Hakutulokset

  1. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Suomi tosiaan voitti eilen, mutta mikäli Ruotsi olisi voittanut niin siitä olisi tullut näkökannasta riippuen hetkeen ehkä pahin maansuru hetkeen tai sitten ainakin vuoden 2003 Ruotsi-tappion ja joidenkin 1980-luvun tai 1970-luvun Puola-tappioiden jälkeen. Vaihtoehtoisesti maansuru olisi...
  2. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Kun noita Ruotsin 'sulamisia' miettii aiemmissa Ruotsin jäänneissä vain Puolivälieriin niin tältä ne näyttivät: 30.4.1996: Ruotsi-Yhdysvallat 2-3 (Christopher 'Chris' Tancill Ruotsin Kaatajana ajassa 32.37 vaikka Daniel Alfredsson vielä kavensikin ajassa 39.08, luistelivat lopun toista erää...
  3. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Ruotsi on aika harvoin jäänyt Puolivälieriin ja silti enemmän kuin Talviolympialaisissa. Tämän päivän Puolivälierän ulkopuolelle jääminen tarkoitti nyt vasta kuudetta kertaa milloin Ruotsi ei pelaa vähintään Välierissä. Edelliset kerrat olivat vuosina 1996, 2000, 2012, 2015 ja 2016...
  4. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Ja tosiaan, Ruotsille ei sitä kolmannetta perättäistä MM-kultaa suoda vieläkään. Ei edes vaikka Ruotsilla saattaa tai on saattanut nyt olla parempi joukkue kuin mikä 1990-luvun dynastiaryhmä oli ennen vuotta 1995 noin vuodesta 1991 eteenpäin ja heti kun saivat vain 1980-luvun huippumaajoukkueen...
  5. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Juhlatunnelmista huolimatta vähän harmittaa ja huolettaa kun Saksa joutui lähtemään yhdessä Sveitsin kanssa kesälomille. Etenkin jälkimainittu vain sekuntien kymmenysten takia ja siitä sitten päästetystä Jatkoajan maalista johtuen. Tsekkikin on pelottavan vahva joukkue ajatellen mahdollista...
  6. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Hieno voitto! Ja jääpähän ainakin hyvät muistot vaikka Välierissä, mahdollisessa Pronssiottelussa tai Loppuottelussa ei pärjättäisikään! Ehkäpä nyt tuomarointia voi sanoa nyt sellaiseksi kuin se on eli melko huonoksi ilman huonoimman nähdyn sellaisen ottelun mainetta ja ainakin ilman sitä...
  7. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Jatkoajalle siis mentiin kun ei kerran nähtävästi haastettu tai katsoin väärin. On nämä tämän päivän ottelut olleet kyllä sellaisia, että mikäli tarvitsisin nitroja niin lusikka olisi heitetty todennäköisesti joko jännityksestä tai kiehumisesta johtuen nurkkaan. Tätä huonompaa tuomarointia on...
  8. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Tuliko tuosta nyt sitten sitä maalia vai ei? Ainakin helskutin täpärälle menee jos hylätään. Oikeus ja kohtuus olisi siitä kaukana.
  9. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Tiedä tuosta, mutta ei Kaskia survontaan tarvita kun nyt tuli maali!
  10. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Tässä mitään olla sössötetty vaan kerrottu tosiasioita. Suomi tässä kärsii ilman muuta, mutta niin kärsii muutkin.
  11. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Joo. Mertaranta nyt on vouhottanut historian aikana huomattavan vähemmästäkin syystä. Ja yleensä aiheetta. Vouhotuksen noloutta pahentaa se, että nämäkään viheltämiset eivät ole olleet edes kisojen huonointa ja myös Tsekki-Saksa-ottelussakin on tapahtunut muutama päivänselvä viheltämättä...
  12. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Sisu Team oli Suomen B-maajoukkueen ehkä tunnetuin nimi vuosina 1967-1994. Sitä ennen vuosina 1950-1966 oli vain pelkkä B-maajoukkue tai B-Leijonat ja vuosina 1995-1997 ja ehkä kunhan lakkautusvuoden saisi selville niin vuosina 1995-1998 oli olemassa Sisu Teamin seuraaja nimeltä Team Karjala...
  13. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Hyvä, että maali saatiin. Tsekki-Saksa-ottelussa sitten linjatoimitsijana Nikulaisen Lauri. Kunhan ei Latella vaan vihellykset jää puolitiehen tai vihelletä kypärä silmillä niin eiköhän siitäkin ottelu tule.
  14. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Venäjällä tosiaan meni tiukille, mutta kelpo suoritus ja pääsy Välieriin. Venäjän osalta historiallisesti se on jäänyt myöskin Puolivälieriin ainakin vuosina 1994, 1995, 1998, 1999, 2001, 2003, 2006, 2011, 2013 ja viime vuonna 2018. Lisäksi mikäli IVY-ajan haluaa laskea mukaan niin vuonna 1992...
  15. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Jaa. Tuntuvat olevan hieman vuodesta riippuvaisia nuo Puolivälierien putoajien sijojen määrittelyt. Tai sitten vain ainakin tämän kerran laskin itse väärin.
  16. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Yhdysvalloilla onkin Puolivälieriin jääminen yllättävänkin tuttua näinä vuosina vaikka taitoa olisi muille jakaa. Kaikkiaan on jääty Puolivälieriin vuosina 1992, 1993, 1995, 1999, 2000, 2002, 2005, 2006, 2007, 2008, 2011, 2012, 2014, 2017 ja nyt tietenkin 2019. Pronssiottelun häviävänä...
  17. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Kanada vuorostaan oli jäädä ulos Välieristä neljän sekunnin kymmenyksen verran ennen kuin tuli tasoitus ja myöhemmin Jatkoajan suoma maalikin. Välieristä puhuen Kanada on jäänyt ulos 1992, 1998, 2001, 2002, 2010, 2011, 2012, 2013 ja 2014 ja tänään oli tosiaan mainittujen sekunnin kymmenysten...
  18. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Sveitsille jäi tosiaan kaikkien aikojen viides Välierä-paikka vain neljän sekunnin kymmenyksen takia saamatta. Muut kerrat milloin Sveitsi on ollut Välierissä olivat vuosina 1992, 1998, 2013 ja 2018. Ja näistä Pronssiottelun häviävänä osapuolena 1992 ja 1998. Puolivälierissä Sveitsi on ollut...
Ylös