Hakutulokset

  1. V

    Valioliiga 2020–2021

    Se on selvä, että Rice on Hammersin ainoa maailmanluokan pelaaja, josta syystä korvaaminen nyt tai jatkossakaan ei onnistu 1:1. Silti kun ajattelee tuota keskikentän pohjaa/keskustaa, niin Soucek mielestäni näytti kykenevänsä erittäin laadukkaaseen työskentelyyn. Tasaisuutta toki vaaditaan...
  2. V

    Valioliiga 2020–2021

    Juu, siis meinasin että pelaajisto ja valmentaja on nyt sellainen, että voisivat hyvinkin keikkua tuolla kärjen tuntumassa jonkin aikaa. Paljon riippuu tietysti siitä, miten käyttävät rahat, jotka noista muutamasta isosta kalasta tulevat saamaan.
  3. V

    Valioliiga 2020–2021

    Moyes jatkaa West Hamissa seuraavat kolme kautta. Everton yritti ilmeisesti kovaakin tulla tuohon väliin, mutta Hammersissa oltiin siinä vaiheessa jo pitkällä neuvotteluissa eikä todellista pelkoa Moyesin menettämisestä ollut missään vaiheessa. Olisipa hienoa, jos Hammers olisi seuraava...
  4. V

    Valioliiga 2020–2021

    PL on sakottanut Superliiga-karkureita, eli kertauksen vuoksi; Arsenalia, Chelseaa, Livepoolia, Manchester Cityä, Manchester Unitedia ja Tottenhamia yhteensä 22 miljoonaa puntaa. Raha ohjataan suoraan englantilaisen jalkapalloilun ruohonjuuritasolle ja jalkapalloyhteisön tukemiseen. Jatkossa...
  5. V

    Valioliiga 2020–2021

    Mount, miksei. Olisi voittanut jos Fodenia ei olisi olemassa. Silti, noiden kahden pelaajan ero tällä kaudella oli valtava kun ajatellaan koko kokonaisuutta, eli siis kautta alusta loppuun. Rice jää tässä katsannossa minusta vielä jonkin verran jälkeen. Osansa tässä lienee sillä, ettei hänen...
  6. V

    Valioliiga 2020–2021

    Mestareiden liiga olisi tehnyt valinnasta itsestäänselvyyden, mutta mielestäni ero on Hammers-näkökulmasta semanttinen. Noin selkeällä altavastaaja-asemalla tuollainen tulos on ihmeellinen. Ehkä Leicesterin mestaruus on vielä niin tuoreessa muistissa ettei vähempi tunnu riittävästi miltään...
  7. V

    Valioliiga 2020–2021

    Niin, ei yhtään mitään sellaista, mitä ei täysin realistisesti olisi voitu odottaa ja vaatia. Cancelon, Walkerin ja Zinchenkon kanssa on kiva uudistella laitapakkipelaamista, ja komeaahan Cityn pelaaminen olikin, mutta kun pelaat pokkaa niin, että kädessä on kahdeksan jokeria ja pari ässää, niin...
  8. V

    Valioliiga 2020–2021

    Itse olisin valinnut Moyesin paljon mieluummin kuin Guardiolan. West Hamin sijoitus ja pelaamisen taso oli ihan sensaatio, Cityn mestaruus taas jo ennen kautta aika selviö, jos vähän kärjistää. Guardiolalla on käytettävissään aivan täysin ylivoimaiset resurssit verrattuna mihinkään toiseen...
  9. V

    Valioliiga 2020–2021

    Huhhuh huojennusta! Wolves pysyy portugalilaiskomennuksessa: Linkki: https://twitter.com/FabrizioRomano/status/1400127766121652226?s=19
  10. V

    Valioliiga 2020–2021

    Sean Dyche on paljon enemmän kuin "ihan ok"-manageri!
  11. V

    Valioliiga 2020–2021

    Viimeistään tuossa Bruce - Emery -vaiheilla nauroin ääneen: Linkki: https://twitter.com/ConorSketches/status/1396761376446717954?s=20
  12. V

    Valioliiga 2020–2021

    Tässä ei tosiaan pitäisi olla mitään epäselvää, vaan asia on aivan tismalleen noin, kuin @Marquez sen esittää. Tuossa Athleticin katkaistussa esitystavassa ideana on ollut näyttää selkeämpi ero joukkuiden välillä, mutta visuaalisesti selkeämpi tarkoittaa tässä(kin) tapauksessa faktuaalisesti...
  13. V

    Valioliiga 2020–2021

    Ja Wes Morgan lopettaa uransa. Kaupingin avaimet kouraan ja sitä rataa.
  14. V

    Valioliiga 2020–2021

    Nimeä sitten.
  15. V

    Valioliiga 2020–2021

    Ruben Dias valittiin odotetusti ja oikeutetusti vuoden jalkapallon pelaajaksi. Tästä valinnasta tuskin syntyy napinoita. Harry Kane ja KDB olivat seuraavat tuossa äänestyksessä. Olisihan kolmen sakkiin voinut jonkun toisenkin portugalilaisen laittaa, mutta ensi vuonna sitten.
  16. V

    Valioliiga 2020–2021

    Toki toki. Kunhan kuittailen. Kaikki kolme, siis SGL, ovat ihan ilmiselvästi mukana HoF:ssa. Järjestyksestä väittely tulee onneksi olemaan ikuista, sillä pidän sitä varsin mieluisana. Nytkään en malta olla huomauttamatta, että jätin Scholesyn valmentajan ja keskeisimmät seurakaverit pois...
  17. V

    Valioliiga 2020–2021

    Minä, Zinedin Zidane, Xavi, Lionel Messi, Christiano Ronaldo, Andres Iniesta, Patrick Vieira, Pele, Thierry Henry, Pep Guardiola, Ronaldo, Ronaldinho, Deco, Luis Figo, Laurent Blanc ja Pep Guardiola ollaan sun kanssa eri mieltä.
  18. V

    Valioliiga 2020–2021

    Ei sitä vielä ole mistään tuomittu. Futismeriitit riittää helposti. Jälkeen on ruuhkaa, toki. Ennen? Älä nyt vaan aloita jostain Gerrardista...
  19. V

    Valioliiga 2020–2021

    Ja seuraavana valittiin Keane, kaikkien aikojen lempparifutarini. Scholes ja Giggs vielä sisään, niin sen jälkeen voi laittaa HoF:n ovet säppiin, sillä muut jalkapalloa Valioliigassa pelanneet ovat aika kaukana noiden kuuden takana.
  20. V

    Valioliiga 2020–2021

    Cantona valittiin kolmantena Hall of fameen. Ohessa ote hänen puheestaan ja esimerkki siitä, miten kuninkaat eivät kulje kumarassa nenänpää jonkun toisen pyllyssä.
Ylös