Hakutulokset

  1. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Uusimmassa pelikieltoilmoituksessa teksti katkeaa oudosti Metukan kappaleessa. Ettekste osaa?!
  2. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Hänellä kääntyi tuossa torstain-perjantain aikana kirjoittelu aika ikävästi henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi. Ehkä nyt haluttiin antaa kaksi minuuttia, ettei kohta tarvitse antaa 5+20. Jännä tuo hänen profiilinsa, kun on ikään kuin uusi äskettäin rekisteröitynyt, vaikka on hyvin pitkän linjan...
  3. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Minulle on aikanaan tullut hyvinkin törkeää tekstiä yksityisviesteinä, kun olen tallonut herkkien mielten varpaille. En nähnyt, enkä näe, mitään syytä niiden julkaisuun tai niistä raportointiin. Ei ne oikeastaan sisältäneet muuta kuin oireita joistain henkisistä ongelmista. Sanottakoon, että...
  4. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Joskus kauan sitten oli sellainen tapaus, jossa jonkun ryhmähassuttelun seurauksena isolle määrälle jäseniä annettiin loppukesän kestävä pelikielto. Sitä sitten lievennettiin vähän ajan päästä, jolloin osa päästettiin pälkähästä ja osa istui viikon. Silloiset modet myös sanoivat suoraan, että...
  5. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Pelikieltoihin en ota kantaa, mutta tuo jäsen @KiekkoMes viesti on oiva esimerkki siitä, mitä jälki voi olla, kun ihmistä vituttaa ihan huolella.
  6. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Perinteet on hienoja, ja niitä tulee vaalia. Jonnet ei tiedä, mikä oli vajakkilisäys.
  7. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Se oli melkoinen show. Itse muistan ajatelleeni, että silloinen modetiimi valitsi tarkoituksella sen kaikkein typerimmän vaihtoehdon toimia ihan vaan sen takia, että halusivat näyttää, miten kovia tyyppejä ovat. Moderointi oli ihan silkka vitsi vielä monta vuotta tuosta eteenpäinkin. Nykyinen...
  8. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Tuossa vuosikymmenen alkupuolella pääsin erään palstaveljen silmätikuksi, ja hän vaikutti käyttävän paljon aikaa erilaisiin henkilökohtaisiin hyökkäyksiin minua kohtaan. Olihan se hämmentävää. Samoihin aikoihin olin silloisen moderointitiimin inhokki, koska pidin esillä muutamia epäkohtia, kuten...
  9. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Tuo tapahtuu aika herkästi missä tahansa keskustelussa, jossa muutama innokas samanhenkinen keskustelija ottaa tilan haltuun. Ymmärrän hyvin, jos jotakuta ei enää sen jälkeen kiinnosta kirjoittaa mielipidettään, jos se joko sivuutetaan tai mitätöidään. Itse olen enemmän stalkkeri kuin aktiivinen...
  10. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Minun mielestäni vastakkaiset mielipiteet rakentavasti esitettyinä on minkä tahansa keskustelun suola. Mikäs sen mukavampaa, kuin oppia, miksi joku ajattelee eri tavoin kuin itse, tai joutua perustelemaan oma kantansa ehkä syvemmin kuin mitä aiemmin on itse edes ajatellut. Eikä näissä...
  11. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Ja seuraavalla nimimerkillä kirjoittelu alkaa todennäköisesti ennen joulua.
  12. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Tällaista toimintaa arvostan: keskustelijoille on annettu siimaa harmittomaan jaskanpauhamiseen, mutta peli pistetään ajoissa poikki ennen kuin se lähtee käsistä. Ketään ei pistetä jäähylle. Homma pysyy siistinä ja kenellekään ei tule paha mieli (ehkä). Osallistuva ohjaaminen on tehokkaampaa ja...
  13. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Aineksia Kirjoittelijalla olisi ollut oikeinkin hienoksi kirjoittajaksi, mutta tahtoa ei ollut. Ymmärrän poiston. Hänen kunniakseen on sanottava, että vaikka hän tuntui olevan aina kaikkialla, niin olkiukkoja rakensi huomattavan vähän, jos ollenkaan. Muutama hyvin aktiivinen kirjoittaja ei...
  14. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Olen ollut pistävinäni saman merkille, eli linja on hiljalleen muuttunut sellaiseksi, että myös mamu-pelkoisille on alettu antaa pelikieltoa. Minähän en tietenkään voi mitenkään tietää, mistä tällainen moderoinnin ryhtiliike on aiheutunut, mutta se on hyvin tervetullut. Aivan liian pitkään...
  15. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    AB ei ymmärtänyt sitä, että tietyille varpaille ei vaan tallota, tai seurauksia tulee. Ihan omaa syytä siis tuo kakku. Olisi tyytynyt käyttämään sallittuja ja sääntöjä noudattavia ilmauksia, kuten esimerkiksi "kyllä te olette mielenkiinoista sakkia harhoinenne", "Sätkimisesi on kyllä melkoisen...
  16. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Tuo keskusteluhan on parasta keskustelua Otteluketjufoorumilla aikoihin. Tunnetta, oman kannan puolustamista, pientä tökkimistä, mutta ei haistattelua tai muuta peeloilua. Tuollaista sen pitääkin olla.
  17. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Jaa mää vai? No ihan oikein meni! Asiahan on kuitenkin niin, että linkin kuvaamatta jättäminen rikkoo sääntöjen pykälää... öö... tota... no rikkoo se! Ja sitäpaitsi se Siivun linkki oli ihan väärällä tavalla hauska. Tämä linkkki olisi ollut oikealla tavalla hauska...
  18. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Myönnän tarkoitushakuisuuden suoraan. Tarkoitukseni on nimittäin osoittaa, että kanssakeskustelijoita kohtaan käytettävä töykeä kielenkäyttö on ihan ok, mutta kuvailematon linkki ei. Jos minä saisin päättää, niin tuo olisi toisinpäin, mutta koska en saa, niin voin vain ilmaista asiasta...
  19. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Ei ole todellista! Voi jössesä että olet pihalla. Väännetäänkö rautalangasta? Tää on ihan peruskamaa mutta nyt vedit itsesi niin syvälle solmuun että on pakko auttaa. Oletko humalassa? Oletko huumeissa? Hyvin sä vedät. Ainoa mikä tässä on vaikeata on katsella sinun säälittävää kiemurtelua. Eli...
  20. T

    Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

    Linja siis pitää. Kritiikki aiheuttaa vain sen, että kritisoiduista toimenpiteistä ja toimintatavoista pidetään entistä tiiviimmin kiinni, koska juuri siten aikuiset ihmiset toimivat. Nyt kun yksi iso virhe on korjattu, niin ei sitä siihen tarvitse jättää. Siitä vaan epäkohtien purkutalkoisiin...
Ylös