Hakutulokset

  1. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Että sellaista. Ei riittänyt kudit. Kärpät on liian vahva suorittamaan rutiinillakin. Ei silti hävettävää tänään. Nyt sitten kaikki energia Liigaan.
  2. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Olen tykännyt CHL:sta, mutta edellinen ottelu tosiaan oli vähän tylsä. Olisi ollut, vaikka SaiPa olisi voittanutkin. Toki se nyt olisi jättänyt hyvän maun suuhun, mutta kieltämättä siitä puuttui se eksotitiikka joka sarjassa on aiemmin ollut. Esim. Geneveä vastaan oli todella mielenkiintoiset...
  3. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Eipä tuossa oikein jossiteltavaa jäänyt. Ei vaan riittänyt SaiPan intensiteetti ja laukaukset oli luvattoman heikkoja. Kärpät on kyllä helvetin vahva nippu. Hemmetin vaikeaa on Oulussa kammeta tasoihin, mutta ei nyt heitetä sitä kirvestä kaivoon.
  4. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Tässähän alkaa vähitellen muodostua oikea hegemoniaparivaljakko keltamustista ja näädistä. =) Revanssia siis hakemaan viime kauden tapahtumista!
  5. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Tosin ihan samassa ottelurumbassa on moni muukin seura (jotka pelaa myös CHL:aa) ja näyttäisi kulkevan (ainakin osalla). Olisiko sitten harjoittelussa jotain pielessä? Vai onko SaiPa tosiaan pelannut (ikävä kyllä) alkukauden kaikkien kykyjensä ylärajoissa ja paukut on jo loppumassa... Toivon...
  6. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Sama laamailu jatkuu CHL:ssakin. Ei vastustaja toki huono ollut, mutta ei SaiPa totta puhuen antanut mitään vastusta. Se alkusyksyn SaiPa olisi voinut tämänkin ottelun viedä, mutta ei. Siellä taitaa olla lähes koko joukkueella polla melkoisen jumissa tällä hetkellä. Saa kyllä tapahtua...
  7. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Ha ha, eli reikäjuustoa vastassa taas. Kelpaa.
  8. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    No tuli mitä tuli. Kaikki pitää voittaa. Tietysti ennakkoon helpoin vastus olisi siinä mielessä järkevin toivottava, koska silloin voisi avautua mahdollisuudet parempiin osuuksiin tuosta potista. Kivaa tietty jo se, että sieltä tulee nyt jo jotain. Joskin sillä paikataan matkakuluja jne. mutta...
  9. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Skellefteå olisi tosiaan ehkä mieleisin vastus. Ruotsin hallitseva mestari. Pääsisi ainakin kunnolla mittamaan tasoa. "Suomi-Ruotsi maaottelu", sopisi. Tuskin nyt ihan helppoja vastustajia tuolla on kuitenkaan kukaan tuossa vaiheessa.
  10. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Spac, ok. No siinä tapauksessa, En ole kiinnittänyt asiaan vaan riittävästi huomiota. Unohdetaan siis koko juttu. Eteenpäin: Upea homma, että pelit jatkuvat. Suurella mielenkiinnolla odotan, että kuka sieltä tulee vastaan. Toivottavasti ei mikään toinen suomalainen joukkue tässä kohtaa...
  11. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    No, kyllä sen rapsan voisi ihan hyvin tv-lähetyksenkin pohjalta tehdä. Ei voida olettaa, että kaikki ovat syystä tai toisesta pystyneet ottelun katselemaan sitä kautta, kun ei nuo kanavat automaattisesti näy. Joten analyysi kiinnostaisi ehkä monia. Itse nyt en osaa peliraportteja tehdä...
  12. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Kummastelen, että ei ole minkäänlaista raporttia Jatkoajassa SaiPan eilisestä voitosta?
  13. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    SaiPalla kasassa toistaiseksi jaossa olleista pisteistä 8/12, eli ihan hyvässä kurssissa mennään. Zug ja Vitkovice jo voitettu kerran, joten voitettavissa jatkossakin. Ihan hyvät saumat jatkoon, mielestäni.
  14. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Joo, oikeastaan kun nyt mietin, niin lauantain tappiovitutus oli suht lähelle samaa tasoa kuin häviäminen pleijareissa. Ehkä se on tämän turnauksen luonne. Otteluja on vähän ja jok'ikinen merkitsee paljon jatkon kannalta. Runkosarjaa pelataan kuitenkin niin monta kierrosta, että tappiot sillä...
  15. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    No ei, mutta kyllä ainakin itse huomasin näihin peleihin syttyväni ja eläytyväni kuin Liigapeleihin konsanaan. Voitto Zugista tuntui aivan helvetin hienolta ja sitten tappio Ingolstadtille vitutti suuresti. Eli omalla kohdallani tämä CHL ei ole mikään hmv-juttu ja toivon mukaan SaiPa pääsee jatkoon.
  16. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Oli kyllä katastrofaalisen heikko ottelu SaiPalta hienon Zug-matsin jälkeen. Rupesi ihan vituttamaan kun katsoi tota touhua. No sellasta se ja ei tästä voi mitään lopullista päätellä, onneksi.
  17. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Aivan tajuttomasti rispektiä jätkät, että seuraatte SaiPaa ulkomaille! Luulen, että pelaajat on mielissään kun huomaavat pienen, mutta meluisan keltamustan ryhmän paikan päällä. Tuo on kunnon fanitusta tuo! Jotain reissublogia sitten kehiin, tunnelmia ja kuvia.
  18. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Jos joku SaiPan kannattaja (tai useampi) sattuu asumaan joissain noissa kaupungeissa, niin melkoisen hienoa herkkua saada kannattamansa seura paikan päälle pelaamaan ja vielä ottelussa jossa on panosta. =)
  19. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Ihan mielenkiintoinen lohko. Saksan jengin tilalle olisin ottanut ruotsalaisen ennemmin, mutta hyvä näin. Voittamaan lähdetään! Zugissa ei taida pelata ketään suomalaista/suomalaisia tällä hetkellä?
  20. T

    SaiPan harjoitusottelut ja CHL 2014

    Lohkoarvonta koittaa pian. SaiPan sivulla on nuo korit. SaiPa kakkoskorissa, josta ei siis vastustajia samaan lohkoon tule. Muita suomalaisia ei myöskään. Mitä toivoisitte vastustajiksi? Jonkun suhteellisen nimekkään toivoisin itse, se voisi ehkä yleisöä houkutella vielä lisää. Esim...
Ylös