Hakutulokset

  1. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Vanha ei enää muista, mutta millaisessa roolissa Valtteri Filppula pelasi Änärissä? Vilkaisin tilastoja ja ne sanoo, että tuhat ottelua ja puoli pinnaa per peli. Tosi pitkä ura, mutta muistin että olisi ollut tehokkaampi. Toisaalta oliko Valen rooli kahdessa kärkiketjussa? Näin voisi ainakin...
  2. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Maailma muuttuu. Enää ei ole Globenia, on Avicii Arena. Ei Rinkelinmäkeä, ei Isomäkeä, ei Äijänsuota. On Enersense Areenaa ja Kivikylän Areenaa. Areenaa siellä sun täällä. Onneksi Nordis on yhä Nordis ja ehkä Hakametsä yhä Hakametsä. Mitä ex-Jokereihin tulee, niin Niilo Halonen ei ilmeisesti...
  3. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Taitaa olla kaikkien aikojen nollapelitilaston ykkösenä. Eli hieno ura tosiaan takana, paita ansaitusti Niiralan montun kattorakenteissa.
  4. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Emil Oksanen tehnyt Italiassa hurjat 2+0 lähtönsä jälkeen. Missä lie kiertolainen ensi kaudella. En sano että asiat olisi yhteyksissä toisiinsa, mutta Oksasen lähdön (10.12.) jälkeen on tullut vain kolme tappiota, joista kaksi IPK:lle.
  5. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Ihan oikein, olisi ollut noloa CHL:n maineen kannalta, jos jostain Rauman kylältä oltais rimpuiltu finaaliin. Hyvä kun ex-Jokerit on parrasvaloissa! Ensi kaudeksi sitten nostamaan kotiseuraa Liigaan. Edit: 3 kullan jatkeeksi CHL-pytty ja Mestiksen mestaruus. Mitä muuta kiekkoilija enää voisi...
  6. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Jahas, se alkaa O'Neillillä jo ikä painaa. Sveitsissä 29 otteluun enää 10+11 tehot, varmaan ensi kaudeksi voisi Mestis olla jo ihan realistinen sarjataso.
  7. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Muistelisin, että oli tarjolla ykkössentterin roolia, mutta Lev Prahan kadottua kartalta, Niko Kapanen tuli ja otti ne saappaat.
  8. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    IL: HIFK nappasi Jori Lehterän ensi kaudeksi - LIIGA - 23.01.2023 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta Ei tullut Jori ensi kaudeksi johtamaan joukkoja Mestikseen. *hymiö* Eipä sillä, joidenkin palstalaisten mielestä Jorilla ei taida enää olla asiaa narripaitaan vaikka jonain päivänä...
  9. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Jääkiekko | Sami Lepistön pitkä tauko Leijonissa päättyi: ”Olen löytänyt uuden kipinän tälle lajille” "Pitkäksi venyneen tauon takana on useampia syitä. Viime keväänä Lepistön kiinnostusta tunnusteltiin, mutta hänen silloinen seuransa Luulaja pelasi keväällä finaaleita. Ennen sitä kipinä...
  10. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Ai että, nauttisin jos Pulu joutuisi rintamalle. Kamala sanoa niin, mutta jotain tyydytystä se antaisi. Ahneella paskainen loppu tjsp.
  11. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Huhtala johtaa tässä vaiheessa kautta Mestiksen pistepörssiä. Kymmeneen peliin 7+8 ja tehotilastossa +12. Mahtavaa Hotsi!
  12. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Arkea heittää poikkaria polvitaipeeseen? No enpä itse ole aiemmin nähnyt, että joku noin olisi tehnyt.
  13. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Myös Brandon Kozun on olympialaisissa, Kanadan joukkueessa!
  14. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Ehkä, muokattu
  15. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Tässä kohtaa voisi vähän hassutella vertaamalla kahta ex-jokerivahtia Kuopiossa. Hovinen ja Helenius, molemmilla neljä peliä lähes täysillä minuuteilla KalPa-nutussa, Hovisen statseina 99,13% (KA 0,25) ja Heleniuksen vastaavat 89,91% (2,80). Tilastot toki vain tilastoja ja Heleniuksen lähdön...
  16. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Tarvitseeko Leijonat lisää kiekollista osaamista? - "Aaltosen kokeileminen vielä tässä kohtaa on käytännössä riskitöntä" - MAAJOUKKUE - 19.11.2017 - Artikkelit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta Jatkoajan toimittajat ovat sitä mieltä, että Nuhamattia kannattaisi vielä kokeilla Leijonissa...
  17. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Niin mikähän siihen on syynä, että Santala on jo pitkään ollut yksi suomalaisista kärkisenttereistä Euroopassa, vankka tausta Jokereiden junioreissa mutta silti edustusjoukkueessa pelannut kunnon roolissa vain kahdella kaudella? Yli kymmenen vuotta sitten.
  18. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Ei ollut Vegasissakaan käyttöä Pululle :/ Teemu Pulkkinen asetettu NHL:n siirtolistalle - Oliko NHL-ura siinä? | Yle Urheilu | yle.fi
  19. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Mielestäni jossain kohtaa Mäkisen Antti olisi Viasatilla puhunut Moskovan Spartakista, muttei sieltäkään mitään ole kuulunut...
  20. T

    Ex-Jokerit maailmalla

    Taisi Frankie tehdä koko Liiga-kauden avausmaali, Mikkelissä kuitenkin aloitettiin 1,5 tuntia muuta Suomea aiemmin.
Ylös