Hakutulokset

  1. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Nythän halliremontin rahoituskuvio hoidetaan Ässien kannalta parhain päin, yhteiskunta maksaa kiinteistöt, seura vuokraa niitä. Tällainen järjestely ei olisi koskaan mennyt läpi remontin suunnitteluvaiheessa, valtuusto ei olisi suostunut siihen. Porin kokoisesta kaupungista tuskin olisi...
  2. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Luultavasti osa organisaatiosta on katsonut sivusta naureskellen, kun Perttula on tehnyt virheitä. Tämä muistuttaa Takon ensimmäistä joukkueen rakentamista, kun hän ei huomannut huomioida palkkojen sivukuluja pelaajabudjettia käyttäessään. Toimistolla tiedettiin tämän, mutta kukaan ei...
  3. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Nyt on tietysti kiva maalailla kirkkailla väreillä kaikennäköisiä salaliittoteorioita. Totuus on kuitenkin se, että Pata Staff oli epäonnistunut kokeilu ja Vilkuna on järjestänyt Isomäki Areenalla useamman tapahtuman. On aika luonnollista, että otteluissa käytetään samaa väkeä töissä. Kuka muu...
  4. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Minusta uudessa hallissa on paljon kehittämisen varaa, liikaa jää euroja keräämättä yleisöltä. Tällä hetkellä esim. ravintolatoiminta on kuin suoraan nopeasti kyhätyiltä festareilta. Mikä siinä muuten on, että ravintolabisneksessä tulee aika usein vastaan ammattitaidottomuutta? Kuvitteleeko...
  5. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Jos Ässät ei pysty hoitamaan lainoja, tuo kiinteistöyhtiö kaatuu Porin kaupungin syliin. En olisi kovinkaan huolissani halliremontin lainanlyhennyksistä, jos tiukka paikka tulee, uskoisin, että OP:n kanssa pystyy neuvottelemaan esim. lyhennysvapaan ajanjakson. Tämä ei tietysti voi jatkuva...
  6. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    No niin, nyt alkaa haisemaan pahasti. Laineen Mikko on ollut erittäin ammattitaitoinen puheenjohtaja ja hallituksen jäsen. Hän on ollut luomassa uutta kulttuuria, jossa hallitus tekee töitä taustalla ja antaa organisaation toimia rauhassa. Eroaminen kertoo, että jotain on muuttunut tai...
  7. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Älä pelottele, Jose on mukava kaveri, mutta Ässien tj:n saappaat ovat aivan liian suuret hänelle.
  8. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Tästä on varmasti kyse, Ässien sisäinen talousraportointi on puutteellista ja tämä tuli Perttulalle yllätyksenä. En kuitenkaan usko, että tämä oli potkujen syy.
  9. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Ässien toimistopäällikkö on ollut talossa vuodesta 1990 alkaen ja on hoitanut Ässien kirjanpitoa yli 20 vuotta. Hän on saanut työstään kiitosta, luvut ovat aina olleet kohdallaan, verottaja ja oikeuslaitoskin ovat olleet tyytyväisiä. Tuntuu ihmeelliseltä, jos nyt olisi tullut vääriä lukuja...
  10. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Sinä tiedät @korkki , että meitä on paljon, jotka pitäisi kutsua kaikkiin juhliin. Pitkäaikaisista ässätoimittajista elossa taitaa olla Majasaaret, Reijo ja Matti sekä Ylen Jouko Färd, Harri Laiho tai Luotonen ovat junnuja näiden rinnalla. Edelleen, johonkin pitää vetää raja ja nyt Aho jäi rajan...
  11. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Tässä tulee se ongelma, mihin laitetaan raja? Halli-Harri on käynyt hallilla +30 vuotta, kaikki tuntee hänet. Ässillä on useampia pitkä aikaisia fysiopuolen tekijöitä, varustehommissa ja ruokapuolella on pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita jne.
  12. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Jussi ansaitsee ehdottomasti vapaalipun konserttiin ja tarjoilua siellä, mutta kutsuvierastilaisuudesta olen eri mieltä. Ensinnäkin Aho on töissä Radio Porilla, ei HC Ässissä, toisekseen Ässien ympärillä on paljon ihmisiä, jotka ovat olleet tuon 20 vuotta toiminnassa mukana. Raja pitää vetää...
  13. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Tässä on porilaisen ajattelun ongelma, haetaan lottovoittoa. Ässien raha on maailmalla pienissä erissä, ne pitää hakea sieltä, raakaa "jalkatyötä". Fanikama, ravintola, tapahtumat jne., kaikista vähän kotiin, siitä tulee se lisäarvo.
  14. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Mihin tämä väite perustuu?
  15. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Ry:n ja Oy:n synergiaeduista Perttula tai ry:n tj. Lehtinen puhui heti Perttulan pestin julkistamisen jälkeen. Uskoin, että toimiston työnkuvat käydään tarkasti läpi ja katsotaan keitä tarvitaan. Perusteettomia, vanhoja etuja on aina, ne lisääntyvät automaattisesti vuosien varrella. Hirsimäki...
  16. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    ”Ässiä olen seurannut toistaiseksi ulkokehältä ja hiukan välittyy, että tarkennuksen varaa kulupuolella olisi. Tässäkin pitää paikkansa, että pienistä puroista kasvaa suuri virta ja alkuvaiheessa jokainen kulu joutunee tiiviimmän tarkastelun alle”, Perttula arvioi. Mielenkiintoista seurata mitä...
  17. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Ei ole HC Ässien yksinoikeus, mutta Kiinteistö Oy Porin jäähallin osakkeenomistajana sillä on taitoluistelijoita tai Karhu HT:a enemmän sanavaltaa hallin käyttämiseen. Otollisin aika järjestää erilaisia tapahtumia, on kuitenkin jääkauden ulkopuolella.
  18. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Uudistetun hallin käyttöpäivien määrän lisääminen on ensiarvoisen tärkeää. Jääkiekko tuo maksimissaan noin 60 tapahtumaa, jostain pitäisi saada lisää. Ongelmaksi tulevat viikonloppujen vähyys, tarvittavat lisätarvikkeet ja osaaminen. Nyt konsertit on järjestänyt käsittääkseni Vilkuna omalla...
  19. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Ässien kannalta tämä on parempi vaihtoehto, kassakone kilisee. Sillä ei ole merkitystä, miksi porilainen 30 - 40 vuotias heteromies konserttiin tulee, pääasia että lompakko on mukana.
  20. T

    Eeva Perttula – rouva toimitusjohtaja

    Uskoisin, että Ässien toimitusjohtajalla on jokaisessa pelissä velvotteita, jotka pitävät hänet aitioissa ja kabineteissa. Poikkeaa varmasti silloin tällöin seisomakatsomossa kehumassa sen tunnelmaa ja kertomassa, että seisomakatsomon fanit ovat seuran sydän.
Ylös