Hakutulokset

  1. V

    Joulukinkku

    Tuo on muuten totta. Luullisessa kinkussa vaan oli aikoinaan se riski, että siellä luun vieressä saattoi olla mätäpaise. Tätä sattui toisinaan ennen, kuin alettiin possuillekkekin syöttää antibiootteja. Nykyisin antibiootteja kai korvaavat hygiesimmät kasvuolosuhteet ja tarkemmin valvottu...
  2. V

    Joulukinkku

    Tässä tapauksessa kinkku laitetaan pahvilaatikkoon ja vilttejä ympärille. Sitten otetaan seuraavana päivänä pöytään hieman hileisenä, mutta maku on parantunut. Universumin käsittämättömiä lakeja nämä.
  3. V

    Joulukinkku

    Miksi muuten ostatte luullisen kinkun?
  4. V

    Joulukinkku

    En kinkkua sitten tänä Jouluna valmistanut mutta vanhempien versio oli hyvin onnistunut. Olivat jostain hommanneet jopa sellaisen, jossa oli mukavasti silavaakin jäänyt kuoreksi. Erittäin herkullista. Sinappi kruunaa kinkun ja sekin oli omavalmistetta. Sopivan tujua mutta kermaisaa. Kyllä se...
  5. V

    Joulukinkku

    Kuulostaa herkulliselta. Eiköhän kinkun jämistä saa ihan loistavaa täytettä pizzaan varsinkin kun tykötarpeet ovat noinkin hyvät.
  6. V

    Joulukinkku

    4,5 kilon kilon juhlakinkku sai joulupöytään kaverikseen kaksi kilon panoista kalkkunarullaa. Proteiinit on turvattu. 800 gramman kylmäsavulohifileen hain myös tänään.
  7. V

    Joulukinkku

    Kinkuista kun on puhetta niin kyllä mä pidän erittäin tärkeänä myös sinappia. Kyllähän siihen kinkun siivuun on saatava sutaisu itse tehtyä joulusinappia. Mitäs jengi on mieltä...meneekö kaupan valmistuote vai vaatiiko omatekemää?
  8. V

    Joulukinkku

    Nimimerkki -OO- on vittuuntunut kun ituhippi kutsuu soijakakkua kinkuksi. Kinkku on vieläpä -OO-:lle pyhä asia. Mitä et nyt ymmärtänyt tässä näkökannassa?
  9. V

    Joulukinkku

    Tuskin tuollaisesta virheellisestä termistä kenenkään selkäranka napsahtaa poikki. Ymmärrän kyllä -OO-:n avautumisen tuosta asiasta. Itse olen soijatuotoksia syönyt ja on kyllä ihan hyvää settiä. Kuitenkin melko erilaista kuin liha itsesään. Jonkinlaisena korvikkeena tuo voisi juuri mennä. Ja...
  10. V

    Joulukinkku

    Sama. Pöydästä löytyy lohta kylmäsavustettuna ja siikaa graavina. Sitten on sillikaviaarit ja muutenkin eri maustekastikkeissa silliä. Toinen tärkeä ryhmä jouluna on juustot. Keskimmäinen poika seurustelee ranskalaisen tytön kanssa, joka opiskelee täällä Suomessa nyt tämän vuoden. Tämän tytön...
  11. V

    Joulukinkku

    Syötkö muuta lihaa...nautaa, kalkkunaa tai kalaa? Periaatteessa joulupöydän kamaa kaikki.
  12. V

    Joulukinkku

    Ehdottomasti kylmänä. Mehukas kinkku, joka on oikein kypsennetty putoaa kylmänä loistavasti. Koskaan en ole muistaakseni kinkkua kuumana napostellut...tai voi olla, että joskus jossakin pikkujouluissa tms. Savustettu kalkkuna on muuten loistava kaveri kinkulle tai jopa vaihtoehto.
Ylös