Hakutulokset

  1. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    Olen koko playoffien ajan ollut mielissäni siitä että Jasekilla ei ole mennyt ihon alle tai ei ole kuumentunut pudotuspeleissä. En tiedä mikä oli toisen erän lopun keissi kun näytti turhautumista ja poistui suoraan koppiin.
  2. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    Eikö täällä joku huudellut että viimeksi kun pelasi ni pelasi puudutettuna. Eli jotain loukkia ollut
  3. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    6 tuntia vielä. Onneksi ei tarvitse selitellä työnantajalle tehottomuuttani tänään kun on vapaapäivä mutta pienen selityksen joutuu vaimolle antamaan. Ollaan jonkin suuren äärellä
  4. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    Olen tykännyt tästä joukkueen keskittymisestä ja flow tilasta tän ilves-sarjan aikana. Voittoja ei liioin juhlita. Niemelän ulosanti on supistunut hyvin pieneksi. Kaikki ylimääräinen hälinä joukkueen ympärillä pyritty jättämään minimiin. Kaikesta huomaa että keskittyminen ja tavoite on korkealla
  5. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    Langhamer otettu pois kokoonpanosta. Jotain psyykkistä peliä taas?
  6. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    Ei ollu Maamme-laulua
  7. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    Junassa matkalla kohteeseen . Fiilis rupeaa nousemaan
  8. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    Joo vähän ihmettelen myös tätä somehiljaisuutta. Tiedä sitten että onko tietoinen valinta
  9. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    Onko hölö vielä pois?
  10. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    Vastaavasti Pelicansin bussi lähti lauantaina Kuopioon noin 40 minuuttia ennen lahen turkoosin bussia.
  11. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    Eikö toi YV pyöritys ollut ihan hyvää runkosarjan lopussa , tehot vain puuttuivat.
  12. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    Nyt nähdään että onko Otolle mitään käyttöä pudotuspeleissä. Pääse pelaa ainakin levänneenä.
  13. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    Suomi ryösti Ruotsilta laulun -95 Pelicans ryösti KalPalta läpsyttimet -23
  14. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    Nyt on se aika johon kausi huipentuu ja se pitää näkyä kentällä. Haluan nähdä että äijät pelaa logolle ja jättävät kaiken itsestänsä jäälle. Vahva usko että pelit Lahdessa jatkuu vielä huhtikuussakin.
  15. V

    Pelicans pudotuspeleissä keväällä 2023

    ei vissiin lippujen myyntisivut ihan toiminut kun itekkin päivittelin sivuja ja 9.03 näin vielä istumapaikkakartan ja oli saatavilla lippuja reilusti. Tosin enään ei taida olla sitä vaihtoehtoa että ite saisi valita paikat
Ylös