Hakutulokset

  1. V

    Juniorivalmentajat

    Harmi juttu kaikkiaan nämä teidän omat kokemukset ja niiden takia lopettamiset seuratoimijoina. Vastaavia tapauksia on varmasti paljon. Kiekkolegenda Janne Ojanen nosti aiheen esillä isosti vuonna 2014, kun kertoi kyllästyneensä ikäkausivastaavana vanhempien jatkuvaan valittamiseen. On varmasti...
  2. V

    Juniorivalmentajat

    Kun olin vielä seuratoiminnassa kentällä mukana, niin meillä vuosien varrella kunkin ikäluokan AA ja AAA treenasivat pääosin yhdessä. Pelaajia oli kuitenkin määrällisesti sen verran vähän, että harjoitteet onnistuivat järkevästi. Paikat tasoryhmissä eivät olleet kiveen hakatut, vaan kokoonpanot...
  3. V

    Juniorivalmentajat

    Siihenhän toiminnassa tähdätään, että vanhempiin junnuihin kilpaikäluokkiin tullessa pelaajien henkilökohtaiset lajitaidot olisivat valmiiksi mahdollisimman hyvällä tasolla, mutta eihän niiden kehittäminen ja parantaminen siihen lopu, ei ainakaan seuroissa, joidenka toimintaa minä tunnen. Omalla...
  4. V

    Juniorivalmentajat

    Juurikin näin. Kilpaikäluokkiin mennessä, kun vaatimustaso nousee, niin kaikki eivät enää halua jatkaa harrastamista. Osalle porukkaa homma menee liian vakavaksi ja muutenkin elämään tulee paljon uusia asioita. Tämän vuoksi seuroissa onkin perustettu käsittääkseni nykyisin entistä enemmän...
  5. V

    Juniorivalmentajat

    Eikös Liigaseurat hanki juuri kärkijunnuja, eikä mitään maksumiehiä riveihinsä ja kyllähän heitäkin kehitetään siinä, missä omiakin junnuja. Kilpailu on kovaa ja pelipaikka voi olla sitten muuta kuin, mikä on ollut odotusarvona. Eihän etukäteen sinänsä voi luvata mitään paikkaa, vaan...
  6. V

    Juniorivalmentajat

    Juurikin näin ja näinhän se varmasti meneekin suurimmassa osassa seuroja. Mitä olen jutellut toimijoiden kanssa, niin paikallisten kuin muuallakin päin Suomea toimivien, niin kyllä valmentajilla ja seuroilla on pääpaino juuri yksittäisten pelaajien kehittämisessä. Sitä mukaa, kun yksilöitä ja...
  7. V

    Juniorivalmentajat

    Niinpä? Kyllä ainakin, mitä itse olin aikoinaan junnukiekossa mukana, niin valmentajat toimivat pääsääntöisesti pelaajalähtöisesti koittaen kehittää pelaajia yksilöinä. Joukkueen mahdollinen menestys tuli sitten siinä sivussa. Ja näin toimitaan vieläkin ainakin osassa seuroja sen perusteella...
  8. V

    Juniorivalmentajat

    Jos ei jaksa pysyä luistelu/peliasennossa, niin silloin on fysiikka pahasti vajavainen. Mutta onneksi sitä saa treenaamalla kuntoon ja luistelua varten kuten kaikkea muutakin on erittäin tärkeää, että vartalonhallinta kokonaisuudessaan on kunnossa.
  9. V

    Juniorivalmentajat

    Hammerhill nostaa esiin, että pelien voittamisesta on tullut seurojen ja valmentajien mittari. Jos näin seurassa sekä sen valmentajistossa ajatellaan, niin silloin ollaan hakoteillä. Itse ajattelen ja mitä on seuroista kokemusta, niin seuran ja valmennuksen mittarina on ollut, miten saadaan...
  10. V

    Juniorivalmentajat

    Muistaakseni tässä ketjussa käytiin keskustelua joku aika sitten ulkomaalaispelaajista suomalaisissa junnusarjoissa. Nyt Jatkoajassa olevan jutun mukaan Jääkiekkoliitto aikoo rajoittaa suomeen virtaavien ulkomaalaispelaajien määrää. Ensin ihmettelin, mutta tarkemmin aiheeseen perehdyttyäni alan...
  11. V

