Hakutulokset

  1. T

    Sami Vatanen NHL:ssä

    Oli jäällä myös Ducksin kolmannen maalin aikaan. Koosteen lisäksi tuon voi vahvistaa vaikka NHL:n TOI-tilastoista.
  2. T

    Sami Vatanen NHL:ssä

    Ongelmahan tässä on se, että NHL:ää ei ole Vataselle muualla, ellei Anaheim miestä treidaa pois. Muuten vaihtoehdot ovat Ducks/Admirals ja KHL.
  3. T

    Sami Vatanen NHL:ssä

    Pelaavassa kuusikossa ollessaan Vatasen peliminuutit olivat ainakin tasakentällisin yleensä pienimpiä. Lisäksi kun Fistriciä peluutettiin, joutui Sami katsomoon sen sijaan, että sinne olisi laitettu Fistricin kaltainen oman pään luuta Allen. Vatasen kahden suunnan sopimus on vaikuttanut...
  4. T

    Sami Vatanen NHL:ssä

    Ensi kauden tilanne näyttäisi paremmalta ainoastaan siksi, että Vataselle olisi tehtävä yhden suunnan sopimus. Muuten tilanne on pitkälti sama, sillä Robidas on tällä hetkellä ainoa puolustaja, jonka sopimus ei jatku ensi kauteen. Edellä olisivat kuitenkin joka tapauksessa Fowler, Lovejoy...
  5. T

    Sami Vatanen NHL:ssä

    Ensimmäinen linkeistä viittaa 1,5 kuukautta vanhaan kirjoitukseen ja mainitsee Vatasen vain kirjoittajan henkilökohtaisena toiveena Girardin vastineesta. Toinen onkin jo tuoreempi, vaikka siinäkin spekulaatio on aika yleisellä tasolla. Täältä sen sijaan löytyy Rangersin asioista ilmeisen hyvin...
Ylös