Hakutulokset

  1. V

    Pulp Jatkis – seurantaketju

    @Käyttäjänimetön , hyvä kesäidis. Mä aloitan tänään jossakin vaiheessa myöhemmin kun on aikaa. Tai jatkan tekstiä, jos joku aloittaa. Ehdotan, että tapahtumien paikkana ja teemana on Yhdysvallat ja sisällissota. Kapinallisina vai Jenkkeinä? Sen saa päättää tekstin aloittaja. Jos aihe ei ole...
  2. V

    Pulp Jatkis – seurantaketju

    Kyllä meikäläistäkin kiinnostaa vaikka viimeksi asiat kusivat totaalisesti. Johtuen pitkälti paskasta elämäntilanteesta. Nythän tässä mennään seesteisesti etiä päin eli joo.
  3. V

    Pulp Jatkis – seurantaketju

    Viime viikolla torstaina tai perjantaina kävin tsekkaamassa mutta miksiköhän sitten katsoin asian noin väärin. No, oma moka eli jatkakaa. On kuitenkin ilo seurata tuota tekstiä. Jos sitten seuraavaan projektiin mukaan.
  4. V

    Pulp Jatkis – seurantaketju

    No voehan helvetti sentään. Kun viimeksi katsoin vuorolistaa niiin mulla oli oma ensi viikolla. Kävin tuon vieläpä tarkistamassa muutama päivä sitten. Mitäköhän tapahtui...? Aikaakin olisi ollut jne.
  5. V

    Pulp Jatkis – seurantaketju

    Anna palaa. Mulla esiintyy myös henkilö speedoissa, jonka kirjoitin edellispäivänä mukaan:D
  6. V

    Pulp Jatkis – seurantaketju

    Hyvin on tarina lähtenyt etenemään. Nyt on vaan sellainen juttu, että mulla on tulossa suhteellisen pitkä teksti verrattuna näihin jo kirjotettuihin. Toivottavasti tuo ei haittaa. Olisin odottanut myös kanssakirjoittajilta tätä kun tiedän sen sanaisen arkun, josta tyypit ammentavat. Taidan vaan...
  7. V

    Pulp Jatkis – seurantaketju

    Onnistuu. Bene laittakoon tämän viralliseen listaan.
  8. V

    Pulp Jatkis – seurantaketju

    Parasta tässä on se, että jokainen haluaa laittaa homman paremmaksi:)
Ylös