Hakutulokset

  1. V

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Toisaalta Tami on myös tiputtanut ylemmässä sarjassa pelanneen joukkueen alempaan sarjaan yhtä monta kertaa kuin on joukkueen ylöspäin nostanut. Ja ellei olisi saanut Zürichista potkuja kesken karsintasarjan, voisi tilasto olla negatiivinen.
  2. V

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    En tiedä milloin ensimmäinen kakkossyöttö on tilastoihin merkitty, mutta ainakin SM-sarjan kaudella 1967-68 näitä jo oli. Ne vain olivat hyvin harvinaisia. Vasta 70-luvulla yleistyivät, eli Tamin pistemäärät ja -keskiarvot tietysti kärsivät tästä. Kuvaavaa on, että Gretzky tienasi kaudella...
  3. V

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    No jaa, ehkä jossain määrin. Tietysti ensin pitää mennä huonommin, jotta edes karsintaan joutuu. Olisko se lähinnä katastrofin välttämistä. Sen verran vähän Tammista arvostettiin, että kaksi kertaa noista kolmesta hän sai lähtöpassit heti kauden jälkeen. Itse asiassa Zürichin peräsimestä jo...
  4. V

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Tässä on tietysti sama homma kuin NHL:n 80-luvun maalitalkoissa. Esim. Tammisen parhaan pistekauden aikana 1974-75 SM-Sarjan maalikeskiarvo oli 8,4 maalia per peli. Kaudella 2016-17 maalikeskiarvo oli 4,9 per peli. Eroa on siis vielä enemmän kuin NHL-kausien 1981-82 (8.025/peli) ja 2016-17...
  5. V

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    On kova ukko. Tami kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1970 ollessaan n.20-vuotias ja valmistui yliopistosta liikunnanopettajaksi 1974, eli luultavasti aloitti yliopisto-opinnot joko 1970 tai 1971. Tuolloin hän ei enää pelannut jalkapalloa, joten 110 ottelua kaudessa ja yliopistotutkinto samaan...
  6. V

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Ehkä oliski parempi niellä purematta Tamin jutut. Tamilta on muuten unohtunut yksi erittäin tärkeä pointti. Kun hän dominoi 1975-76 WHA:ssa Cleveland Crusadersin joukkueessa, siellä pelasi samaan aikaan puolustaja Paul Shmyr. Shmyr puolestaan oli Wayne Gretzkyn joukkuekaveri tämän ensimmäisellä...
  7. V

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    En itse ollut kuulemassa, mutta otteluseurantaketjun mukaan Tami kertoi Sveitsin päävalmentajan Patrick Fischerin olleen hänen entisiä valmennettaviaan. Missähän ja koska? Kun Tami sai potkut Sveitsin maajoukkueen peräsimestä, Fischer oli vasta 16-vuotias, eikä ollut pelannut vielä edes...
  8. V

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Huvin vuoksi rupesin katselemaan Tamin viimeistä kautta pääsarjatason valmentajana, eli Zürich Lionsin kautta 2005-06. TÄSSÄ jatkoajan jutussa mainitaan miten Tami paransi voittoprosenttia reilusti (nämä ei Tamin omia sanoja). Tami itse sanoo jutun lopussa "Vein hetken Sportia voittoprosentilla...
  9. V

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Joo, toki se on noin jos tasapelit jättää huomioimatta. Itsellä ollut tapana käyttää NHL:n puolelta tuttua tapaa, jolloin aikana kun tasapelit olivat mahdollisia, rekordi 5-5-5 (eli 5 tasapeliä, 5 voittoa ja 5 tappioita) merkittiin voittoprosentiksi 50. Tasapeli oli käytännössä puolikas voitto...
  10. V

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Tamin ilmoittamat tilastot vai oikeat tilastot? Tami ei ole valmentanut Liigassa tammikuun 2001 jälkeen, kun sai potkut Kärpistä. Kun hän tuolla videolla vuonna 2006 sanoi valmentaneensa "noin 300 peliä SM-Liigassa, voittoprosentti 60 pinnassa", niin voihan sen 255:n pyöristää kolmeen sataan...
  11. V

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Jos en katsonut päin persusta, niin Tami on valmentanut liigassa 255 runkosarjapeliä ja 18 pudotuspeliottelua. Runkosarjapelien rekordi on 115-37-103, eli siitä voi laskea kuinka lähellä "voittoprosenttia 60" ollaan. Pisteitä hän on kerännyt 267, kun maksimi olisi 510, eli 52,35%...
Ylös