Hakutulokset

  1. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Ja nyt tuomarit sitten päättää alkaa viheltämään. Voi Jeesus saatana.
  2. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Se lähti taas siitä että koitettiin yksin lähteä tuomaan kiekkoa ylös.
  3. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Samaa kiroilin, ihan turhaa luovuttiin taas kiekosta. Hätäilyä, hätäilyä ja hätäilyä.
  4. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Ja siihen myös pari 5-3 yv:tä joista ei saatu.
  5. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Siinä oli taas vaihto kesken, Rafkinilla paineettomassa tilassa kiekko. Ja menee ja pelaa pystyyn josta laituri ohjaa suorin jaloin kiekon päätyyn ja Tapparan nopea kääntö.
  6. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Andy on kuitenkin kehittynyt maila pelissä (toki hitaasti). Ensimmäisellä kaudella ei edes lähtenyt yrittämään pysäyttää kiekkoja. Tekemistä toki tuon osalta vieläkin, mutta ei ole niin passiivista mitä viimekauden alussa.
  7. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Kolmanteen nyt tavoitteeksi kiekon pitäminen ja pelin rauhoittaminen. Omissa nopeammin kiekko pakilta paineettoman puolen pakille (ei kikkailua ja pyörimistä). Paineeton pakki pistää vaikka vielä takaisin alas sensijaan että lähtevät puskemaan. Eli malttia ja rauhoittumista kun omissa saadaan...
  8. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Vielä kun se ei aina jäätyisi maalintekopaikoissa..
  9. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Ja Pulli teki saman. Oli aikaa syötöllä pelata paine pois, mutta alkoi riplaamaan. Jostain syystä pakit tekee tästä itse todella vaikeaa, kun eivät luovu kiekosta ajoissa.
  10. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Odottelen josko saataisiin kolme syöttöä omille, tai viisikkohyökkäys edes kerran aikaiseksi.
  11. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Jos tuo olisi hyväksytty, niin voitaisiin palkata läski-Salonen tekemään samaa. Joku vetelee lerppuja veakarille, ja kun veskari torjuu käy fläsäsalonen massallaan siirtämässä maalivahdin kiekon kera maaliin..
  12. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Noin sitä puolustetaan shaatana. Ollaan kuin Ahvenanmaalla puolustusvoimat, katsellaan villiä luontoa ruotsin tv1:stä samalla kun vihulaiset hyökkii.
  13. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Luoto kolmantena hyökkäyspäässä alkaa nyrkkihippasille ja molemmille jäähy, mjoopajoo..
  14. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Tepsin syöttölinjat näkee hyvin pitkälle. Kaikki tekeminen on kuin hidastetussa videossa ja helposti ennakoitavissa. Ei riitä tänään jalka eikä pelinopeus.
  15. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Puolustuspeli: jatkuvia merkkausvirheitä ja nukahduksia. Karvauspeli: seistään paikoillaan ja ihmetellään Hyökkäyspeli: yksinäisten pelaajien seinään puskemista. Tepsi yrittää pelata aivan liian nopeaa, josta tulee hätäilyä ja huonoja ratkaisuja.
  16. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Taas ihan turha pitkä. Haetaan jotain toivotaan toivotaan syöttöä jossa joka tapauksessa tulos olisi ollut kiekko päätyyn ja Heljanko stoppaa ja kiekko Tapparalle. Liian helposti luovutaan kiekosta.
  17. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Jumalauta tota omissa tekemistä. Vetävät ihan laput silmillä.
  18. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Siinä oli kolme typerää mokaa putkeen. Pärssisen huono syöttö, Lajusen ohikauhominen ja Anttalaisen sekoilu. Anttalaisen sekoilu on uutta, Pärän huonolaatuiset syötöt on toistunut useaan kertaan etenkin yv:llä, Lajusen sähellykset viivalla on taas ihan oma taiteenlajinsa jossa ei tunti riitä...
  19. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Saisko ton Lajusen nyt vittuun tuolta. Saatana jätkä ei osu maalia kohti, eikä enää osu kiekkoon muutoinkaan. Perkele.
  20. T

    TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

    Mitä sä höpötät, Savinainen 2min?
Ylös