Hakutulokset

  1. T

    Selviytyjät Suomi

    Juuri näin. Niin Aarnilla kuin Laurilla molemmilla oli mahdollisuus antaa kolikkonsa Jon-Jonille, jakaa ne Paulin ja Jon-Jonin kesken tai jopa viedä mukanaan. Molemmat päätyivät antamaan massit Paulille. 6-0. Kyllä Paul jotain oli tehnyt oikein, että sai kaikki fyrkat.
  2. T

    Selviytyjät Suomi

    Kyllä se nyt näemmä meni niin, että tuomariston enemmistö oli jo etukäteen päättänyt, että Paul ei ainakaan kisaa voita. Olisivat ilmeisesti äänestäneet vaikka Hitleriä mieluummin. Vikin tietyllä tavalla ymmärrän, koska hänet Paul kolikoineen pudotti, mutta luulin radiopersoonan arvostavan...
  3. T

    Selviytyjät Suomi

    Olinkin jo ehtinyt unohtaa Miskan. Rima oli tubettajan jälkeen niin alhaalla, ettei sen alta olisi luullut kenenkään enää pääsevän. Mutta niin vaan Shirly sieltä jotenkin kaivautui voittajaksi. Sanna, Viki, Helmeri… miten te pystyitte? My god, mä häpeän.
  4. T

    Selviytyjät Suomi

    Pohdiskelin päissäni, että mitenköhän on. Jos ja kun finaalissa ovat Paul ja toinen pissisprinsessoista, niin Paulilla pitäisi olla kaksi varmaa ääntä Eijalta ja Jon-Jonilta. Tuomaristoon viimeisenä putoava prinsessa (Shirly/Eve?) antaa äänensä varmasti sielunsiskolleen aidossa kiusaajahengessä...
  5. T

    Selviytyjät Suomi

    Jaksohan meni sitten niin, että se kovasti odotettu "takinkääntö" tapahtui jo palkintokisassa, kun Persevä ei valinnutkaan Bat-Girliä mukaansa villaan illalliselle ja satiinilakanoihin nukkumaan. Heikille lirkuteltiin hetki ja sen jälkeen kanojen silittäjä lensi bussin alle. Paul ei vieläkään...
  6. T

    Selviytyjät Suomi

    Jakson nimi on kyllä lupaava. Paulilta vaaditaan edelleen koskemattomuuden voittamista, koska muussa tapauksessa hän kuittaa tuomariston jäsenyyden ilman muuta. Jos Paul nappaa taas kerran riipuksen itselleen, niin silloin tuo jakson nimi olisi loogisempi. Ilman Paulin koskemattomuutta hänen...
  7. T

    Selviytyjät Suomi

    Heikki näyttää olevan tämän kauden hyödyllinen idiootti (Eijakin sentään alkoi kalkkiviivoilla pelata), jonka langoista koulukiusaajaprinsessat vetelevät kuin paremmatkin nukkemestarit. Mahtaa Sorsan poika olla ihmeissään, kun/jos katsoo jaksot jälkikäteen ja tajuaa, että häntä vietiin kuin...
  8. T

    Selviytyjät Suomi

    Juu ei, kyllä tuo kissatappelu oli ihan aito. Korttitalot kaatuivat varsinkin Eveltä ja Sööliltä oikein kunnolla. Sikäli huvittavaa, että edeltävässä jaksossa kaikki oli ”vain peliä”, kun Paulilta vietiin pieninkin mahdollisuus voittaa koskemattomuus. Nyt kun joku edes miettii, että kaikki ei...
  9. T

    Selviytyjät Suomi

    Olihan tuo Even ja Shirlyn kilahtaminen Sannalle todella huvittavaa. Samoin kuin Shirlyn syytökset Paulille ”pelaamisesta muiden tunteilla”. Eija ihan oikein analysoi, ettei Shirly osaa asettua Paulin asemaan, kun on koko pelin ajan pelannut enemmistön puolella. Paulille on jätetty aika vähän...
  10. T

    Selviytyjät Suomi

    Vahva liitto tuolla nyt näyttäisi olevan vain Evellä ja Shirlyllä. Heikin/Sannan pitäisi aika pian tajuta, että he ovat ylimääräistä painolastia, josta hankkiudutaan eroon tilaisuuden tullen. Jos noista jompikumpi tekee jonkun peliliikkeen, niin eiköhän se ole Sanna. Heikki vaikuttaa jopa siltä...
  11. T