    Juniorivalmentajat

    Kun on ilmennyt, että samassa joukkueessa syntyy toistuvasti samanlaisia vammoja, niin eikö seura ole puuttunut tähän mitenkään? Jos ei, niin silloin toimijat eivät ole tehtäviensä tasalla. Onko tilanteesta ylipäätään keskusteltu seurassa?
  12. V

    Juniorivalmentajat

    Joo kyllähän näitä joka vuosi ilmenee siellä sun täällä, siinä ei ole mitään uutta, mutta yhdestä joukkueesta noin monta saman kauden aikana on kyllä todella paljon ja erikoista. itse en ole moiseen törmännyt, mutta toki samoissa seuroissa näitä on tapahtunut, mutta eri kausilla. Onko, mikä...
  13. V

    Juniorivalmentajat

    Onko nuo kaikki 4-5 tapausta siis tosiaan yhdessä seurassa ja kenties vielä lisäksi yhdessä joukkueessa? Joka tapauksessa tässä kohtaa on katsottava seuran ja kyseisen joukkueen fyysikkavalmennuksen suuntaan, mitä siellä touhutaan. Yleensä näitä hiusmurtumia löytyy nuorilta ja varsinkin nopeasti...
  14. V

    Juniorivalmentajat

    Olen muutamaan kertaan tuonut esille, että en ole toiminut valmentajana, eikä minulla ole siihen pätevyyttä. Olen kyllä muulla tavalla ollut kolmella vuosikymmenellä joukkue sekä seuratoiminnassa mukana, niin kiekossa kuin muutamissa muissakin lajeissa. Kiekossa välillä isossakin roolissa ja...
  15. V

    Juniorivalmentajat

    Vastuu pelaajan kehityksestä on pelaajan itsensä lisäksi tietenkin myös valmentajalla ja lisäksi myös seuralla. Mitä tarkoitat tärkeillä harjoitteilla, sillä kaikki harjoitteet ovat tärkeitä omalta osaltaan isossa kokonaisuudessa. Ei kukaan suunnittele ja teetätä hyödyttömiä harjoitteita...
  16. V

    Juniorivalmentajat

    Niin kyllähän nämä pelaajan/juniorin vastuut tulee väkisinkin esiin ja korostuu mitä pidemmälle harrastus jatkuu. Pienempi pää on vielä luonnollisestikin jo ihan eri asia. Pelaajalla itsellään on iso vastuu varsinkin seura- ja joukkuetoiminnan ulkopuolella tekemisistään, sillä hän päättää...
  17. V

    Juniorivalmentajat

    Kyllä täälläkin aikoinaan ja varmaan vieläkin seurataan junioreiden koulumenestystä jo paljon ennen Akatemia vaihetta. Sama oli syömisten suhteen ravintopäiväkirjan muodossa. Taisipa olla vanhemmillekin luentoja ravinnosta, levosta jne. sekä arjesta koulun ja jääkiekon sovittamisesta yhteen.
  18. V

    Juniorivalmentajat

    Lueskelin sunnuntain ratoksi Juniori Jokipoikien kausijulkaisua. Sieltä löytyy Akatemiavalmentaja Karjalaisen puheenvuoro. Tässä on minusta aika paljon hyviä asioita, joita nuoren tavoitteellisen kiekkoilijan ja muidenkin asiaan liittyvien sidosryhmien kannattaa huomioida. Alla otteita...
  19. V

    Juniorivalmentajat

    Onneksi näitä tapahtuu todella harvoin ja silloin seuran urheilusta vastaavat henkilöt puuttuvat asioihin ja homma loppuu lyhyeen. Se on selvä, että isoon joukkoon valmentajia mahtuu monenlaista tyyppiä, mutta pääsääntöisesti valmentajat osaavat hommansa ja toimivat oikeudenmukaisesti. Jos joku...
  20. V

    Juniorivalmentajat

    Ei herranjumala mitkään lääkärit päätä, missä ikäluokassa joku junnu pelaa. Kuka voi oikeasti ajatella näin? Nää jutut alkaa muistuttaa joitain tieteisleffan tarinoita. Kyllä seuroissa, missä itse olen ollut mukana, niin seuran urheilusta vastaavat henkilöt ja joukkueiden valmentajat...
Ylös