Hakutulokset

  1. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Lisenssien julkistukset on ihan oma shownsa. Itseä lähinnä naurattaa aina koko homma, miten liitto myöntää lisensejä tai sitten ei? En ole ikinä ymmärtänyt, miksi asetetaan joitain ehtoja, jos niitä voi ikäänkuin kiertää. Käsittääkseni nämä ehdot ovat hyvin väljä käsite. Voihan se olla, että...
  2. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Se on hyvä ettei enemmälti ole ollut myöhässä, mutta se onkin jännä juttu, miten rahat onnistutaan kaivamaan hädän hetkellä esiin ja hommat jatkuvat taas entiseen malliin. Onhan tätä nähty vuosien saatossa muuallakin, mutta yleensä jossain kohtaa tulee seinä vastaan. Varmasti raskasta kaikille...
  3. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Veikkaan, että saattaisivat lähteäkin mukaan jos seuran taustayhtiön tekeminen olisi heille tarpeeksi uskottavalla pohjalla. Savonlinnasta on kuulunut jo useamman kauden ajalta, että hommat eivät mene putkeen ja nythän viime aikoina se on näkynyt kaikkine sotkuineen jo ihan julkikuvassakin...
  4. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Se voi hetkellisesti vaikuttaa, mutta jos ylipäätään vaikuttaa, niin vain kilpaikäluokkiin ja Juniori-SaPKon toimintahan on paljoin muutakin, kuin vain kilpaikäluokat. Ja onko siellä Savonlinnassa kilpaikäluokissa nyt muutenkaan paljoa pelaajia muualta siis ihan edempääkin, eikä vain...
  5. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Juuri tätä tarkoitin tuolla aikaisemmassa kirjoituksessani. Suomi-sarjan kautta savonlinnalainen edustuskiekko uudella tekijäporukalla uuteen nousuun.
  6. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Tästä voi päätellä, että seuran taustayhtiöllä ei ole ollut esittää mitään järkevää ja uskottavaa suunnitelmaa siihen, miten seuran toimintaa sekä taloutta saadaan terveytettyä. Tässä on ollut viime vuosien aikana juttuja liikkeellä, että SaPKon edustusseuran toiminta olisi ollut lähellä loppua...
  7. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Kyllähän se olisi outoa ylipäätään, ettei tulisi valituksia tämmöisessä tilanteessa, jossa aiotaan ruveta pumppaamaan kaupungin rahoja jonkun urheiluseuran taustayhtiö OY:n toimintaan. Niinhän se yleensä menee kuten jutun otsikossa lukee "osakeyhtiön hallituksen asia on löytää ratkaisuja".
  8. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    SaPKo kuuluu ehdottomasti Mestikseen ja urheilullisesti on hyvin pärjännytkin, mutta tänne Joensuuhunkin on kantautunut jo usean vuoden ajan "tietoa", että toiminta ei olisi muilta osin mennyt ihan putkeen ja talousvaikeuksia on riittänyt. Mutta kuten hyvin tiedetään, niin eihän se ole mennyt...
  9. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    SaPKo sai kaupungilta 50 000 euron avustuksen – "Emme kuvittele, että 50 000 eurolla SaPKo pääsee edes kevääseen, joten paljon muitakin korjausliikkeitä on tehtävä" Tämmöisellä otsakkeella on juttu Itä-Savossa. Juttu on maksumuurin takana, joten en pääse tarkemmin vilkaisemaan. Mutta eiköhän tuo...
  10. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Kannettu vesi ei tunnetusti kaivossa pysy, joten voi olla, että tälläkin tuella siirretään vain väistämätöntä taas pikkuisen eteenpäin? Lähivuosina on tainnut jo useampi taho laittaa kättä taskuun, että toiminta on voinut ylipäätään jatkua? No toivottavasti SaPKo pystyy nyt sitten vastaamaan...
  11. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Miten iso osuus Erosen syrjään siirtämisellä on sitten apukoutsilla, joka on kuulemma suolannut ykköskoutsia taustalla lähes jo ihan alusta alkaen? Hän olisi toiminut valmennusurallaan aikaisemminkin samalla tavalla ja haukkunut muita valmentajia? No Eronen kuittaa nyt palkkaa kevääseen asti ja...
  12. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Näinhän se yleensä taitaa mennä, että seura maksaa erotetulle valmentajalle palkan. Eri asia, jos on töpeksinyt jotain sen verran pahasti, että erottamiselle on perustellut syyt. Tähän ei riitä pelkkä huono urheilullinen menestys tai huonot henkilökemiat.
  13. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Ovatko nämä vanhemmat juuri näitä juniorijoukkueiden toimihenkilöitä, kuten usein ovat? Aika outoa, jos tiedote on laitettu suoraan kaikille vanhemmille? Jännä juttu, että tiedote on mennyt pari tuntia sitten oletettavasti toimihenkilöille ja nyt siitä puhutaan jo täällä eli siitä puhutaan jo...
  14. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Junioripäällikkö on Juniori-SaPKon palkkalistoilla, joten tällainen hetkellinen muutos toimenkuvassa monesti kerrotaankin ja tiedotetaan ensin juuri junnuseuran toimihenkilöille, joita asia myös kuitenkin koskee. Luulisi, että myös edustusjoukkue tiedottaa asiasta sitten heti perään.
  15. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Niinpä, mutta olisiko tällä kertaa ainakin jotain osuutta asiaan? Tiedä sitten, mikä on totuus, mutta ainakin juttuja liikkuu kiekkopiireissä tähän suuntaan. Eihän näistä henkilökemioista ja suhteista seurajohdon, valmennuksen ja pelaajien kesken lopulta ison yleisön keskuudessa tiedetä, kuka...
  16. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Useammalta suunnalta on nyt tullut viestiä, että kakkoskoutsi olisi vetänyt Eroselta mattoa alta jo reilusti ennen varsinaisen sarjan alkua? Hyvä valmennustiimi! :(
  17. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Näin sivustakatsojana täältä muualta, mistään mitään tietämättä on helppoa huudella, mutta kyllähän tämä vaikuttaa taas todella erikoiselta touhulta. Luulin, että uuden valmentajan myötä savonlinnalainen edustuskiekko rupeaa viimeinkin luomaan nahkaansa ja uudistumaan ainakin urheilullisesti...
  18. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Näkemättä tämän päivän peliä en voi sanoa siitä oikein mitään, mutta kyllähän tulos ja tilastot hämmentävät ja antavat oudon kuvan ottelutapahtumista varsinkin, kun huomioi ottelun ennakkoasetelmat. Tuossa kohtaa olen erimieltä Jäkishöntsän kanssa, että nähtyjen striimien perusteella SaPKo olisi...
  19. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Liekkö Savonlinnasta tänään matsista mitään livestriimausta?
  20. V

    SaPKo kaudella 2021–2022

    Mitenkäs muuten Jokipoikien kasvatti Kupiainen esiintyi pelissä?
Ylös