Hakutulokset

  1. V

    Riku Helenius Jokerien maalinsuulle

    Niinpä ja siksi olisi kiva jos puolustaminenkin kiinnostaisi. Eilen ei Helgellä ollut montaakaan kertaa noissa maalipaikoissa muuta vaihtoehtoa kuin torjua reagoimalla.
  2. V

    Riku Helenius Jokerien maalinsuulle

    Toki. Ja kyllähän Helgen otteet ovat olleet epätasaisia, koko Jokeri-ajalla. Puutuin vain tuohon yhteen kirjoitukseen sen osalta, minkälaista ajattelua siinä ollut päättely edusti. Olen jo useamman kerran todennut, ettei Helenius ansaitse kiitosta eilisistä otteistaan. Niinpä en ainakaan minä...
  3. V

    Riku Helenius Jokerien maalinsuulle

    Toki, mutta maalivahtia vaihtaessa kannattaa miettiä yleishyödyllisesti. NHL-asiantuntijat puhuvat aika usein siitä, minkälaista hyötyä maalivahdin vaihtamisella on mahdollisuus saavuttaa. Useinhan aivan selkeän turpasaunan (ei välttämättä numeroiden, mutta aina kenttätapahtumien perusteella)...
  4. V

    Riku Helenius Jokerien maalinsuulle

    Äh. Kukaan ei ole sanonut antaneensa synninpäästöä tai puhtaita papereita Helgelle. Sen sijaan kyse on ollut siitä, että hän ei ollut likimainkaan pääsyyllinen Jokereiden eiliseen peliin. Sitä paitsi otti helvetin isoja torjuntoja ylivoimahyökkäyksistä ja maalin edestä tulleista ykkösluokan...
  5. V

    Riku Helenius Jokerien maalinsuulle

    Hei nyt ihan oikeasti jotain pohdintaa mukaan näihin juttuihin! Tuo torjuntaprossa kertoo nimenomaan joukkueesta pikemminkin kuin Heleniuksesta. Katso tuo @Sako n laittama linkki ja kerro miten se kiekko haetaan näkyviin esim. viiden pelaajan liikkuvan maskin takaa. Heleniushan pelasi siinä...
  6. V

    Riku Helenius Jokerien maalinsuulle

    Kysyn ihan asiallisesti, että oletko kelannut nuo maalit nauhalta? Satun nimittäin tietämään missä sun paikkasi on katsomossa (olin sun takana pari edellistä kautta), ja se illuusio että sieltä näkee ik. maalivahdin silmin hämää aika paljon. Eilisistä maaleista täysin tekemättömiä veskarille...
  7. V

    Riku Helenius Jokerien maalinsuulle

    Huomasin juuri katsoneeni väärin ja olin tulossa korjaamaan. Mun moka. Olen samaa mieltä. Mutta jos luet tämän viestisi uudelleen, eikö kyse nimenomaan ole silloin puolustupelaamisen -pikemminkin kuin Heleniuksen- heikkoudesta? Tuotahan Jokereiden PAPP tänään oli: epätasapainoista säntäilyä...
  8. V

    Riku Helenius Jokerien maalinsuulle

    Ja silti Zapolskille on mennyt selvästi enemmän kiekkoja selän taakse ottelua kohden. Jokerit on ollut paska myös Zapolskin maalissa ollessa. Ja toki Zapolski on parempi maalivahti kuin Helenius, mutta pitää muistaa että kun pelaa useamman matsin, sinne mahtuu myös useampi loistava matsi...
  9. V

    Riku Helenius Jokerien maalinsuulle

    Varsinkin se viimeinen oli aivan häpeällinen esitys Helgeltä, oli sijoittunut yli kymmenen metriä vartioimansa maalin ohi. Tuollaisia ei voi käydä hyvälle kassarille. Nojoo, heh. Helenius otti monta helvetin hyvää koppia, mutta sitten viivavedot upposivat. Yksi näistä meni vähän helpommin...
  10. V

    Riku Helenius Jokerien maalinsuulle

    Tämä ajatus nauratti muakin. Eilisistä pakeista Ohtamaa ja Peltola muistivat välillä olevansa duunissa, muuten ei varsinaisesti tullut apuja. Kazania vastaanhan Helge oli kaikin puolin hyvä. Olisi kiva taas saada analyysia PR.33:lta, mutta itse ajattelen niin, että kentällä on kolme puolustajaa...
  11. V

    Riku Helenius Jokerien maalinsuulle

    Katselen tässä uusintaa matsista. Varsinkin kakkoserässä on ollut sanoisin seitsemän aivan paraatipelastusta, jos tällainen vähän äklö termi sallitaan. Toki monesti riikalaiset vetivät päin ja Helge oli "tuurilla" oikeassa paikassa tiellä, mutta kyllä tuolla noita ihka aitoja seivejäkin on...
Ylös