Hakutulokset

  1. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Niin, tosin itse uumoilin heitä jatkopeleihin, mutta puolivälieräpaikkaa en odottanut. Tällä "omalla systeemillä" Venäjä pääsi siis pykälää pidemmälle kuin ennustelin eli pieni venyminen. Tietysti jos tällaisia lähes sadan vuoden tilastoja tutkitaan, niin poikkeamia varmasti saadaan ja voidaan...
  2. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Lisäyksenä vielä, että huomioikaa myös lohkojaot. Mielestäni mitään aivan mullistavaa ja ns. luonnollisen vaihtelun piikkiin menevää ei ole ollut.
  3. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Tästä tuli mieleen, että mitkä vakiomaat näissä kisoissa ovat kyntäneet? En kyseenalaista väitettäsi, mutta aloin itse pohtia asiaa. Jos ajatellaan kriteeriksi esimerkiksi odotusarvoa ennen kisoja, ei niinkään sitä mitkä perinteet ovat. Sanoisin, että odotuksien mukaista suoritusta voisi pitää...
  4. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    No ei yhden kuukauden rupeaman perusteella kannata liian isoja johtopäätöksiä tehdä. 2002 vuosi muistetaan Hollannin, Argentiinan, Ranskan, Portugalin ja ehkä osittain Italian rämpimisestä. Seuraavissa kisoissa Italia ja Ranska finaalissa. Saksan peli oli heikkoa, mutta en näkisi että heidän...
  5. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Jos pelattaisiin vaikka kahden vuoden sisällä 20 peliä, niin uskoisin että Espanja keräisi todennäköisesti eniten pisteitä. Espanjalla on laadukkain materiaali. Sen sijaan jos pelataan tällainen tiivis MM-turnaus, jossa jossain vaiheessa on pakko ottaa se ratkaiseva voitto, niin homma on paljon...
  6. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Ne arvioivat tulevaa puhtaasti tulosten perusteella. En usko, että niissä annetaan painoarvoa sille vaikka kaksi kisoja edeltävää ottelua olisi umpisurkeita. Sen sijaan tällainen maallikko voi nähdä, että peli on aivan sekaisin vaikka materiaali olisi kuinka hyvä. Eihän esimerkiksi jääkiekonkaan...
  7. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Sen siitä saa kun pelkkiä rankingeja katsoo. Jo pelkästään lohkojakoja katsomalla pystyi aika nopeasti laskemaan että noista kaikki eivät välieriin selviä.
  8. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Minä myös diggaan suurmaista ja esimerkiksi 2006 oli huikeat pudotuspelit. Ukraina ainoa yllättäjämaa, mutta muut perinteisiä suurmaita. Pidän kuitenkin hyvänä asiana, että esimerkiksi järkyttävää kuraa pelannut Argentiina ei ollut tällä kertaa puolivälierissä mukana. Minulla ei suosikkeja ole...
  9. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Finaalia ja pronssiottelua vailla turnaus on paketissa. Päällimmäisenä turnauksesta jäi mieleen vähän samanlaiset fiilikset kuin 2002 kisoista. Silloinhan esimerkiksi Argentiina ja Ranska jäivät alkulohkoihin. Tällä kertaa Saksa rämpi huolella, mutta myös Espanja ja Argentiina alisuoriutuivat...
  10. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Neljän parhaan joukossa ovat siis Ranska, Belgia, Kroatia ja Englanti. Ennen turnauksen alkua väsäsin omia hahmotelmia paperille, enkä tätä nelikkoa osannut poimia. Aika hyvin tuli kuitenkin haettua, sillä olin poiminut välieräpareiksi Ranska - Belgia ja Saksa - Espanja. Puolivälieriin olin...
  11. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Noniin, peleistään kovimmat potkaistaan käyntiin huonenna ja heti tiedossa on kenties turnauksen mielenkiintoisimmat herkkupalat. Uruguayn ja Ranskan kohtaaminen tulee varmasti olemaan tiukka vääntö panoksien ollessa äärimmäisen kovat. Voitolla Uruguay varmistaisi sen, että ainakaan alakanttiin...
  12. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Viimeiset pelit ennen puolivälieriä ovat käsillä. Ensimmäisessä matsissa kohtaavat iki-ihana länsinaapuri Ruotsi sekä aina yhtä neutraali Sveitsi. Iltapelissä sitten ikuinen epäonnistuja Englanti mittaa Kolumbian nykypäivän tason. Ensimmäisestä ottelusta odotan vähämaalista taistelua, enkä...
  13. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Omissa papereissani Ranska on ollut jo ennen turnausta mestarisuosikki numero yksi. Mustana hevosena en heitä oikein missään muodossa näe, sillä varmaan kaikkien jalkapalloystävien kaavioissa Ranska oli top3-kandidaatti. Tai ainakin olisi pitänyt olla. Enemmän näkisin esimerkiksi Englannin tai...
  14. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Näissä kahdessa pudotuspeliottelussa tuomaritoiminta on ollut selkeästi parempaa kuin alkulohkoissa. Annettu hieman pelata, eikä ole jokaisesta filmaamisesta vihelletty peliä poikki. Pelillisesti kovin taso on ollut tässä Portugalin ja Uruguayn ottelussa. Kisat jatkuvat hyvissä merkeissä.
  15. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Mielenkiintoiset kilpailut käynnissä kaikin puolin. Pitkästä aikaa on oikeasti ollut mukava seurata kisoja oikein kunnolla. Alkulohkot tarjosivat yllätyksiä Saksan putoamisen lisäksi sillä, että harvat maat ovat kovin vakuuttavia olleet. Argentiinalla on ollut hirveitä vaikeuksia, eikä Ranska...
  16. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Itse diggaan kyllä kovasti, että siellä loppupeleissä ovat mukana suurmaat. Niissä on kaikista eniten latausta ja draamaa. Harmittaa myös tuo lohkojako, vaikka omat otteet niihin ovat vaikuttaneet. Katastrofi olisi joku Kolumbia - Meksiko ja Uruguay - Senegal välierät (nämä siis hatusta...
  17. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Tein tuon kisaveikkauksen innoittamana kaaviot päätyyn saakka ja sen perusteella näyttäisi siltä, että ns. A-puolelle tulevat isommista maista Portugali, Ranska ja Belgia. Myös Ruotsilla näyttäisi olevan tie auki puolivälieriin, kunnes Belgia länsinaapurin pudottaa. B-puolella ovat sitten muun...
  18. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Eipä ole tullut hirveän tarkasti jalkapalloa seurattua vuosikymmeneen. Kaukana on ne ajat, kun osasi nimetä lähes kaikkien joukkueiden pelaajista ainakin puolet. Jopa äärimmäisen suuri viha Ranskaa kohtaa on hälvennyt vuosien varrella, vaikka vannoin heille ikuista vihaani 1998. Brasilia oli...
Ylös