Hakutulokset

  1. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Toivottavasti. Kuulin, että olisi keuhkoputkentulehdus, mikä tarkottaisi, että ei olisi kyllä tähän sarjaan enää mukaan tulossa. Tapparan pitäisi tehdä selkeä linjavalinta Kuuselan poissaollessa, että ykkösylivoimalla tehdään maali, jos tehdään ja kakkonen voi käydä yrittämässä. Tämä on yhtä...
  2. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Jaa'a, saapas nähdä kokeilisiko valmennus tuon kakkosvitjan rikkomista. Vaihtaisi vaikka Ilomäen ja Järvisen paikkoja alkuun. Tai sitten Laineen ja Haapalan. Tai sanoisivat Ilomäelle, että kiekkoa voi liikuttaa nopeamminkin.
  3. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Ja se oman pään peli sekä alivoima kuntoon! Tällä 3-6 tehtyä ja 3-5 päästettyä -meiningillä ei voi pudotuspeleihin lähteä.
  4. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Näksisin nimenomaan, että ylivoima olisi hyvä rakentaa näille olemassa oleville toimiville palikoille; - Järvisen syöttötaito -> Laine ja se siirto keskelle Peltolalle. Tällöin muut ovat Plastino ja Ilomäki. - Kuusela & Haapala + Aalto viivassa, Lajunen maalilla, Karjalainen keskellä.
  5. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Tämä onkin mielenkiintoinen pointti. Olisin olettanut sen olleen heikompi. Silti pudotuspeleissä, kun tosissaan paneudutaan vastustajaan, on Kuuselan jättäminen yksin kiekon kanssa todennäköistä. Ja silloin ongelma on Kuuselan oman ratkaisun hitaus.
  6. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Mäntylä ei ylivoimalle mahdu tai sitten Plastino putoaa pois. Mielestäni Mäntylää on turha sinne tunkea väkisin, koska vastuuta voi antaa tasakentällisin ja alivoimalla, eikä Mäntylällä ole mitään erityisosaamista ylivoimalle. Edelleen sanon, että Kuusela pois oikealta, koska playoffeissa tuo...
  7. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Tässä sitä puusilmäisyyttä kerrakseen. Siirretään vain tänne asianmukaiseen ketjuun. Olet siis tosissasi sitä mieltä, että Tapparan valmentajat ovat tyhmiä ja/tai sokeita? Vai kiristääkö Aalto heitä jollain? Pelaavatko kaikki ykköspakit yli- ja alivoimaa? Tapparalla ei tällöin ilmeisesti...
  8. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Nimenomaan. Aloitusvoimaa ja Lajuselle alivoimavastuun keventämistä tilauksessa. Jasu vaikuttaisi olevan täsmälääke.
  9. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Tässä kun Blues-peliä katsoo, niin Mäkisen putoaminen pois pelaavasta seitsikosta on jo lähtökohtaisesti valtava parannus pakistoon. Rouhiaisellakin vielä paljon oppirahoja maksamatta.
  10. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Pakko sieltä on jonkun tulla. Ihan jo pelkästään määrän takia, koska nykymäärä ei vain riitä, mikäli sairastumisia/loukkaantumisia/pelikieltoja tulee. Joku alaketjujen rouhija tai elmerikaksonen sieltä tulee.
  11. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Kaksonen siis lähti ja oletettavasti joku alaketjujen työmyyrä tulee tilallekin. Ehkäpä toinenkin, jotta olisi se 15 hyökkääjää. Saapa nähdä mitä vielä maalivahtien kanssa tapahtuu. Tasosta riippuen nuo paikat alaketjuissa. Tällöin olisi Järvinen-Lajunen-Kuusela Laine-Ilomäki-Peltola...
  12. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Jaa, olikin righti! No sitten. Joo, Elorinne vasemmalle ja liikeradat kuntoon sillä puolen. Sitten Kankaanperän 7. pakiksi pudotus ja sillä liikkeelle. Kanki ja Saravo voivat jakaa taakkaa keskenään, ehkä Elorinnekin siinä rotaatiossa.
  13. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Toivottavasti Salosta rohkeasti käytetään rotaatiossa leftien puolella ja Mäkisen edellä. On selvää, että kokeneemmalle osastolle olisi hyvä saada huilia tiukoissa otteluruuhkissa.
  14. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Niin, käytännössähän tuosta puuttuu keskitason joukkueen kolmosketju. Kärkijoukkueen kohdalla taasen ykkösketjun vajaus. Ja sehän sieltä puuttuukin.
  15. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Jos minä saisin päättää: Haapala - Dixon - Karjalainen Peltola - Ilomäki - Heikkilä Kulmala - Rauhala - Järvinen Kaksonen - Kuru/Honkanen - Honkanen/Kuru/Tanus Pakit tähän ja veskari maaliin. Näin siksi, että ns. heikommat lenkit jakautuisivat tasaisemmin, eikä tarvitsisi peluuttaa kahta...
  16. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Tyhmiä jäähyjä kyllä, muttei muuten erottunut muusta massasta. Kaikkinensa ponneton peli. Kyllähän silti Bonsaksenin kaksi koomailua omissa olivat ne räikeimmät tänään. Lauantaina uudestaan.
  17. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Tässäkin hyvä muistaa, että onkos tämä kolmas kausi liigassa Karjalaiselle. Ja kuinka nimenomainen Peltolakin aika pitkään oli osastoa ynnämuut. Askel kerrallaan eteenpäin ja kohti isompaa roolia.
  18. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Jotenkin kaipaisin eilisen kaltaisissa peleissä enemmän rohkeutta Tapolalta ottaa mukaan näitä rouhiaisia, honkasia, tanuksia ja levtchejä, jotka eivät ole liigatasoa vielä säännöllisesti, mutta voisivat eilisen kaltaisissa vittuilupeleissä tuoda sitä kaivattua energiaa ja taas antaa huilia...
  19. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Hrachovinalle ensimmäisessä pelissään nollat. Kaikkinensa vakuuttava esiintyminen. Dixon joukkueen parhaimmistoa tässä pelissä. Maaleja tulee ilman Palolaakin. Eihän tuo nyt pöllömmin mene. Ilomäki putosi pois, myöhemmin selvinnee lisää. Honkanen huomiseksi mukaan varmaan, jos Ilomäkeä ei saa...
  20. V

    Tappara kaudella 2015–2016

    Täysin irrelevantti asia. Täyttää paikkansa kokoonpanossa, eikä vie kenenkään paikkaa pelkällä statuksellaan. Se on selvää, ettei suorituskyky ole vaaditulla tasolla tällä hetkellä, mikä on osaltaan johtanut tehottomuuteen ja henkiseenkin taakkaan. Silti huomioitavaa, että tekee paljon...
Ylös