Hakutulokset

  1. T

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Tuo olisi kyllä ihan mielenkiintoinen kokeilu. Varmaankaan vapaan osuuksilla ei tulisi kovin suuria eroja, mutta se olisi Suomen kannalta hyvä.
  2. T

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Minusta tuo voisi olla kokeilemisen arvoista, että Hakola tai Lehtonen olisi ankkurina. Perusteluna tähän se, että silloin voitaisi olla karussa yksin tai todennäköisemmin Norjan ja ehkä Venäjän kanssa kolmen osuuden jälkeen. Jos sitten esimerkiksi Halfvarsson ja Pellegrino lähtee jonkin verran...
  3. T

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Oli muuten Heikkiseltä mahtavaa venymistä. En olisi ikinä uskonut, että hiihtää viideltäkympiltä mitalin ja vielä päihittää Sundbyn loppukirissä. 5 mitalia on juuri se määrä, jota ajattelin ennen kisoja. Tosin ajattelin, että yksi tulee yhdistetystä.
  4. T

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Ennen kisoja arvioin, että kisoista voisi tulla mitaleja 5. Epätodennäköistä, että tänään tai huomenna saadaan mitalia, joten siitä taidetaan jäädä vähän. Parannusta viime kisoihin on kuitenkin tullut ja hyvä niin. Myös yksi kulta lämmittää sydäntä, koska arvioin, että yksikään mitaleista ei...
  5. T

    Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

    Nyt kun kisoja on tullut katsottua, on mieleen tullut ainakin joidenkin suomalaisten osalta kyseenalaistaa Tour de skille osallistuminen. Vaikuttaisi, että moni osallistunut veti siellä itsensä piippuun ja Lahdessa ei ollakaan huippukunnossa. Toki on siellä muutama, jotka veti siellä hyvin ja...
Ylös