Hakutulokset

  1. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Varmasti mielenkiintoinen haaste Pexxxille tähän kohtaan. Toivotaan, että menestystä tulee! Ehkä sitten seuraavaksi maajoukkueen peräsimessä?
  2. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Tanskan maajoukkuevalmentajan pesti ei olisi mitenkään epärealistinen skenaario todellakaan. Varsinkin kun Pexxxi siellä aikanaan vaikutti ja mies kyllä varmasti muistetaan.
  3. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Kyllä näkisin, että juuri tuo UTJ:n pestaaminen oli yksi aika hyvin merkittävä tekijä. Mitään Pexxxiltä pois ottamatta, tietenkään. Tuomenoksa jatkaa hommissaan, joten tulevalla kaudella osaltaan nähdään miten iso vaikutus sillä lopulta on kokonaisuuteen kun on eri valmentaja. Eikä tietysti...
  4. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Hyvä kysymys, johon ei tietysti voi oikein vastausta antaa. Taisin itse jo jossain vaiheessa kun Pikkaraisen hölmöilyjä tuli julkisuuteen todeta, että hyvä kun päädyttiin Pexxxiin. Uskon kyllä, että oli SaiPalle oikea valinta. Onneksi ammattilaiset tekee nämä valmentajavalinnat, eikä tälläiset...
  5. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Kiitoksia Tirkkoselle täältäkin. Onhan toi huikea putki, että mies johdatti SaiPan heti ensialkuun sääleihin, joissa tie sitten tyssäsi, mutta seuraavat kolme kautta on menty puolivälieriin ja kerran välieriin. Ei moista putkea ole kellään valkulla ollut keltamustissa, joten kyllä puhutaan...
  6. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    On se velho. Ei voi muuta sanoa. Parasta mitä SaiPalle on tapahtunut piiiiitkään piiiiitkään aikaan. Naatitaan.
  7. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Täällä olikin jo juteltu aiheesta. Totesin tuonne toiseen ketjuun, että onneksi SaiPa päätyi Tirkkoseen eikä Pikkaraiseen. Tuollaisia lyhytpinnaisia heppuja ei kyllä meille tarvita. Ei ole varaa moisiin hölmöyksiin.
  8. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Uskon ja samalla toivon,e ttä ainakin ensi kaudella Liigassa SaiPa on Tirkkoselle se ihan ehdoton vaihtoehto. Toki jos vaikkapa KHL:sta tulisi kutkuttava tarjous, niin luulen, että siinä kohtaa voisi maisemat muuttua. Hiukan kyllä epäilisin tuota KHL:n pestiä tässä kohtaa, vaikka Peksi onkin...
  9. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Niin, olihan se Selin myös Mällin kakkosena ja siirtyi sitten ykköseksi. Jos on noususuhdannetta, niin Santanen voi hyvinkin olla SaiPan valkku Tirkkosen jälkeen. Olisi kieltämättä aika loogista kun SaiPan historiaa katsoo, mutta sen näyttää aika. Mitäs ihmiset on mieltä tästä uudesta...
  10. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    No niin, eli Tirkkonen siis. Spekuloinnit voi lopettaa. Miehestä on varmaan kaikki sanottu mahdollisesti puoleen jos toiseenkin. Itse toivotan Peksin tervetulleeksi ja annan hänelle täyden mahdollisuuden näyttää osaamisensa! Tervetuloa takaisin Pekka Tirkkonen.
  11. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Olen ainakin itse alkanut lämmetä Tirkkosen valinnalle. Varsinkin jos nyt Pikkarainen ei ole tulossa, kuten vahvasti näyttää. Vaihtoehtoja ei tosiaan ehkä paljoa ole. Varmaan SaiPa voisi vaikka kenet valmentajan haluta, mutta on toinen asia haluaako valmentaja SaiPan... ja mihin hintaan...
  12. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Niin se oli Suikkanenkin arvoitus, oli toki voittanut Mestiksen herruuden Hokin peräsimessä, mutta siinäpä se. Luulen, että aika harva uskoi etukäteen Suikkasen vievän kriisi-TPS:n mestaruuteen saakka. Ihan villi kortti koko mies oli siihen aikaan. Myös Pikkarainen on valmentanut Mestisporukan...
  13. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Niinhän tuo Tirkkonenkin kiistää. Syy noissa on se, että eivät halua tunnustaa asiaa, ennen kuin seura virallisesti ilmoittaa. On näitä juttuja ennenkin nähty. Ota nyt sitten selvää, mutta jotenkin tuo Tirkkonen tuntuisi todennäköisemmältä, joten sen mukaan mennään. Toki kaikkein hienointa...
  14. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Se on kyllä harmi, kun tuollaista heppua ei SaiPaan saada. Juuri tuollaista tarvittaisiin, mutta... siinä tosiaan on se, että kun SaiPalta ei löydy niitä resursseja riittävästi, niin varmaankin tulisi kovaa vääntöä ja sarvien kalistelua. Mikä taas voisi johtaa välien tulehtumiseen ja sekoittaa...
  15. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Täysin samaa mieltä Kisapuiston kanssa. Jos Tirkkonen on SaiPan tuleva valkku, niin ihan hyvin voisi ottaa nyt jo kuvioihin mukaan katsomaan, mitä tästä nykyisestä tuubista on vielä puristettavissa ulos. Myös nuo muut seikat voisi puoltaa tuota siirtoa. Selin sinne SapKoo:n. Vaihdetaanhan noita...
  16. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Kakkosvalmentajaksi Tirkkonen voisi olla kyllä ihan paikallaan. Itseasiassa ehkä jopa erinomainen valinta siihen.
  17. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    Huvittaa kyllä edelleen, miten SaiPan ajat on ohitettu tuossa ihan tyystin. Tai no, onhan siellä peräti kuvatekstissä maininta... Kuvastaa vaan sitä, millainen asenne SaiPaan yleensä on. Ihmekös se kun tänne ei ole imua, jos ei haluta seurasta edes kirjoittaa - ikään kuin olisi häpeä jos on...
  18. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    No, sentään puoltavia kommentteja ja henkilöiltä jotka on taatusti ollut lähempänä Peksin valmennustouhuja kuin esim. minä. Sitä kai vaan SaiPan kannattajana aina välillä toivoo kuuta taivaalta, kun muillakin on. Näillä mennään sanois Ilkka Kaarna. Annetaan nyt miehen siis yrittää. Kunhan...
  19. T

    Pekka Tirkkonen SaiPan valmentajaksi

    En tiedä pitäisikö itkeä vaikko nauraa... Totta puhuen en edes tiedä mitä tästä julkistuksesta tulisi lopulta olla mieltä, mutta ainakin voidaan sanoa, että mitään korkean profiilin valmentajaa ei saada taaskaan. Liekö tuo edes mahdollistakaan. Onko se niin, että SaiPaan ei vaan ole imua...
Ylös