Hakutulokset

  1. T

    Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

    Tästä varmastikin kyse. Taitaa olla jo jonkin aikaa edellisestä ja tuskinpa Leskinen tosiaan näin nopeasti olisi luovuttamassa.
  2. T

    Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

    Täytyy alkuun painottaa, etten minäkään Maionen paluuta millään tapaa todennäköisenä pidä, mutta onhan noita mahdollisia syitä. Tuttu kaupunki ja seura, jossa sai uralleen erinomaista nostetta. Oikeastaan Maionen varsinainen nousu alkoi siitä kun pääsi pelaamaan Wilsonin kanssa ja vielä jos...
  3. T

    Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

    Olen kyllä melkoisen varma, että monikin pahottaisi mielensä jos ensin uutisoidaan tähtipelaajan sopimuksesta ja ennen kauden alkua tämä lähteekin. Näin siitä huolimatta, että optiosta kerrottaisiin sopimuksen julkaisun yhteydessä. Siksi minusta on hyvä jos sellaisen pelaajan kohdalla ei...
  4. T

    Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

    Ihan noin ohkaisesta huhusta ei kannata mieltänsä pahoittaa. Kiiskinen on ulkomaanvuosiensa aikana varsin suoraan puhunut paluusta KalPaan ja KalPa on samaan aikaan pitänyt numeroa 19 jäissä. Se voi toki olla, ettei paluu tapahdu vielä, mutta Kärpissä pelaamisen uskon vasta kun näen.
  5. T

    Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

    Janne Kekäläinen tuota hommaa on ainakin tehnyt Nashvillen pestinsä ohella. En ole huomannut uutista, että olisi jäänyt pois.
  6. T

    Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

    Ikosesta ja Parikasta ei ollut jutussa mainintaa ollenkaan? Jos kumpikaan ei ollut varmojen lähtijöiden joukossa, niin vaikuttaisi siltä, että jatkosta on tosiaan sovittu kuten Savon Sanomat jo hyvän aikaa sitten uutisoi. Ikosen osalta tuo olisi erittäin jees ja Parikkakin menettelee leveyttä...
  7. T

    Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

    Kermanilta KalPa sai kuitenkin kaksi erinomaista kautta ja Miettiseltäkin vähintään yhden. Olennaista on tietenkin sopimuksen kesto eli mitään suoraa viiden vuoden sopimusta kovalla palkalla ei tietenkään tule tehdä tuon ikäisen pelaajan kanssa. Mainitut Kerman ja Miettinen taisivat tulla...
Ylös