Hakutulokset

  1. T

    Suomen Tullin toiminta

    Ymmärsit nyt hieman väärin, minusta Tullin ei pidä tinkiä perustyön tekemisestä vaan miettiä toimintatapoja. Tässä kyseisessä tapauksessa, perustyö, henkilön etsiminen olisi voitu toteuttaa yhtä tehokkaasti hieman paremmalla asiakaspalvelulla. Joskus tehtävät tietysti vaativat suoraa toimintaa...
  2. T

    Suomen Tullin toiminta

    Ei ollut sarkasmia, enkä oikein ymmärrä suhtautumistasi. Ymmärtääkseni olet alalla töissä ja tunnet tullimiesten työtavat. Itse olen työskennellyt pitkään nuorten parissa, myös virkamiehenä. Työurani aikana maailma on muuttunut, mikä on vaikuttanut myös opettajien työhön. Koulu on avautunut ja...
  3. T

    Suomen Tullin toiminta

    Minusta Suomen Tulli on epäonnistunut asiakaspalvelussaan tässä tapauksessa. Näinä aikoina viranomaisten on otettava huomioon erilaisia asioita, mm. median ja somen käyttäytyminen. Tullin virkamiesten olisi pitänyt hieman miettiä miten tämä operaatio toteutetaan, ettei näitä twitter yms...
  4. T

    Suomen Tullin toiminta

    Sotket nyt VPS:n VIFK:hon, mikä on hassua, kun katsoo suosikkijoukkuettasi.
  5. T

    Suomen Tullin toiminta

    Päivittäistavarakauppa ry puhuu ikärajavalvonnasta. Päivittäistavarakauppa ry - Kaupan toiminta- Ikärajavalvonta
  6. T

    Suomen Tullin toiminta

    Kun yksittäinen ajoneuvo pysäytetään, siihen on oltava jokin syy esim. epäilys rattijuopumuksesta. Pelkkä "koska mä voin" ei lain mukaan riitä syyksi. Lue linkittämäni poliisilain kohta, siinä se sanotaan. Ratsiassa ei varmaan tarvitse käytännön syistä kaikkia tiellä liikkujia puhalluttaa...
  7. T

    Suomen Tullin toiminta

    Kannattaa lukea rasismin määritelmä, eikä käyttää sitä väärin. Puhallutusratsia on poliisilaissa määritelty poliisille kuuluva tehtävä, kun se kohdistuu kaikkiin autoilijoihin.
  8. T

    Suomen Tullin toiminta

    Käsittääkseni poliisilla pitää olla perusteet pysäyttämiselle, harvoin tosin niitä tulee kysyttyä. Poliisilaki: 11 § Kulkuneuvon pysäyttäminen ja siirtäminen Poliisimiehellä on oikeus määrätä kulkuneuvo pysäytettäväksi, siirtää kulkuneuvo tai määrätä se siirrettäväksi, jos se on perusteltua...
  9. T

    Suomen Tullin toiminta

    Käsittääkseni tulli, poliisi ja rajavartiolaitoksella ovat eri organisaatiot, vaikka ne yhteistyötä tekevätkin.
  10. T

    Suomen Tullin toiminta

    Kyse on asiakaspalvelusta, mikä tässä kohtaa epäonnistui. Minusta tullin selitykset ovat vain selityksiä, eiköhän jokaiselle tilanteessa olleelle tullut selväksi, että yksittäistä henkilöä tosiaan etsitään. Minusta viranomaisten täytyy aina perustella henkilötietojen tarkastaminen, olkoon syy...
  11. T

    Suomen Tullin toiminta

    Minusta on aika ymmärrettävää, että tarkastetuille pelaajille syntyi epäilys etnisestä profiloinnista. Luulisi, että tämän tyyppisen operaation johto ymmärtäisi myös tämän, mutta ei ilmeisesti. Tämä olisi voitu välttää tiedottamisella, tästä syystä olisi ollut järkevä kertoa henkilötietojen...
  12. T

    Suomen Tullin toiminta

    Jos tullimiehet olisivat kertoneet tämän tarkastuksen kohteeksi joutuneille, koko kohua ei olisi syntynyt. En ymmärrä miksi tätä tietoa ei olisi voinut kertoa.
  13. T

    Suomen Tullin toiminta

    Miten ulkolainen valkonaama eroaa kantasuomalaisesta valkonaamasta?
Ylös