Hakutulokset

  1. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Kyllä ja ripaus realismia.
  2. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Nimenomaan saatetaan. Saattaa myös olla, että saadaan ensi kausikin nauttia Marjapuuron kiekosta. Virkkunen ja Aho antavat huolestuneen haastattelun Kalevaan ja that's it.
  3. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Kärpissä UTJ:n pesti on eläkepesti. Ihan varmaa on, että Habaa ei ulos kengitä ja sitä myötä varmaa on myöskin se, että hankinnoissa tulee huteja.
  4. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Tällä kaudella ollaan aika surutta käytetty rahaa hankintoihin, mikä ihmetyttää jo siksikin, että joukkue oli kauden alussa erittäin vahvan oloinen paperilla. Mutta kuten pelit ovat osoittaneet, vain paperilla. Toki loukkaantumisien kestoista on mahdotonta sanoa mitään vrt. Leskinen. Itse...
  5. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Itse veikkaan, että Ode saattaa vertyä ihan hyvään menoon Hyryn ja Anttilan kanssa. Itse pidän Karvisen pelissä siitä, että selkä ei suoristu yhdessäkään vaihdossa. Taklauksia tulee, sekä saadaan joku hämmentämään vastustajan maalin edessä.
  6. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Voi yllättää vielä monet tämä ketju.
  7. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Tervetuloa Ode takaisin Kärppiin. Karvinen jos kuka, on roolipelaaja, joka takuuvarmasti hoitaa oman tonttinsa. Mahtuu aina mun Kärppiin. Täsmälääke juuri siihen, mitä on puuttunut. Taklaukset palaavat Raksilaan!!!
  8. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Kyllä olisi jo syytä katkaista napanuora Kukkosen. Lasse on oman osansa todellakin seuralle ja joukkueelle tehnyt.
  9. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Anttila kyllä, Ohtamaa on vasta nyt muutaman pelin otannalla pelannut paremmin, alkukausi on ollut häneltäkin yllättävän tahmea. Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt tätä "Kärpissä ei voi olla johtajuus ongelmaa - Koska Ohtamaa ja Anttila" - mantraa. Valitettavasti esitykset jäällä puhuvat toista...
  10. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Kyllä nuo on jo sellaisia meriittejä, että noiden pitäisi myös näkyä kentällä ja tuloksessa.
  11. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Mikähän on vaatimustaso valmennuksella oikeasti ja onko sitä johtajuutta kopissa sittenkään?
  12. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Jos vaikka kaikilla on niin kivaa että pärjääminen on sivuseikka?
  13. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Jep. Menin sitten unohtamaan Sakun... Mutta joo, pointtini oli että ei siellä jäällä liikaa fyysisiä pelaajia luistele. Olisi mukavaa nähdä kerrankin isokokoinen lujaa taklaava Kärppä-pelaaja, joka tekisi myös pisteitä.
  14. S

    Oulun Kärpät kaudella 2022–2023

    Rosoisuutta ja fyysisyyttä olisi mukavaa saada tähän nykyiseen joukueeseenkin, mutta ihan samaa mieltä olen itsekin. Vähän tuntuu että fyysisyyttä ei kamalasti olla mietitty tämän kauden joukkueen suhteen. Kaivattaisiin sellainen kaveri joka pystyy pelaamaan maalin edessä, vääntämään kulmissa...
Ylös