Hakutulokset

  1. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Enpä tiedä RKTL:n arvion tarkkuudesta, joskaan en epäile niinkään motiivia, vaan sitä että Lapin maa on laaja ja RKTL:n tutkijoita on kovin vähän. Se lienee selvää, että pysyvästi Lapissa olevia yksilöitä on korkeintaan kymmenen, luultavasti alle. Mutta Venäjän puolelta tulevien ja menevien...
  2. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    No, kyllähän vaikka viisi yksilöä syö vuodessa jo aika monta poroa. Ja tosiaan naapurimaan sudet vievät vaikeasti laskettavan osansa. Ahman aiheuttamat kulut ovat 5 miljoonan €n luokkaa vuodessa. Susia on niin vähän, että ne aiheuttavat vain noin miljoonan vahingot, eli samaa luokkaa ilveksen...
  3. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Poronhoitoalueella pyritään pitämään pienempää susikantaa, mutta tosiaan kuinka pientä? JA mikä on nykyinen kanta? Lähteet ovat liikuttavan erimielisiä. Näkemäni vaihteluväli on 5-50. Ei niitä voi hirvittävän paljoa olla, kun porojakin menee niiden suihin vain muutama sata vuodessa. Sen sijaan...
  4. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Ei tämä oikeasti ihan niin vaikeaa ole kuin mitä Brysselissä kuvitellaan. Erämaassa pysyvä susi kulkekoon rauhassa. Eikä kenenkään pidä niitä siellä häiritä. Sen sijaan ihmisten ilmoille tulevan pitäisi automaattisesti saada lopettaa. Ei pidä jäädä odottamaan sitä milloin susi tai sudet ryhtyvät...
  5. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Yksittäisen koiranomistajan varmaan kannattaa tuollaisessa tilanteessa pistääkin koiransa sisälle. Mutta väärinhän se on, että ihmisen pitää susia pelätä omalla pihallaan. Olisi ilman muuta yhteiskunnan velvollisuus pitää häirikkösudet poissa pihoilta. Tässä asiassa on havaittavissa ihmeellistä...
  6. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Huh huh että on luonnosta vieraantuneen kaupunkilaisen skeidaa. Ihanko oikeasti uskot, että koiraeläimet luonnostaan asustavat sisätiloissa tai jossain etelässä palmujen varjossa?? Kaikkea sitä kuuleekin, kun ikää tulee. Totta hitossa koiran on parempi olla luonnollisessa ympäristössä kuin tuoda...
  7. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Muutenkin olen vilpittömästi sitä mieltä, että siinä mentiin pahasti mäkeen kun annettiin EU:n luontodirektiivin määrätä petomäärät Brysselissä. Määrät pitäisi määrätä paikallisesti. Kaatolupia pitäisi pystyä antamaan huomattavasti helpommin paikallisilla päätöksillä. Ei EU:n pitäisi tämmöisiin...
  8. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    En toki väitä, etteikö RKTL:ssä olisi asiantuntemusta. Mutta missään nimessä ei pidä kuvitella, että hekään tietävät tarkkaa susien määrää. Ei voida millään pitää uskottavana, että 2011 olisi ollut vain 120-135 yksilöä, kun niitä nyt on huomattavasti enemmän. Toki Venäjän isosta populaatiosta...
  9. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Toki saa, mutta vasta kun on saanut siihen viranomaiselta luvan. Muuten tulee vähintään sakkoja. Susien määrä on toki kasvanut, mutta täällä pohjoisessa Ahma on nykyään paljon suurempi ongelma. Ahma kanta oli aikanaan hyvin alhaalla, jolloin se täysrauhoitettiin. Tällä hetkellä sellaistakaan...
  10. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Aika vaikuttavaa, että sinulla on näin varmaa tietoa, kun maan johtavilla asiantuntijoilla ei ole minkäänlaista yksimielisyyttä oikeasta poromäärästä. Onneksi olkoon, ei muuta kuin kirjoita ministeriöön, niin laittanevat sinut ehdolle Millenium palkintoon. Sen verran pitää kuitenkin huomauttaa...
