Hakutulokset

  1. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Joo mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu ja mitä lähtevät tekemään. Kaksi vuotta sitten pärjäsivät ihan hyvin ja periaatteessa runko oli aikalailla sama kuin nykyään. Tietenkin silloin Talbot pelasi huikean kauden ja se auttoi paljon, mutta jos löytävät ensi kaudeksi sellaisen veskarin joka saa...
  2. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Aivan käsittämätön lausunto mutta eipä tuo Nicholson taida olla niitä penaalin terävimpiä kyniä muutenkaan. Nyt sitten tietysti oli pyydelty Riederiltä anteeksi lausuntoja mutta vahinko jo on tapahtunut. Kaikenlisäksi omasta mielestäni Riederille kannattaisi... tai olisi kannattanut tehdä...
  3. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Vikan erän katselin. Eipä siinä kai sen kummempia. Avaaminen ei toiminut yhtään ja kiekonmenetyksiä tuli ihan huikea määrä. Vegas oli selvästi parempi. Ainoa mahdollisuus olisi ollut ihan huippuluokan maalivahtipeli mutta nyt oli taas sellainen päivä että Koskisen hanskaan ei tuntunut jäävän...
  4. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Joo no eihän se varsinainen virhe ollut, kun pointti tosiaan kuitenkin oli ihan oikea eli kärki on varsin terävä mutta sen jälkeen ei sitten oikein olekaan mitään. On siinä tulevalla GM:llä puuhaa.
  5. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Niin tai kahden pelaajan. Draisaitl hätyyttelee myös sadan pisteen rajaa. Ja ne puheet ovat onneksi hiljentyneet että olisi vain McDavidin siivellä noita tehnyt. Tietenkin McDavidin ollessa yhtä aikaa jäällä tekee enemmän pisteitä kuten kaikki muutkin. Mutta toisaalta McDavidkin tekee enemmän...
  6. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Oilers on viimeiset 11 peliä pelannut saldolla 7-2-2. Tuona aikana ero viimeiseen wild card -paikkaan on kaventunut seitsemästä pisteestä viiteen. Toki ovat ohittaneet muita jengejä eli kehitystä siinä mielessä. Luulisin että jos viimeisistä 13 ottelusta voittaisivat 10 niin voisivat...
  7. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    No mutta olihan se eka maali Koskiselta karmea virhe jolla päästi vastustajan ilmaiseksi taisteluun mukaan. Toista en hänen piikkiinsä niin laittaisi. Ja otti paljon hyviä torjuntoja joilla auttoi joukkueen voittoon. Mutta noiden helppojen virheiden määrää pitäisi saada vähennettyä. Pari...
  8. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Niinhän sitä kai pitää toivoa että Koskinen on riittävän hyvä. Toisaalta tälläkin kaudella kohtuullisen hyvät tilastot kokonaisuudessaan vaikka vetikin ihan karmean putken välissä. Eli pystyykö sitten pelaamaan koko kauden hyvällä tasolla vai onko se aina tuollaista vuoristorataa. Jos on, niin...
  9. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Kunpa tietäisi että millainen on Koskisen oikea taso ja pystyykö pelaamaan tasaisesti läpi kauden. Jos pelaa kuten joulukuussa tai nyt, niin ei ole mitään isompaa hätää ensi kautta ajatellen. Jos pelaa kuten tammi-helmikuussa, niin sitten on hätää. Ja onhan siinä edelleen sitä että niitä...
  10. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Itsekään en juuri ole kokonaisia pelejä katsellut viime aikona(kaan). Eli ihan täydellistä kuvaa ei Sekeran tekemisestä ole. Mutta sen mitä olen nähnyt, niin on näyttänyt hyvältä. Tekee kiekon kanssa yleensä järkeviä ja rauhallisia ratkaisuja. Hieman on nähtävissä että liike ei ole parasta...
