Hakutulokset

  1. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Täytyy kyllä sanoa, että vaikka kesä oli säiden puolesta mainio täällä lännessä, niin nyt on sitten viimeisen 2,5 kuukauden aikana otettu kaikki hyvä takaisin korkojen kera. Missä olivat ne aurinkoiset pienet pakkaspäivät lokakuulta yms? Sellainen tuntuma, että vettä on satanut melkein joka...
  2. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Saatiin tänne länteenkin sitten sateet loppukesään ja alkusyksyyn kuivan keskikesän jälkeen. Nurmikko on kasvanut elokuussa ja syyskuussa vikkelämpään kuin parina edeltävänä kuukautena. Täytyy sanoa, että olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen menneisiin kesäsäihin täällä länsirannikolla. Eilen oli...
  3. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    No viestini perustui siis pitkälti omiin kokemuksiini täällä lännessä. Onhan tässä pitkin kesää tätä puitu, että toisella puolella Suomea ollut kylmää, kun taas täällä lännessä on ollut melkein jatkuvasti hienoa ilmaa. Paljonhan tässä on kyse siitä, millaista lämpötilaa ihmiset pitävät...
  4. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Ollut kyllä todella hieno kesä, vaikka tämä viimeisin pieni hellemassa jälleen tukaluudesta muistuttikin. Sadettakin ollaan vihdoin ja viimein elokuussa saatu. Tällaisia kesiä lisää jatkossakin kuin tänä kesänä on lännessä nautittu. Tulikohan niitä nyt äkkiseltään muisteltuna viisi hellejaksoa...
  5. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Nyt on täälläkin saatu vihdoin hieman sadetta. Eilen ja tänään sadellut ihan mukavasti ja taitaa melkein koko aiemman kesän sademäärät ylittyä. Ollut taas julmetun kuiva kesä. Nurmikkoa tarvinnut leikata yhtä vähän kuin viime kesänä, vaikka yhtä kuuma ei ole ollutkaan. Mahtavaa kun pientä...
  6. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Lännessä onneksi mukavat ilmat jatkuvat. Koko viikon saanut vielä t-paidalla vetää ja muutamana päivänä shortseilla. Sisällä ei ole liian kuuma ja ulkona on sopivaa. Tykkään kyllä. Toki ymmärrän, että tuollaiset 12-15 asteen kelit kera pohjoistuulen eivät ole mieluisia. Eiköhän tuonne elokuun...
  7. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Tänään on ollut tosiaan aika optimaalinen päivä. T-paidalla ja shortseilla tarkenee heittämällä, mutta ei liian tukala.
  8. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Täälläkin vielä 26-27 asteen kieppeillä lämpötila, joten ei helpotusta kauheasti näy. Yöllä lämpötila käväisee 18 asteessa, mutta huomenna taas pelkkää aurinkoa ja +25. Ei nämä helteet niin lujille ottaisi, jos tosiaan asunnon saisi hieman viileämmäksi. Toki nämä yli +30 asteen lämpötilat...
  9. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Nämä ovat kyllä aivan hirveitä kelejä ilman ilmalämpöpumppua. Sisälämpötila hipoo kolmeakymppiä ja ulkona ei pysty kunnolla edes pyykkejä ripustaa. 32-33 astetta, niin hapin kulku on aika heikkoa. Rajoittaa jo aika paljon liikkumista. Onneksi tiistaina viimeistään näyttää inhimillisemmältä...
  10. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Tukalaa alkaa kyllä olla. Viime viikon torstaista saakka on oltu hellelukemissa päivittäin, tai ainakin kutkuteltu niitä. Tiistaina olisi ennusteiden mukaan luvassa ensimmäinen "normaali" päivä hetkeen, mikä tulee tarpeeseen. Päivälämpötilat ei niin haittaisi, mutta kun yötkin on ollut viime...
  11. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Minäkään en helteistä pidemmän päälle todellakaan nauti. Tänä kesänä täällä lännessä on ollut suurimmaksi osaksi tuollaisia 18-22 asteen lukemia, mitkä ovat olleet oikein hyviä. Tasapuolisuuden nimissä kuitenkin on ihan hyvä, että jonkinmoisia hellejaksojakin tulee. Viime kesä oli katastrofi...
  12. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Lämpö sen kuin jatkuu täällä lännessä ja tällä hetkellä taitaa olla enemmän tai vähemmän koko Suomessa kuuma. Menee aika hyvin omien toivomusten mukaan, että tällainen viikon-kahden hellepiikki vielä loppuun tälle kesälle. Omaan makuun täydellinen kesä säiden puolesta.
  13. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Länsirannikolla asustelen. Toki ymmärrän, että 10-15 asteen ilmoilla vslitetaan lämpötilaa, mutta täällökin porukka kitisee, vaikka koko ajan ollu 20 asteen hujakoilla ja melkein pelkkää aurinkoa.
  14. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Nyt kun tässä on tiistaista saakka ollut hieman lämpimämpää (20 asteen molemmin puolin) iltaan saakka, niin sisätilalämpötila alkaa kipuamaan jo niille rajoille, että paljon lämpimämpää ei enää toivoisi. Eilen illalla klo 19 kieppeillä oli 22 astetta ja tänäänkin hieman 20 asteen yli on päästy...
  15. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Porissa ainakin ollut lähes täydellinen kesä. Pari mukavaa helleputkea, mitkä loppuivat kuitenkin mukavasti kun alkoi olla sisälläkin liian kuuma. Kesäkuu oli oikein komea ja heinäkuu nyt aika tyypillistä kesää. Tänään auringossa oli vähän liian kuuma tehdä hommia, mutta tasaista t-paitakeliä...
  16. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    On ollut kyllä aika täydellinen kesä tähän mennessä säiden puolesta. Ehkä vettä olisi voinut tulla enemmän, mutta lämpötilojen puolesta oikein komeaa. Pari-kolme sopivan lyhyttä hellejaksoa ja pääsääntöisesti tuollaista sopivan lämmintä, että t-paidalla tarkenee. Heinäkuussa jos tulisi joku...
  17. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Ensimmäinen vähän inhimillisempi lämpötila tänään ollut Porin suunnalla moneen viikkoon. Äsken näytti vielä mittari reilua 20 astetta ja perään napakka sadekuuro. Eilen illalla myös jonkin verran satoi vettä ja näin ollen pariin päivään kesän sademäärät taisivat tuplaantua. Sisällä on pitkästä...
  18. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Eipä ole Porissakaan pahemmin sateita näkynyt. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ukkosti ja satoi ainakin jonkin aikaa reippaammin, mutta siinä se suurimmaksi osaksi on ollut viimeisen kuukauden ajalta. Parina päivänä ohutta tihkua tullut tuon lisäksi hetken aikaa. Tänäänkin ollut...
  19. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Ensi kesäksi täytyy kyllä vakavasti harkita ilmastointilaitetta. Muutamaan vuoteen sille ei olisi ollut kyllä käyttöä, mutta tänä kesänä senkin edestä. Tänään on tosiaan ollut aivan pilvistä koko päivä, mutta silti lämpötila noin kolmenkympin korvilla. Ei aivan tyypillistä Suomea. On mukava...
  20. T

    Hienoa säätä pidellyt?

    Joo, +30 paukkunut eikä tuulesta tietoakaan.
Ylös