on...
  11. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Ei ole ei, mutta eipä ole Hirsimäen tasoisia toimareitakaan aivan joka oksalla. Tietysti nämä nyt ovat vain minun juttujani, en minä väitä tietäväni mitä Ässien johdossa aiheesta ajatellaan. Mutta jos nyt Suomessa edes jollain tavalla menestyneitä toimitusjohtajia katsellaan, niin kyllä yhtenä...
  12. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Tämähän oli ilmassa jo keväällä vai koska se oli kun Hirsimäki haki liigan toimarin paikkaa Ässien valtuutuksella; mitä luultavimmin on sovittu, että lähtee sopivassa ajankohdassa, ennemmin tai myöhemmin. Hirsimäki on kyllä saavuttanut sen mitä täysin ulkoporilainen, konkurssikypsään seuraan...
  13. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Oli ne sikäli aika tuulesta temmattuja, että lähdön taustana olisi ollut hallituksen suivaantuminen Hirsiin case Rautakallion takia. Mistään tällaisesta vaihtoehdosta ei kukaan ole ollut tietävinään mitään. Hieno juttu Hirsille jos toteutuu, ja ei, tuskin on kenellekään mikään yllätys Ässien...
  14. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Jos joku pystyy kertomaan mistä löytyy toimari joka toteuttaa viiden miljoonan halliremontin ja voitollisen tuloksen joukkueella joka ei tahdo mahtua edes kymmenen joukkoon koska päävalmentaja lopettaa valmentamisen, niin ilman muuta kannattaa harkita toimitusjohtajan vaihtamista.
  15. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    San Josen kannattaisi välillä työntää sormi perseeseen ja laittaa pää näppikselle normaalin pää perseessä sormi näppiksellä - tyylin sijaan. Tulisi todennäköisesti järkevämpää tekstiä ilmoille. Itse koen että Hirsin olisi penninvenytyksen sijaan pitänyt maksaa Rockylle enemmän motivoidakseen...
  16. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Tähän vahva sama, joskus takavuosina tunsin enemmänkin sympatiaa Hirsiä kohtaan, mutta pari kertaa hänet tavattuani täytyy myöntää että nimenomaan arvostus on kasvanut samalla kun tuloksetkin ovat parantuneet suhteessa takavuosiin. Hirsimäki ei ole ehkä maailman karismaattisin henkilö, mutta hän...
  17. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Yksi iso hiertävä kivi oli tietysti siinä, että Hirsimäki ei alun perinkään halunnut Suhosta valmentajaksi eikä varsinkaan Matikaista pelaajakoordinaattoriksi; tämän kaiken on täytynyt heijastua jollain lailla myöskin Suhoseen. Lisäksi olen ollut ymmärtävinäni että Hirsiä jyrsi Suhosen...
  18. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Ei tätä kautta ole kukaan miksikään onnistumiseksi väittänytkään, itse olen vain yrittänyt koko ajan painottaa että toimitusjohtajan ja päävalmentajan onnistumisia ja epäonnistumisia pitäisi arvioida vähän eri perspektiiveillä. Kaksi tappiollista tulosta peräjälkeen ei ole sama asia kuin...
  19. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    No, ei tietenkään ole, iski vain tilapäinen väsyminen karhun jatkuvaan psyykkaamiseen. Eikä siinä mitään jos olisi joku ihan todellinen syy toimarin vaihtamiseen ja joku aidosti relevantti vaihtoehto mahdollisesti tyrkyllä tilalle, niin jutussa voisi olla jotain järkeäkin. Mutta suurin ongelma...
  20. V

    Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

    Sinun ainoa tarkoitusperäsi on vähätellä Pekka Rautakallion totaalista epäonnistumista Ässien päävalmentajana siirtymällä ohjelmallisesti huomiota muihin asioihin.
Ylös