Hakutulokset

  1. U

    Viikate

    Ja ehkä toivoisin näiltä vähän samaa kuin vaikka Apulannalta. Festarisettiin niitä kaikille tutumpia biisejä enemmän ja klubeille niitä, jotka on meidän ahkerammin kuuntelevien hallussa. Apulantaa olen kuunnellut sen melkein 30v ja noilta osaan helposti tehdä omat suosikkilistat livevedoista ja...
  2. U

    Viikate

    Tsekkasin itsekin pitkästä pitkästä aikaa festarikeikan näiltä Liedossa. Festarikeikat ei bändiltä ole se tämän kuulijan juttu. Yleisössä nytkin vähän sellainen fiilis, että moni vasta nosti humalatasoaan muita esiintyjiä odotellen. Toki olivat kohteliaammalla tuulella, mutta bändiä kun eivät...
  3. U

    Viikate

    Tätä kyllä hehkutin myös. Näillä omat keinonsa koota keikkasetit. Vaikka vähän ketuttaa, että joku biisi jää pois, tuleekin toinen paljon odotettu tilalle. Keikkoja on ilo käydä katsomassa, vaikkei uutta levyä olisi juuri tullutkaan.
  4. U

    Viikate

    Käväisin Logomon Teatron keikan kuuntelemassa. Luulen, että seuraavalla kuuntelulla toimii levy paremmin, koska livenä nuo biisit oli ihan ok. Päivällä levyä kuunnellessa tuli kuitenkin miettineeksi, että olihan Rillumarei parempi. Paha sanoa. Keikoissa näillä jännä, että aina ovat settiin...
  5. U

    Viikate

    Levykauppa Äx minulle mailia laittoi ja vihjasi varaamaan ennakkoon levyn. Ehkä varaan, mutta nämä kaksi uusinta biisiä ei ihan vakuuta. Päivi ihan kiva lisä pianosoundeineen, mutta ei saisi ehkä liiaksi vähentää sitä todellista rautalanka-fiilistä. Tämä on vähän sama kuin sen oman kiekkoseuran...
  6. U

    Viikate

    Joo tätähän en vaan tarkentanut tuohon viestiini. Näinhän se itselläkin menee, että Simo vaan oli silmälle se herkuin juttu. Tosiaan esim. Korpi taipui parrakkaalta rumpalilta hyvin, eikä sinänsä keikassa mitään vikaa. Ainahan tämä bändi livenä toimii todella hyvin. Osin auttaa tuo, ettei...
  7. U

    Viikate

    Tosiaan olin Turun keikan katsomassa vajaa kuukausi sitten ja jokin tuosta puuttui. Biisilistaan olen melkein aina tyytyväinen, mutta nyt erityismaininnan annan Korpi-vedolle. En muistaakseni ole tuota aikas lempibiisiäni kuullut keikoilla aiemmin. Silti jokin fiilis puuttui. Saattoi olla tuo...
  8. U

    Viikate

    Mukavaa keikkaa. En olekaan omia mietteitäni kuukauden takaisesta laittanut. Ehkä palaan asialle, josko teiltä kokemusta kuulee.
  9. U

    Viikate

    Ja kuvista puuttuu tosiaan salainen rakkauteni rumpali Simeoni, josta alkuvuodesta kerrottiin, että kuulovaurioiden takia joutuu jättäytymään bändistä. Muut soittajat ei kyllä keikoilla tätä neitoa hurmaa yhtä hyvin.
  10. U

    Viikate

    Hienoa saada uutta sinkkua ja syksylle kiertuettakin pukkaa. Turun Utopia listalla. Utopiaa en olekaan vielä kokenut, Klubi ja Gong tuli konuttua muutaman kerran, Viikatteenkin tahdissa.
  11. U

    Viikate

    Itse pistin tilaukseen heti, kun tietoa tuli. Nämä menee itsellä vähän tuollaiseen fanitus-osastoon, että kaikkea krääsää sitä tulee aikuinen nainen ostaneeksi.
  12. U

    Viikate

    Jee uudelle matskulle. Tsemppiemojia Simolle. Hän on tällaiselle naiskuulijalle myös se keikkojen hotein tyyppi.
  13. U

    Viikate

    Wirn tälle. Pitänee tosissaan koittaa muistaa tämä. Olen hyvä ”eksymään” monille cover-keikoille. Mutta kiitos @Jj. Laskelmoin enää hyvin pieniä muuttuvia tekijöitä. Plus toki nuo rajoitukset, älkää tehkö tepposianne.
  14. U

    Viikate

    Kas, tämähän jossain kalenterissa jo olikin. Ja kiitos. Jostain kuvasta arvelinkin terassin koon olevan mainio. Miten tarjoilu? Onko ulkona tiskiä vai onko haettava sisältä? Tuo jännä, ettei Maria Magdalena ole osunut kohdalle, kun varmaan 15 vuotta olen penkonut lähes kaikki Turun keikat...
  15. U

    Viikate

    Kas. Luin lähes omat ajatukseni. Rillumarei soinut aivan liian harvoin läpi, mutta ne varmimmat hitit on hallussa keikkoja ajatellen. Logomon terdeen on luotto noin muuten, kun ei esim. Heineken-terassilta ole pahoja altistumisia korviin kuulunut. Keikkapuutteeseeni auttaa sinänsä mikä tahansa...
  16. U

    Viikate

    Tsekkasin tuon Äxclusive-keikan ja livenähän bändi toimii aina. Tällaiselle poppoolle ei toivo liian isoja festarikeikkoja, lähinnä klubeja. Vaikkei uudemmat levyt kaikki ole toimineet, esim. Tervaskanto on livevetona hyvä biisi. Olisipa normaali aika keikkojen kannalta.
  17. U

    Viikate

    Itsellekin iloinen yllätys. Petäjäveräjissä oli jotain yksittäistä toimivaa (esim. Työmies), samoin Kymijoen lauttureista pari biisiä toimii keikoilla. Seuraavan sisältöä en juuri muistakaan, paitsi Allikko jostain syystä toisinaan soi päässäni. Tällä levyllä nuo pari hitaampaa osui ja upposi...
  18. U

    Viikate

    Hieman samaa mietin. Eput mainittu esimerkkinä, löytyyhän näitä vaikka mitä. Apulanta on minulla toinen pahe. Heidänkin kohdalla musiikki meni jossain kohtaa väärään suuntaan, mutta esimerkiksi keikkoja halusin aina tsekata. Viikatteella pätee tuo, että livenähän he ovat aivan älyttömän hyvä...
  19. U

    Viikate

    Minulle tämä uusin toimii myös. Läpi on mennyt muutaman kerran, livenä odotan hyvän kuuloisia vetoja muutamasta biisistä. Ehdoton suosikkini on Allikko. Toki myös minulle vanhat ajat tämän bändin kohdalla uppoavat paremmin. Unholan Urut on ja pysyy ykkösenä tämän bändin levyistä.
  20. U

    Viikate

    Itsekin elättelen toivoa, koska tuo on valitettavan paljon nykypäivää, että ensin pitää tulla se radioon liiaksi sopiva hitti. Mietin tätä juuri Apulannan tuoreen levyn kohdalla (mikä ei tietenkään ole Viikate-musiikkiin verrattavissa). Heillä levy oli täynnä helmiä, melkein huonoimpana...
Ylös