Hakutulokset

  1. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Meidän vuosi.
  2. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Kiinnostaisi kuulla yksikin urheilullinen peruste, jolla joku oikeuttaisi Peltosen jatkon?
  3. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Siellä on Hölöä lukuunottamatta tulokaskoutsit neljän joukossa joka jengillä.
  4. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Ainakin allekirjoittaneella kestää, kunhan touhussa on joku punainen lanka. Nyt mennään tässä käsillä olevassa projektissa samoilla raiteilla etenemättä yhtikäs mihinkään, ainakaan eteenpäin.
  5. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Harvaa täällä varmaankaan harmittaa Törmäisen, Kojon tai Pikkaraisen tuomareiden kritisoinnit IFK-stintin aikana. Kyllä se on niin, että paidan väri vaikuttaa ja olen vakuuttunut että Tapolan turvanaukomiselle penkin takana jopa sytyttäisiin, kun tottuisi ensin näkyyn miehestä IFK:ssa.
  6. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Minä olen todella huolissani jos urheilullisen puolen tärkeimpään pestiin ei saa asiaansa vihkiytynyt UTJ palkata omia palasiansa, vaan sieltä hallituksen puolelta kävellään näissä yli. Samalla Tobiaksella ei aivan varmasti ole valtuuksia Villeä vaihtaa vaikka pitäisi. Jos Salmelaisesta on...
  7. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Paitsi Pekka.
  8. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Vuoden stunttivalmentajiksi (sopimustilannetta tarkastamatta): - Pikkarainen, Kivi, P.Matikainen (tiedän), Tilkanen. Pidemmällä lapulla: - Jaloset, Virta ja päälle muut tutkan alla liitävät. Ilmeisiä nimiä on paljon muitakin, mutta en usko että he ovat saatavilla. Muutos tarvitaan, se on...
  9. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Meidän on varmaan ihan turha kusta muiden koutsien niskaan, niin kauan kun täällä pyörii kaiken maailman Selinit tai Peltoset nollanäyttöjen sopimuksilla.
  10. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Pekka Virta kävisi hyvin. Kaikilla ei kyllä tosin ole silloin kivaa, ja vapaamatkustajat tippuvat väistämättä kyydistä. Mutta kun Virran joukkueen peli toimii, se toimii.
  11. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Sen verran eri laji vaatimuksiltaan, etten ehkä päävalmentajaksi tyrkkäisi. En kuitenkaan millään muotoa tyrmää roolia valmennusryhmässä, olisi jopa mielenkiintoinen lisä.
  12. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Jep. Sinänsä tykkään että asioista puhutaan, mutta toisi keskusteluun lisäarvoa kun asia muotoiltaisiin johonkin kontekstiin. ”Tapola ei ole tulossa IFK:hon” vs. ”Varman lähteeni mukaan Tapola ei ole tulossa IFK:hon” vs. ”Minusta tuntuu ettei Tapola ole tulossa IFK:hon”
  13. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    JJ ottaa ”hieman” paremmat hillot muualta Euroopasta jos portit P-Amerikkaan eivät aukea.
  14. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Pekka Virran paikka tämä on, ihan sama vaikka loppukausi menisi rämpiessä. Joku pelillinen runko tuohon touhuun täytyy saada, ja IFK:lla resurssit Virran pelitapaa ruokkimaan riittävät.
  15. S

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Jos ei valmiita kovia nimiä ole saatavilla esimerkiksi ensi kaudeksi, niin Maso Lehtonen Mestiksestä voisi olla kova haku. Käsittääkseni moderni pelaajia pumppaava pelaajaläheinen koutsi. Mason sopimustilanteesta tai halusta koutsata liigassa ei kyllä mitään hajua.
Ylös