  11. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Ja sitten Senatorsia vastaan Cave 1+0, Currie 0+2 ja Lucickin hyvin mukana pelissä. Aika vaikeaahan tuo oli mutta sentään voiton saivat kairattua. Koskiselta toisen erän loppuun todella tärkeät torjunnat joilla esti Sensin alivoimamaalin. Draisaitl ja RNH vaihtoivat päittäin paikkoja toisessa...
  12. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    No mutta. Olivat kai ekan erän olleet pelissä mukana? Aika karulta näyttää sitten tuo toisen erän alkupuoli. Draisaitl ja RNH tekivät maalit mieheen. Stolarzille ensimmäiset minuutit Oilersissa ja samantien pelasi yli 30 minuuttia eli lasketaan siihen RFA-statukseen oikeuttavaksi peliksi...
  13. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Joo se on hyvin mahdollista vai jopa todennäköistä ettei kukaan vain halunnut Petrovicia. Mutta sinänsä hassu kommentti ettei halunnut antaa ilmaiseksi kun nimenomaan ihan hyvin olisi voinut vaikka antaa ilmaiseksi niin olisi säästynyt vähän rahaa. Mutta ei tuolla tietenkään oikeasti ole mitään...
  14. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Joo eihän sitä kauppoja kannata tehdä pelkästään kauppojen tekemisen ilosta. Mutta sinänsä vähän ihmettelen Gretzkyn lausuntoa Petrovicista: "I wasn’t giving him way, if we get an injury or two,” said Gretzky. “We gave up a third-round pick to get him and I wasn’t giving him away just to say we...
  15. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Se olisi sitten siirtorajapäivä. Oilersin osalta en odota oikein mitään. Ihan hienoa olisi jos onnistuisivat jonkun tai jotkut sopimukset kauppaamaan pois ja saamaan muutaman vuoron takaisinpäin, mutten ylläty jos se ei onnistu. Lähinnä tietenkin kesän UFA:t eli Chiasson ja Petrovic voisivat...
  16. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Peliä en katsellut, mutta oli näemmä vedetty oikein tyypillinen Oilers-erä alkuun. 2-0 johdosta 3-2 tappiolla hetkessä. Tarinat kertovat että Draisaitl-RNH kaksikko oli toiminut edelleen ihan hyvin kuten siinä edellisessäkin missä Draisaitl pelasi loistavan ottelun. McDavidin ketjun peli oli...
  17. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Oli ihan kiva nähdä kolmannessa eeässä RNH ja Draisaitl samassa ketjussa. Tuntui toimivan ihan hyvin ja tuosta voisi ehkä jatkossakin rakentaa jotain jos McDavidille löytyisi laitahyökkääjät. McDavidin pelikunnosta ei vielä ole tietoa mutta eilen treenasivat ilman häntä näillä ketjuilla...
  18. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Currie on tehnyt tammikuun 9. päivän jälkeen eniten maaleja AHL:ssä eli 15 osumaa 17 pelissä. Joten hänet laitetaan luonnollisesti sellaiseen paikkaan että pääsee kokeilemaan jatkuisiko putki ylhäälläkin... toisin sanoen nelosketjuun Rattien ja Brodziakin kanssa. No, noinhan se aina menee...
  19. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Vähän Bensonia tehokkaampi Condorsissa on pelimäärään suhteutettuna Cooper Marody joka myös on tulokas vaikkakin pari vuotta Bensonia vanhempi. Marodyhan kävi kuusi peliä pelaamassa ylhäälläkin. Ihan oikeassa olet siinä että näyttöjen puolesta Bensonkin ansaitsisi näyttöpaikan ylhäällä ja oletan...
  20. T

    Edmonton Oilers 2018–2019

    Currie on mielestäni ansainnut ainakin yhden NHL-pelin joten kiva nähdä hänet Oilersissa. Osin sen takia että tekee hyvää tulosta AHL:ssä mutta myös sen työmäärän johdosta minkä on tehnyt tuonne päästäkseen. Varaamaton kaveri ja tuli ECHL:n kautta saaden sitä kautta annettua näytöt...
Ylös