Hakutulokset

  1. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Pääomalainat ovat ns. viimesijaisia maksuvaatimuksiltaan, eli konkurssissa tai muussa vastaavassa tilanteessa ne maksetaan viimeisenä. Lisäksi oman pääoman ongelmien takia nämä ovat käsittääkseni oman pääoman ehtoisia pääomalainoja, jolloin niiden eräännyttäminen on vaikeaa, jopa mahdotonta...
  2. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Ei Anttosella ole pienintäkään syytä lähteä tällaiseen farssiin mukaan kilpimieheksi. Tässä haetaan ja saadaan toiminnalle Hjallismainen keulakuva, jonka rooli on pitää kulissia kunnossa. Jos pitäisi veikata, veikkaisin jotain vanhaa jokeri-taustaista kohtuullisen tunnettua toimijaa.
  3. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Mielenkiintoista olisi tietää kuinka paljon tälle uudelle kilpimiehelle maksetaan Hjalliksen osuuden ”ostamisesta”.
  4. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Valitse sopiva(t) näistä: A) halutaan uskoa, että rahan voi joskus nostaa ulos B) halutaan pitää tiukka ote yhtiöstä C) halutaan saada tuottoa yhtiöön sijoittamalla (pääomalainojen korko reilu 7%) D) pidetään veroriski minimaalisena E) halutaan tehdä mahdottomaksi suomalaisen enemmistöosakkaan...
  5. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Tänään toimari kertoi lehtijutussa, että Selänne on ilmeisesti jo jonkin aikaa sitten vetäytynyt.
  6. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Niin, tai kynnysraha, jonka maksamalla pääsee tekemään valtion kustantamia urakoita, vaikkapa siltaa Krimille.
  7. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Sinänsä tässä on toki se, että nykyisellä Oy:llä on lähinnä oikeus hallin sekä joukkueen nimen käyttöön. Ts. jos ja kun propagandasarjan kyntäminen Jokereiden osalta joskus loppuu, ei mikään pakota mahdollisesti liigaan palaavaa organisaatiota toimimaan saman osakeyhtiön kautta.
  8. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Boldaan sinulle olennaisen
  9. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Suosittelen lukemaan viestit ihan kokonaisuudessaan, nin voit pitää sen marttyyrinviitan siellä kaapissa.
  10. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Riippuu täysin siitä mitä sovitaan. Pääomalainat maksetaan aina viimesijaisena, eli vasta sitten kun kaikki muut velat on yhtiöstä maksettu. Lisäksi Jokereihin sijoitettujen pääomalainojen (korko muuten reilu 7%) ehdoissa mainitaan, että takaisinmaksu on eräpäivätön ja mahdollinen ainoastaan kun...
  11. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Niin, kyllä se nyt jokaiselle on selvää, että Venäjän luonnonvaroilla varustetun valtion rahat rosvonneella ei rahat lopu (paitsi jos joutuu Putinin epäsuosioon). Rotenberg ei ole tässä yhtälössä se olennainen osa, vaan tämä uusi omistaja tai mahdollinen tuleva kotimainen omistaja.
  12. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Minua sinänsä ei juurikaan kiinnosta kuinka paljon valtion rahojen rosvoamisella, julkisuudessa olleiden tietojen mukaan, rikastuneella Rotenbergillä on fyrkkaa. Lisäksi vertaat nyt omaisuutta ja tuloja, joka ei ole validi vertailukohta. Jos haluaisi tehdä mainitsemasi vertailun, tulisi käyttää...
  13. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Jokerit on 30.4.2017 tilinpäätökseen mennessä tehnyt 47,6 milj€ kumulatiivista tappiota, tämä on rahoitettu 10 milj€ SVOP-sijoituksella ja tilinpäätökseen mennessä annetuilla 36,5milj€ pääomalainoilla. Lisäksi 30.9.2017 mennessä todennäköisesti omistajat ovat antaneet 6,0 milj€ pääomalainoja...
  14. T

    Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

    Koska ryhtymällä Jokerien kasvoiksi pääsee varmasti käsiksi Venäjän markkinoita esimerkiksi rakennusalalla, voi jopa päästä rakentamaan siltaa Krimille, lisätiedot Rotenbergeiltä.
Ylös