Hakutulokset

  1. S

    Tänään TV:ssä

    Katsoin tämän jostain suoratoistopalvelusta ja pidin kovasti toteutuksesta. Juonihan ei ollut keksitty vaan ihan todellisuuspohjainen, joten sitä olisi muutenkin huono arvostella ja näyttelijätyö oli erinomaista.
  2. S

    Tänään TV:ssä

    Phil Lynott - kun olen poissa Vähän myöhässä olen, kun tää tuli jo torstaina YLE Teemalta, mutta Areenasta tietysti voi katsoa milloin tahansa... Hyvin usein ao. yhtye mielletään 80-luvun glamrock-yhtyeeksi, vaikka se perustettiin jo 60-luvun lopulla. Niinikään, monille yhtye on tuttu vain...
  3. S

    Tänään TV:ssä

    Tuli katsottua, tietysti, mielenkiinnolla ko. ohjelma yhdestä minun ja kavereideni 60-70-luvun taitteen suosikkiyhtyeestä, taltiointi, josta en edes ollut tiennyt yhtään mitään. Lisäarvoa ohjelma sai kertomus ao. kavereiden alkuaikojen toiminnasta jo ennen CCR:n syntymistä. Merkillepantavaa...
  4. S

    Tänään TV:ssä

    Kappas, kiitos vinkistä! Pannaanpa häläri tuolle...
  5. S

    Tänään TV:ssä

    Mitä isot pojat ovat kertoneet, niin kyllähän me, arvon veli @Johnny B. Goode, ollaan kuitenkin aika kuoropoikia suuremmassa seksin/pornon eri toteutusmuotojen mittakaavassa - uskoisin... No toki, ajatusten tasolla...
  6. S

    Tänään TV:ssä

    Molempiin lyhyesti: EI! Ex-lankomies-vainaa joskus kehui maistaneensa lastensa evästä suoraan alkuperäisestä lähteestä ja oli tykännytkin - missä mielessä ja tykkäsikö vaimokin ja tarjoutuiko hänellekin imettävää, jäi (onneksi) epäselväksi... kuten myös sekin, onko ex-lankoni juuri siksi jo vainaa?
  7. S

    Tänään TV:ssä

    Jaksoin valvoa ja katsoa tuon Mollbergin Tuntemattoman. Kuten täällä jossain ketjussa joku totesi, Molle "onnistui" niistämään Linnan huumorin lähes kokonaan omasta teoksestaan, mikä on minusta iso miinus kokonaisuuden kannalta. Lisäksi tuntuu siltä kuin elokuvanteon loppuvaiheissa olisi...
  8. S

    Tänään TV:ssä

    Katselin Areenassa läpi kaikki kolme osaa ja nyt on aika turta ja tyhjä olo - voi helvetti vieköön tätä ihmiskuntaa... Olin toki kuullut "Stalinin vainoista" ja nähnyt juttuja ja lukuja mm. Stalinin kanavan rakentajien kohtaloista, mutta tuollainen totaalitaarinen julmuus ja välinpitämättömyys...
  9. S

    Tänään TV:ssä

    Jep - tuli näin myöhäisherännäisenä katseltua pikana, aina viisi annosta putkeen, tuo ensimmäinen tuotantokausi ja nyt olisi tarkoitus jatkaa saumattomasti tätä seuraavaa. Kiitos YLE:lle, että uusivat ekan kauden näin nätisti toisen yhteyteen, kun näitä yksittäisiä jaksojakaan ei voi juoneltaan...
  10. S

    Tänään TV:ssä

    Tänää Avalla n. klo 20:00 jääkiekko-ottelu Suomi-Kanada. Uskoakseni ihan mielnkiintoinen reality-sarja sille, joka on jaksanut seurata sitä alusta lähtien. Toki, näkemykseni mukaan, tällaisen yksittäisenkin esityksen voi katsoa menettämättä fokusta kokonaan toisin kuin esim. jossain Big...
  11. S

    Tänään TV:ssä

    Jep - kuuluu ehdottomasti katsottavien joukkoon... Kiitos - enpä olisi tainnut huomata itse
Ylös