Hakutulokset

  1. T

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Ei voi kuin ihmetellä miksi EHT pitää tässä tilanteessa vängällä pelata. Onneksi siellä nyt JYPiläisiä ei tällä kertaa ole mukana, mutta eiköhän sitä sitten mietaana ihmetellä että kas kummaa tsekkien ja venäläisten koronakuplat on olleet vähän toista tasoa kuin Suomessa ja sitten on puoli...
  2. T

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Veikkaan että tänään on vaan heidän vuoronsa olla kokoonpanon ulkopuolella, kun kaksi peliä ovat jo pelanneet. Jatkuvastihan siellä on rotaatiota harrastettu.
  3. T

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Jerry Turkulainen myös samaan aikaan U20-joukkueen mukana, joten ketjun verran kärkihyökkääjiä sivussa molemmista viikon peleistä (kuvittelisin, että ovat poissa jo keskiviikon matsista, jos torstaina pelataan). Kieltämättä vähän miettii, että onko näitä höntsiä juuri tässä kohtaa ihan pakko...
  4. T

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Juuri olin kirjoittamassa samaa, että jos kerran koko leiriryhmitys lähtee ensi viikolla jo Kanadaan, siinä on Jose Kangaskortteella päävastuu Akatemian maalilla ja Tuokkolalla JYPissä. Saati sitten jos sekä Vehviläinen että Ruusu lähtevät itse kisoihin! Voi olla että hommaavat etenkin siinä...
  5. T

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Aika monelle tullut näköjään yllätyksenä ettei kaikki mitä internetistä lukee olekaan totta. (etenkin jos kirjoittajana on Jonne Virtanen)
  6. T

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Ihan mielenkiintoista spekulaatiota. Itse en ole ollut junnuvalmennushommissa niin en oikein voi ottaa kantaa suuntaan tai toiseen, mutta tietysti kehittämisen varaa on aina. Siitä en nyt välttämättä ole ihan samaa mieltä että Tommi Tervosta olisi saatu huippumolaria vaikka valmentamassa olisi...
  7. T

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Ei ole ollut kauheasti tarvetta kritisoida. Sipiläinen on tuohon omaan rooliinsa lähes täydellinen pelaaja. Siitä voidaan keskustella, olisiko rooli jossain muussa liigajoukkueessa yhtä iso, mutta JYPin palettiin sopii täydellisesti. Ihan joutavaa on lähteä väittämään, että Sipiläisellä olisi...
Ylös