Hakutulokset

  1. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Samaisella Tavastian keikalla tuli oltua ja kyllähän se potkii. Loistavasti. Nimenomaan livenä tuon duon saundi kohoaa ihan omiin ulottuvuuksiinsa. Levyltäkin erittäin mainiota, mutta menee jotenkin välillä kenties liikaa himmailuksi. Etenkin tämä uusi albumi on paikoin aika hidassoutuista...
  2. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Muutenkin mielestäni yksi progen merkkiteoksista kautta aikain. Uskallan näin sanoa, vaikka lopulta nyt en ole niin syvällisesti progeen uppoutunutkaan.
  3. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Tämä on klassikko. Ei toista sanaa. *** Aiemmin tänään kuuntelin tuossa viime perjantaina ilmestyneen Mira Luodin Tunnelivisio -albumin Spotifysta. Viime vuonna ilmestyneen singlen perusteella en niin ollut erityisen innoissani tämän PMMP:n toisen puoliskon jutusta, mutta levy yllättikin ihan...
  4. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Trance-musiikin iätön klassikko tässä. Ei toki se ihan alkuperäinen versio 90-luvun alusta, mutta siltikin. Merkittävä kappale genressä. Koko trancen lajityyppi eli kyllä kultakauttaan siinä 90-luvun puolivälisssä, sanoisin. Age of Love (Jam & Spoon Mix)
  5. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Tästä täysin samaa mieltä. Uusi Moonsorrow klassikko on tässä näin.
  6. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Mitä nyt vilkaisin settilistaa tältä kiertueelta niin ihan mukava rypäs PT:ta siellä näytti olevan ja upeita biisejä vieläpä, joten luotetaan siihen nyt. Ei toki soolomatskussakaan vikaa ole, joskin olen hiukan hassusti pitänyt joka toisesta SW:n soololätystä enemmän (tämä uusin on sitä...
  7. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Juuri herran viimeisin sooloalbumi, eli Hand. Cannot. Erase kuuntelussa vaihteeksi. Ensi perjantaina Circukseen kuuntelemaan livenä. Viimeinkin tulee tuo Wilsonin soolokeikka nähtyä. Olen aiemmat visiitit ohittanut syystä tai toisesta. Nyt tuntui, että oikea hetki mennä. Pitäisi tulla Porcupine...
  8. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Tässä viimepäivinä olen myös kuunnellut samaista kolmen levyn albumikokonaisuutta ja voi sanoa kyllä, että Jyväskylän poijjaat on kyllä päästäneet ulos melkoisen jytkyn. Lähtökohtaisesti tupla- saati sitten tripla-albumit herättää hiukan epäilyksiä usein, että riittääkö ideoita ja oikeasti...
  9. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Pari kertaa kuunneltu ja onhan se vankkaa tekoa taas. Äkkiseltään tuntuisi, että kauttaaltaan tasapainoisin albumi Chisulta toistaiseksi, missä ei suoranaisia heikkoja raitoja löydy ja katsotaan nyt miten kuuntelussa elää ja kasvaa, sitä kautta voi hyvinkin olla jopa paras albumi. Sinällään...
  10. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Kyseisen kokoelman kolmas levy, eli Uraani on omalla kierolla ja monisyisellä tavallaan ehkä yksi CMX:n parhaista "albumikokonaisuuksista." Yhtyehän itse vitsaili joskus tuosta jotain siihen suuntaan, että ovat tätä kyseistä levyä tehneet jo vuosia.
  11. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Toivotaan. Akustisella keikalla olin myös ja se oli upea kokemus, joskin nyt Gentle Stormia tuli hyvin vähän, mikä oli toisaalta hyvä vaan. Kun levyäkään ei ollut julkaistu silloin. Ayreonin ikivihreitä oli upeaa kuulla juuri tuon kaksikon esittämänä.
  12. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Anneke van Giersbergenin ja Arjen Lucassenin yhteistyö The Gentle Storm - The Diary kuuntelussa. On tämä jo muutaman kerran tullut paahdettua läpi ja toimii jatkuvasti paremmin. Lucassenin tavaramerkkimäinen monitasoinen sävellysjälki on mukana, mutta onneksi myös uusilla mausteilla, vaikka...
  13. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Wilsonin uutukainen on itsekin tullut kerran pyöräytettyä ja synnytti positiiviset vaikutelmat, vaihteeksi. Edellinen soololevy ei auennut oikein yhtään. Se kuulosti vaan joltain King Crimson tribuuttilevyltä ja sitä omaa ei ollut tarpeeksi. Tässä taas sitä Steven Wilsonia tuntuisi löytyvän...
  14. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    OLi tosiaan parempi mitä odotin. Jotenkin etukäteen ollut jostain oudosta syystä vähän pelko tulevaa levyä kohtaan, että siitä on tehty turhan massiivinen ja sellainen radiosoittoon vahvasti tähyävä levy, jossa imitoidaan Foo Fightersia ja vastaavia megaorkestereja. Älkää kysykö miksi tuollainen...
  15. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Hienoinen pettymys oli itsellenikin. Särmä puuttuu nyt täysin. Kahdella edellisellä on sitäkin ollut, vaikka nykytyyli sillä tapaa softi ja tunnelmoiva pääosin onkin. Tuntuu, ettei uusin albumi oikein lähde käynttiin missään kohtaa ja melodiatkin aika tylsiä ja jostain syystä Vincentin laulukin...
  16. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Ei kai vekottimen niin väliksi. Käsittääkseni nuo soi lähes missä tahansa musiikkisoftassa tietokoneella. Enemmän kyse on äänentoistolaitteistossa itsessään. Sen nyt varmaan kannattaa olla aika priimaa, jos haluaa saada jotain noista irti verrattuna vaikkapa mp3:en. Luulen, että jollain...
  17. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Tekemääni ambient/chillout soittolistaa Spotifyssa. On jo venähtänyt n. 49 ja puolen tunnin mittaiseksi. No, eipähän lopu biisit kesken.
  18. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Taitaa olla se bändin kaikkein onnistunein levy tuo minunkin mielestäni. Toki hiukan aina vaihtelee, mutta on pitänyt kyllä pintansa. Ei ihan helpoiten avautuvia albumeja, mutta sitten kun avautuu... no se on vaan todella timanttia sisällöllisesti.
  19. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    Kannattaa tosiaan antaa mahdollisuus sillekin puolelle. Totta kai se on vähän enemmän sellaista pitkien instrumentaalisten tunnelmointien ja tietyllä tapaa progressiivisemman ja psykedeelisemmän rokin sävyttämää, mutta erittäin toimivaa sellaista. Täällä jatkoajassa on jossain aikoinaan...
  20. T

    Kuuntelussa juuri nyt

    En kyllä ymmärrä miten metallin kuunteleminen ja "jumputuksen" kuuntelu sulkee toisiaan pois? Itse tunnen aika paljon metallimusiikista pitäviä, joille toimii myös esim. trance. Ja onhan esim. industrial monella tapaa noiden yhteensulautumaa. Itselleni toimii kyllä molemmat ja itse asiassa...
Ylös