Hakutulokset

  1. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Italialaiset ovat nyt Todtin poistumisesta lähtien yrittäneet epätoivoisesti todistaa että Ferrari voi menestyä myös kotimaisen tallipäällikön komennossa. Jokohan nöyryys riittäisi myöntämään että ei onnistu?
  2. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Ongelma vain on siinä ettei tuo Audin mukaantulo välttämättä heti nosta Hinwillin tiimiä kärkeen, onko Norriksella haluja odottaa vielä pari-kolme(mahdollisesti enemmän) vuotta taas sitä että tiimi rakentuu? Noin pitkälle tulevaisuuteen on muutenkin hankala ennustaa, Hamilton ja Alonso poistuvat...
  3. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Kohtalon ironiaahan on että ilman MazeSpinin maan sekoilua maailmanrauhaa vastaan, voisimme pahimmillaan jo puhua siitä kuka ostaisi Haasin ettei sarjan lähtöruudukko pienene entisestään. Ja itse pidän kyllä Haasin ratkaisua jopa sen itsensä kannalta "kunnianhimoisempana" kuin sitä että...
  4. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Enemmänkin Mersulle ja Norrisilla on pitkä diili McLarenille. McLaren saa lisäksi ensi vuonna valmiiksi uuden tuulitunnelinsa, joten en hirveästi usko että siellä halutaan päästää Norrisia pois kun infra alkaa olla sillä tasolla että voidaan haastaa taas nuo kolme kärkitallia.
  5. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Hornuloissa on helppo heitellä kaikkia mukatotuuksia julkisuuteen ja osa porukasta nielee ne täysinä totuuksina tarkistamatta tosiaan edes monesko se Checo oli siellä Monacossa. Tästä tuli myös mieleen tuo Tomi Tuomisen podcastin Mika Salo-henkilökuva. Tuota Ferrari-keikan "olin tietyissä...
  6. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Valitettavasti näin tässä todennäköisesti tulee käymään. Red Bull(2 tallia F1:ssä, junnuohjelma, sponssirahaa aika paljon eri FIA:n alaisiin sarjoihin) on FIA:lle liian iso peluri että sen brändi-imagon päälle uskallettaisiin liiaksi kusta.
  7. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Sen verran vielä jatkoa tähän, että syyksi Red Bullin vetäytymiselle Porsche-yhteistyöstä on löytynyt se että Honda on The Racen mukaan pyörtänyt päätöksensä vetäytyä F1:sitä(toimittavat toki Red Bullin koneet edelleen) ja jatkavat myös seuraavan moottorisääntöpaketin tullessa käyttöön.
  8. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Porschehan ei ilmeisesti halua myöskään tulla ihan perinteisenä moottorinvalmistajana, vaan ideana oli käyttää noita Red Bullin Honda-aihioisia koneita Porschen nimellä, niin että Porsche olisi tuonut jotain tietoteknistä osaamista, mutta moottorit oltaisiin tehty Milton Keynesissä. Eli kuvio...
  9. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Lisäksi Williams ei ole enää mitenkään riippuvainen pappa-Latifin rahoista, joten tämä liike ei ollut yllätys. Williams on toki perässä tallin infrastruktuurissa, asia minkä tallipäällikkö Jost Capito jo myönsi omassa "Beyond The Grid"-jaksossaan. Se onkin sitten eri asia löytääkö talli rahaa...
  10. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Tässä on taustalla 90-luku jolloin IndyCar oli aika suoraan kilpailija F1:lle, kunnes sitten meni jakautumaan kahdeksi sarjaksi. Nyt FIA yrittää tehdä IndyCarista kuskeille huonomman tien ansaita superlisenssipisteitä jotta nuoret lupaukset eivät menisi rapakon taakse, vaan pysyvät F2-F3 tiellä...
  11. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Gunther Steiner pitäisi saada takaisin Ralliin MSportille, olisi hienoa nähdä hienohelma-Tänakin ja Steinerin välistä kommunikaatiota.
  12. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Täytyy tähän väliin muistuttaa että myös meiltä finskeiltä löytyy kokemusta noista sopimustaisteluista, Mika Häkkisen unelmasiirron Williamsille 1993 Lotuksen Peter Collins onnistui torppaamaan uhkaamalla estää Williamsin osallistumisen kaudelle 1993(Williams unohti tehdä ilmoittautumisen...
  13. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Jännä sinänsä nähdä mitä tuosta seuraa jos FIA:n Contract Recognition Board(perustettiin Schumin hypättyä Jordanilta Benettonille) on jo todennut että Alpinella ei ole enää Piastriin oikeuksia. Ison veden takana on muuten käynnissä samanlainen kuvio Chip Ganassi Racingin ilmoitettua Alex Paloun...
  14. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Vettel nyt on luultavasti infonnut talliaan jo päätöksestään ennen sen julkistamista, eivät nuo asiat tapahdu aina niin kuin ne julkisuuteen tulevat.
  15. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Kuten yritin tuossa vihjata, niin asiassa vahvasti haisee se että Fallonso piti tarkoituksellisesti omat kuvionsa salassa jotta Alpine menettäisi hänen lisäkseen Piastrin.
  16. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Kun otetaan huomioon se että Alonso lienee tiennyt tuon että Alpinen on tarjottava ennen 1.8 diiliä Piastrille, niin aika härskiltä pelailulta tuo taas Oviedon Ihmiskyrvän taholta näyttää, varsinkin kun Kyrvän Somen perusteella juhlii sitä että Piastrinkin diili Alpinelle kusi. Fallonso on kyllä...
  17. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Fallonso korvaa Vettelin Astonilla: Linkki: https://mobile.twitter.com/wearetherace/status/1554014995280715778 Ainakin DTS:än seuraavalle kaudelle saadaan hienoa materiaalia Oviedon ihmiskyrvän ja Isä-Strollin varmasti sujuvasta vuorovaikutuksesta.
  18. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Audi ja Porsche(Red Bull)tulevat mukaan tosiaan vasta tuolloin, lähinnä koska moottorisäännöt muuttuvat silloin ja on turhaa lähteä kilpailemaan nykyisten voimayksiköiden kehityksessä jo olemassaolevien valmistajien kanssa.
  19. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Tallit kyllä osaavat pelata tuon homman niin että tulokset saadaan halutuiksi(tosin tässä kisassa tilanne ei antanut Ferrarille tähän mahdollisuuksia). Tuskin Mersullakaan vahingossa lipsahti Bottaksen tankkiin liikaa bensaa Q3:ssa tai ajokorkeus liian korkealle heti seuraavan kisan aika-ajoissa.
  20. U

    Formula 1 -kausi 2022 – uusi aikakausi

    Alasarjoihin liittyen: Juri Vips päätti huudella neekeriä striimatessaan räiskintäpelisessiotaan ja on nyt ainakin hyllytetty Red Bullin junnupuolelta: Linkki: https://mobile.twitter.com/redbullracing/status/1539324887436763136
Ylös