    Selviytyjät Suomi

    Sitä nyt ihmettelen, että miksi tuo viiden sakki ei tajunnut jakaa ääniään Paulille (3) ja Eijalle (2). Siinä ei olisi ollut mitään hävittävää. Paul olisi edelleen pelastanut itsensä kolikoilla, mutta Vikin sijaan Eija olisi lähtenyt uusintaäänestyksestä lauluun. Vaikka se oli "vain peliä", niin...
  12. T

    Selviytyjät Suomi

    Paul sai hylättyjen saarella Aarnilta ja Laurilta yhteensä kuusi kolikkoa ja löysi itse yhden, joten palatessaan massikeisarilla oli seitsemän rahaa. Hän pelasti itsensä nyt toisen kerran ja antoi yhden Jon-Jonille, joka sen avulla pystyi myös seivaamaan itsensä. Hylättyjen saarelta peräisin...
  13. T

    Selviytyjät Suomi

    Vikin ilme oli kuin olisi paskaa haukannut. Puppetmasterista pahnanpohjimmaiseksi. Onhan se paha paikka. Sitä en ihan vielä hahmota, miksei Helmeriä pudotettu heti, vaan annettiin neuvoston äänestää uudestaan tasapelin jälkeen? Jos Shirly (?) olisi heti äänestänyt Helmeriä, niin uutta kierrosta...
  14. T

    Selviytyjät Suomi

    Eijahan olisi ihan unelmakaveri finaaliin. Häntä nyt ei missään nimessä kannata pudottaa. Varmaan ihan kiva ihminen, mutta ei selviytyjä. En tajua, miksi iso liitto ei nyt tiputtanut koskemattomuusamuletin löytänyttä Helmeriä. Kuten Shirly (?) totesi, niin Helmeri ei olisi ymmärtänyt pelata...
  15. T

    Selviytyjät Suomi

    Tämä on myös Vikin ongelma. Vetelee kyllä naruista toistaiseksi, mutta jossain vaiheessa ne fyysisesti vahvemmat tajuavat, ettei Viki halua heidän kanssaan finaaliin. Siellä on Paul ja Jon-Jon vielä pudotettavissa ennen kuin korporaation pitää alkaa syödä kuormasta. Eijakin on uhrattavissa...
  16. T

    Selviytyjät Suomi

    Jep. Pojat ylipelasivat tilanteen räikeästi. Bluffia ei voisi tuon isommalla kynällä alleviivata, vaikka yrittäisi. Jengi olisi äänestänyt Jon-Jonia muutenkin, joten jopa luovuttamisen näytteleminen olisi voinut toimia paremmin. Lisäksi Paul paljasti loputkin valttikorttinsa Eijalle, joka on...
  17. T

    Selviytyjät Suomi

    Eijahan äänesti Tuulia, Bea sai Paulin lisäksi äänen Tuulilta. Eve puukotti Paulia (taas) selkään.
  18. T

    Selviytyjät Suomi

    Kyllähän Paul aika tekemättömässä paikassa on. Hänestä halutaan päästä eroon liian vahvana kilpailijana, mitä en täysin ymmärrä. Minusta siellä on vahvempiakin. Ainakin Paulin pitäisi nyt Laurin kertoman ja äänestystuloksen perusteella tietää, että Eve on kärmes, johon ei voi luottaa. Muuten...
  19. T

    Selviytyjät Suomi

    Paljonko siellä niitä kolikoita nyt on? Aarni jätti kolme kolikkoaan Paulille, mutta onko tällä vielä omansa? Lauri tulee saarelle kolmen kolikon kanssa (oma, Tuulin ja Danin). Jon-Jon voitti saaren kolikkokisan ja hänellä on lisäksi omansa. Jos palaaja saa itselleen kaikki kolikot (8 tai 9)...
  20. T

    Selviytyjät Suomi

    Lauri lähti kolme kolikkoa taskussaan hylättyjen saarelle. Mitähän mies kuvitteli tuossa tilanteessa, kun Tuuli ei edes vihjannut, että haluaisi pelastaa itsensä kolikoilla? Olisiko siinä tilanteessa hälytyskellojen pitänyt soida? Ei kovin uskottavaa, ettei mastermind tajunnut, että Tuuli ehkä...
Ylös