Hakutulokset

  1. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Jerguliinihan julisti tuolta sairaalasta myös, että lentokonevälikohtaus oli ensimmäinen kerta kahteen vuoteen kun oli ottanut alkoholia. Jjjjep. Eihän se ollut kuin koko viime kesän dokaamassa eroaan Kalliossa.
  2. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Jere on tosiaan jotain surullisen ja säälittävän välimaastosta, mutta toivottavasti pysyy hengissä ja pääsee tuosta(kin) vaiheesta ylitse. Sen sijaan se on kyllä jotenkin aivan liian vaikeaa käsittää, että niin moni on (luultavasti) tämänkin vuodatuksen kommenttikentässä jakamassa ymmärrystä ja...
  3. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Kyllä siellä tiedettiin. Ei ehkä laajuutta, mutta kun tuo kantautui HIFK:ssa pelanneiden kavereiden kautta meikäläisenkin korviin, niin eipä se voinut mikään valtionsalaisuus olla - ja siis itsekin olin tuohon aikaan vielä pieni lapsi. Ja mitä olen ymmärtänyt, niin Mobergin pitäminen aiheesta...
  4. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Olin muutama päivä sitten Hesarilla Vanhassa Apteekissa ja luulin nähneeni Jeren laitamyötäisessä kulkemassa ohi, mutta näinkin väärin. Tai ehkä en sittenkään nähnyt. 100% surullista 0% yllättävää
  5. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Olen tässä miettinyt samaa. Sponsorit tuskin haluavat hännystellä ala-arvoisesti käyttäytyvää kulkutautimyönteistä huutelijaa kovin pitkään, ellei nyt sitten jotkut Kärkkäisen tapaiset natsifirmat, kuten Valeksi Velkavuoren tapauksessa. Ehkä ihan hyvä huomauttaa tämän podcastin...
  6. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Mulla on sellainen mielikuva, että kirjassaan hän sanoi jotenkin niin, että oli aina tähdännyt parhaaksi juhlijaksi ja omistautui tälle tavoitteelle täysin. Voin toki muistaa väärinkin.
  7. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Ei kai Ninja, Speiscauboi tai Pormestari olleet mitään tappelijoita? Eikö Jere kuvaillut kirjassaan, että siinä missä hän itse oli Paras Bilettäjä™, joukon kovin tappelija - etenkin baarijonoissa ja baarien aulatiloissa - oli se Mad Cow? Vai mikä vitun Mad Max olikaan.
  8. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    En kyllä keksi tälle mielipiteelle minkäänlaista vasta-argumenttia.
  9. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Itse asiassa tämä ei kyllä pidä paikkaansa, vaan mould on brittien tapa kirjoittaa tuo, kun taas ameriikkalaiset kirjoittavat mold. Vähän samanlainen tilanne kuin vaikkapa color - colour jnejnejne. Toki tuossa on tuo hieman hämmentävä synonyymijuttu, johon viittaat. Ihan ilman paskaa englantia...
  10. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    No ei varmasti lähtisikään. Ihan nollatason uhoa Jergukselta.
  11. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    No siis... Jerehän "uhkaili" nimenomaan näillä suht sekopäisillä moottoripyöräjengiläisillä, mitä lie bandiidoksia tms. Siinä ei yksi toistaitoinen jäkiskovanaama kyllä tunnu yhtään missään kun lähdetään pesarit ja mutkat matkassa ottamaan miehestä mittaa. Mutta ihan pelleilyä ja toisaalta...
  12. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Itsekin katsoin nyt nuo vikat kolme jaksoa. Joo, Jere antaa kyllä itsestään "hehe, mä ryyppään ja tappelen edelleen" -silmäniskuillaan yms. vielä juntimman ja keskenkasvuisemman kuvan kuin aikaisemmin on kyennyt, mutta eipä se ihan kauheasti yllätä. Se, mikä itselleni aiheutti lähes sietämätöntä...
  13. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Jos luulee, että tässä kritiikissä on kyse loukkaantumisesta tai etiketistä, on aivan helevetin pihalla. Noin sanovat yleensä vain ne, jotka eivät oikein keksi muutakaan kuin tuon melko banaalin muotiuikutuksen. Mä toivoisin sulta @Cobol aika paljon parempaa. "Etiketin" voi helposti muuttaa...
  14. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    140kmh 120-alueella vs. 140kmh 80-alueella kännykällä kuvaten? Selevä! Tiedoksesi, etten ole koskaan poistanut yhtäkään viestiä Jatkoajasta. Ja jos tosiaan pengot, huomaat, että korostan aina vastuullisuutta, kaahaamattomuutta ja keskittymistä liikenteessä. Karalahti naureskelee oman Teslansa...
  15. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Hän on myös jatkuvalla työllä levittänyt julkisesti rokotekriittistä hevonkukkua, leveillyt somessa törkeillä ylinopeuksilla, glorifioinut huumeiden käyttöään aivan viime aikoinakin mm. dokumentissaan eikä vieläkään ota vastuuta kaikista lapsistaan. Toivottavasti häntä puolustelevat eivät sorru...
  16. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Sä et ole tehnyt mitään muuta kuin sivuuttanut aiheen, saivarrellut epäolennaisuuksilla ja uhkaillut jollain moderaattoreilla. Nämä sinun "mutta entä tänäpäivänä" -sössötyksesi ovat aivan naurettavia. Seuraavaksi varmaan nämä lapsen hylkäämiset sun muut taajamassa törkeää ylinopeutta ajamiset...
  17. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Ja jos nyt siis kyse on siitä, että sanoin Jeren olevan alkoholisti tietämättä diagnoosia tai jotain muuta, niin ensinnäkin voi hyvä luoja! Ja toisekseen Jere itse on antanut tällaisen kuvauksen itsestään: – Minulle yritettiin tuputtaa uskontoa avuksi. Mutta niin kovasti olin päihderiippuvainen...
  18. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Ihan siitä syystä, miten Jarna suhtautuu huumeisiin ja huumeiden käyttämiseen sekä omaan menneisyyteensä. Ero Jereen on aikamoinen, Jere kun glorifioi huumemenneisyyttään oksettavalla tavalla. Alkoholismi on sairaus josta ei voi parantua. Keino saada alkoholismi kuriin on lopettaa alkoholin...
  19. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    @theZ niin, kuten sanoin, minusta on perin huvittavaa, että jollekin Jere on niin iso ja hieno hahmo, että mennään tuolle tasolle. Heroiinia, kokaiinia, ekstaasia ja muita vahvoja huumeita kaiken maailman narkkiluolissa vetänyttä Jereä ei saa kutsua nistiksi. Alkoholista edelleen täysin...
  20. V

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Huvittaa, että Jere on jollekin niin suuri idoli, että kritiikki tätä kohtaan on mennyt niin syvälle tunteisiin, että tykkäykset Jatkoajassa aiheuttavat kiukkua. Näitä samoja purkauksiahan on tullut nyt useammin kuin vain nyt, hoh. Jere on täydellinen kokovartalokyrpä, ihmisperse...
Ylös