Hakutulokset

  1. T

    Potkut päävalmentaja Tommi Miettiselle?

    Miettisen kauden pituus on hyvin todennäköisesti lyöty lukkoon jo keväällä 2021. Tuolloin uutisoitiin Petri Karjalaisen tulevan A-nuorten valmentajaksi kahden vuoden sopimuksella ja jo silloin oli varmasti sovittu, että sen jälkeen Karjalainen siirtyy liigajoukkueen ruoriin.
  2. T

    Potkut päävalmentaja Tommi Miettiselle?

    Virta on tosiaan nähty ja hyväksi todettu jo pariinkin kertaan. Tervetuloa siis takaisin sitten joskus, mutta ei vielä ensi kaudella. Luulenpa, että Virta lähti Ruotsin alasarjoihin sillä ajatuksella, että ponnistaa sieltä SHL:ään tai ainakin Allsvenskaniin. Tuskin siis itsekään tähyilee liigaan...
  3. T

    Potkut päävalmentaja Tommi Miettiselle?

    Eipä ole, mutta heitetään veikkauksena, että lähtee liiton hommiin. Kaudella 19-20 Toman oli tarkoitus olla mukana U20-maajoukkueen valmennuksessa IPK:n valmentamisen ohessa. Kapasen lähtö Sveitsiin avasi kuitenkin oven liigan puolelle vuoden etuajassa.
  4. T

    Potkut päävalmentaja Tommi Miettiselle?

    Jäähy tosiaan jäi viheltämättä, mutta ei niin räikeä tilanne, että tuollainen reaktio olisi perusteltu. Olisiko Miettisellä ollut vielä mielessä edellisen illan pelistä Jukureiden voittomaali, jota taisi edeltää paitsio? Ihmettelin miksi Miettinen ei haastanut tilannetta, mutta eipä paitsioita...
Ylös