  11. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    En nyt ota kantaa siihen, että olisiko tämä tosiaan oikea tie, mutta jos eloporojenmäärää haluttaisiin pienentää, niin luulisi löytyvän järkevämmänkin tien kuin petojen määrän nostaminen. Nykymeno aiheuttaa vain kuluja valtiolle petokorvausten muodossa ja aiheuttaa lainkuuliaisuuden...
  12. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Kyllähän EU:n ymmärtämätön petopolitiikka on aiheuttanut vaikeasti ratkaistavan noidankehän. Tällä hetkellä noin puolet vasoista päätyy petojen suihin. Sitä on tietenkin pakko kompensoida kasvattamalla porokarjan lukumäärää. Seurauksena on monin paikoin ylilaiduntamista. Ratkaisu olisi aika...
  13. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Ei tietenkään pitäisi provoon vastata, mutta eivätköhän lantalaiset ole jo tarpeeksi puuttuneet alkuperäiskansojen asioihin? Etelän vetelien neuvot porojen hoitamiseen eivät pohjaa minkäänlaiseen asiantuntemukseen, ja ovat lisäksi aika moraalitonta touhua. Sinällään täysin normaalia ja...
  14. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Onhan koirakin aikanaan kesytetty ja jalostettu. Toki susilla on nykyisin aika suuret reviirit, mutta epäilemättä ne sopeutuisivat pienempään alueeseen, jos ruokaa on tarjolla. Eikö voitaisi ajatella citykaneista päästävän citysusien avulla? Helsingin seudun vihreiden mukaanhan susista ei...
  15. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Kirjoittaja lienee itse jonkun tahon propagandan uhri. Uutisessa ei itseasiassa ole lainkaan poromiehiä lähteenä, vaan todetaan, että lihanjalostusyritys ei saa enään tarpeeksi lihaa Suomesta petovahinkojen vuoksi, ja on joutunut aloittamaan ostot ulkomailta. Asiahan on ainoastaan kylmä fakta...
  16. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Petovahinkojen määrä alkaa pikkuhiljaa vaikuttamaan jo markkinoilla olevaan lihan määrään. Yritykset joutuvat jo hakemaan lihaa Venäjältä, koska EUn yltiömäisen petojen suojelun vuoksi teurastettavan porokarjan määrä vähenee vuosivuodelta. Esimerkiksi Lapin liha joutuu tuomaan jo 10 000 poroa...
  17. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Sinällään ihan mielenkiitoista pohdintaa. Pitää kuitenkin muistaa, että Ahma itseasiassa aiheuttaa pahimmat tuhot: "Porojen pahin vihollinen on ahma, joka tappaa eniten poroja. Viime vuonna valtio maksoi korvauksia 1588 ahman tappamasta porosta. Toiseksi eniten poroja surmasi karhu, 832 poroa...
  18. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Susien ja muidenkin petojen kohdalla ongelmana on, että viranomainen ei kaikilla paikkakunnilla pysty enään suojelemaan kansalaisten omaisuutta. Tyypillisimmillään nykyisin porokarjaa. Viranomaisten määrää on vähennetty niin, ettei perustuslain takaama omaisuudensuoja toteudu. Tälläisessa...
  19. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Tähän vielä, että joidenkin saamelaispolitikkojen mantra ei oikeasti toteen näytä valtavaa ylilaiduntamista. Saamelaisliikkeen äärilaita tosiaan haluaisi rajata poronhoidon vaan heidän etniselle ryhmälleen. Tämä on kuitenkin vain politiikkaa, jota ei sellaisenaan pidä uskoa. Totuutta on mukana...
  20. S

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Koko poninttini on että on samanarvoista rajata ihminen luonnon ulkopuolelle kuin vaikkapa susi. Jos luonnosta rajataan jotain pois, niin silloin siihen vaikutetaan. Jos siis pakotat ihmisen vaikutuksen katoamaan luonnosta, niin luonto ei ole entisensä, kokonainen eikä enään luonnonmukainen...
Ylös